”En saata käsittää sitä, että kuolen. Että en koe enää kuin yhden joulun tai hyvällä onnella kaksi. Monet turhanpäiväiset asiat muistuttavat minua siitä, etten pääse kokemaan sitä kaikkea, minkä luulin vielä kokevani. Uusi kevättakki saa ajattelemaan, onko tämä nyt viimeinen kevättakki, jonka saan ostaa.”
Laura Save hakeutuu lääkäriin
kipeytyneen polven takia. Siellä ei ollutkaan kierukkavamma, vaan
osteosarkooma, reisiluuhun iskenyt syöpä. Tauti, johon hän on aina
pelännyt sairastuvansa.
Siitä alkaa hänen kilpajuoksunsa
kuoleman kanssa. Koko elämä muuttuu täysin, lääketieteen
opiskelija joutuukin opiskelemaan lääketiedetä kantapään kautta,
kun hoitoja ja lääkkeitä tulvii eteen kourakaupalla. Kotona on
puoliso ja pieni lapsi, jotka joutuvat tasapainottelemaan omalla
tavallaan syövän kanssa. Hoidot ovat rankkoja eikä tauti päästä
otteestaan.
Silti Laura ei anna periksi. Hän
kirjoittaa hoitojen aikana päiväkirjamerkintöjä, joihin kirja
pohjautuu. Laura jatkaa opintojaan lääkiksessä, vaikka ei ole
lainkaan varma ehtiikö hän koskaan valmistua. Hän kärsii ja
kestää, tekee kaikkensa taudin voittamiseksi. Laura koettaa olla
positiivinen ja katsoa tilannettaan toisin: hänen ei tarvitse pelätä
dementiaa eikä hänen tarvitse koskaan pohtia urakehitystä tai
kokea vaihdevuosia. Hän tulisi kuolemaan nuorena.
Kirja on myös hyvin fyysinen. Laura
kuvailee varsin konkreettisesti kivun, hoitojen vaikutukset ja
valtavan lääkevyöryn. Hän myös kertoo avoimesti syövän
henkisestä puolesta ja millaista on valmistautua luopumaan elämästä.
Hoitoon osallistuu Lauralle tärkeiksi tulevia lääkäreitä ja
muita ammattilaisia, joiden ammattitaitoa hän ihailee
vilpittömästi. Osastolta löytyy myös uusi ystävä ja
kohtalotoveri: Katri.
Paljain jaloin on varsin koskettava
kirja. Laura Save on jättänyt jälkeensä päiväkirjamaisen
romaanin, joka ei peittele eikä vähättele, mutta ei myöskään
mäsäile mitä on elää syövän kanssa. Kirjassa vilisee
valtavasti lääketieteen termejä, mutta maallikkokin pysyy hyvin
juonessa mukana. Kirjassa nousee voimakkaasti kysymys miksi. Sen
Laura haluaisi tietää. Sen kyllä haluaisi lukijakin tietää, sen
verran karmaiseva kirjassa kuvattu arki on. Laura toivoo kirjan
lopussa, että ”Paljain jaloin” toimisi vertaistukena,
tietopankkina ja elämyksenä. Ja että ihmiset eläisivät rohkeaa
ja itsensä näköistä elämää. Oli se pitkä tai lyhyt.
”Käyn toistuvasti mielessäni kuolemaan liittyviä pelkojani. Tuleeko helvetillisiä kipuja? Joudutaanko ruokatorveeni tai henkitorveeni laittamaan stentti, jotta se pysyisi auki loppuun saakka? Pystynkö pahoinvvoinniltani syömään tai ylipäätään nielemään mitään? Tuleeko minulle etäpesäkkeitä aivoihin ja mitä siitä sitten seuraa?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti