torstai 23. marraskuuta 2017

Alexander Stubb, Karo Hämäläinen: Alex

”Pääministerinä olin ollut avoin maali, johon kaikki hallitukseni tekemät päätökset henkilöityivät.
Julkisuudessa jokaisesta ratkaisusta kaivetaan aina esiin negatiivinen puoli. Ja se henkilöidään. Valtiovarainministerinä olin kasvot leikkauksille ja vaikeille talouspäätöksille. Olin pahanilmanlintu. Kun viestiä ei voi ampua, ammutaan viestintuojaa.”
Kirjan takakannessa leveästi hymyilevä Stubb on ottamassa itsestään selfietä. Ääh, miksi ihmeessä olen tarttumassa tähän kirjaan? Olen introvertti, punaistakin punainen demari, joka lähinnä vaivautuu noin hurjan ulospäinsuuntautuneiden ihmisten seurassa. EU-politiikkakin on lähinnä suhteellisen tylsää sosiaali – ja työvoimapolitiikan suurkuluttajalle. No, ehkä se kertoo toisen näkökulman tutuista aiheista.

Kirja alkaa kuten niin moni elämänkerta, lapsuudesta ja etenee kohti nykyisyyttä. Kansainväliseen ja liberaaliin urheiluperheeseen syntynyt Stubb lähti nuorena ulkomaille opiskelemaan, ensin Yhdysvaltoihin ja sieltä Eurooppaan päätyen lopulta tohtoriksi. Ulkomailta löytyi vaimo ja pariskunnan lapsetkin syntyivät siellä. EU-virkamiehen ura oli hyvällä alulla, kunnes 2004 EU-fani lähti ehdolle EU-parlamenttiin ja tuli valituksi suurella äänimäärällä. Kun Kanerva sekoili tekstareittensa kanssa, Stubbia tarvittiin jo koti-Suomessa. Kansainvälisen politiikan taitaja sai kehoituksen tulla kotimaan politiikkaan.
”Vihaan edelleen muureja. Rajat ovat välttämätön paha.”

Ulkoministerin pesti oli Stubbille unelmatyö. Siinä hän viihtyi ja toivoi vaalien jälkeen pääsevänsä jatkamaan ”unelmaduunissa”. Toisin kävi, ulkoministerin salkku vaihtui vaalien jälkeen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeriksi. Taisi sekin olla ihan mukiinmenevä pesti, kunnes Stubb ajautuu Kokoomuksen puheenohtajaksi ja pääministeriksi. Siihen se hupi sitten loppuikin. Pääministeriys toi mukanaan paljon kuraa eikä valtiovarainministerinä ollut juuri sen helpompaa. Pahimmillaan se on tarkoittanut koti-ikkunat rikkoneita luoteja, naamalle heitettyä cocista tai räällä kostutettua käteltävää kättä. Monet hyvin vaikeat jutut osuivat Stubbin vuosiin: Georgia, Lehman Brothersin kaatuminen, Suomen mittavat leikkaukset ja pakolaiskriisi. Kaiken kruunuksi Stubb syrjäytettiin Kokomuksen pj:n paikalta. Oli aika siirtyä eteenpäin.
”Jostain ilmestyi kansallispukuihin pukeutuneita kauniita naisia, jotka alkoivat heittää terälehtiä presidentin ylle. Myöhemmin ehdotin samaa rituaalia Tarja Haloselle. Hän kieltäytyi, joskin hymyillen. Sauli Niinistölle en uskaltanut moista ehdottaa.”

Olihan tämä aika lukukokemus. Hiukan yllätyin sen Tieto-Finlandia-ehdokkuudesta.Kirja vaikuttaa aika subbmaiselta: urheilulliselta, ulospäinsuuntautuvatlta ja fatalistimaiselta. Kielellisesti kirja ei ole puuduttava, etenkin, jos tykkää politiikasta. Paljastuksia tästä kirjasta saa etsiä, eikä sierllä edes juuri kritisoida toisia poliitikkoja – paitsi Antti Rinnettä. Kirjan yksi ansio on kurkistus ministerin arkipäivään, uskon, että Stubb on oikeasti viihtynyt ulkoministerinä vallan hyvin, eikä hän peittele iloaan, miten kokoomuslainen hallitusohjelma meillä nykyään on. Persoonana Stubb on ollut vähän kuin rock-stara twiitteineen, shortseineen, selfieineen ja tikkatauluineen. Kaikenkaikkiaan oli politiikasta tai Stubbista itsestään mitä mieltä tahansa, teos on kiinnostava kuvaus siitä, millaista on elää jatkuvassa julkisuudessa ja mitä politikon elämä parhaimmillaan ja pahimmillaan on.
”Monen toimittajan mielestä olin mielenkiintoinen kummajainen, politiikan ulkopuolinen. Kansainvälinen suomalainen, joka kannatti yhtä aikaa EU:ta, Natoa, homoja, maahanmuuttoa, tasa-arvoa, ympäristöä, ydinvoimaa, amrkkinataloutta ja hyvinvointivaltiota.”


Alexander Stubb, Karo Hämäläinen: Alex. Otava. 304 s.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti