”Oliko se paljon vai vähän? Vai ehkä jopa kaikki? Miten kohtalolla voi olla niin suuri vaikutus onneen, Robert mietti. Kehkeytyisikö tästä hänen oma kesäyön unelmansa?
Se tosiseikka, että juuri tämä nuori ranskalainen graafikko oli kuvittanut hänen lempisatunsa ja että he olivat ylipäätään tutustuneet toisiinsa, vaikutti Robertin mielestä kohtalon määräämältä.”
Kesäisen kepeä ”Meillä on aina
Pariisi” komeili tänä kesänä paikallisen kirjakauppamme
henkilökunnan suosikkikirjana. Olin etsimässä uutta pokkaria
luettavaksi, niin miksipä ei kerrankin käännöskirjallisuutta.
Kuvittajan ammatista haaveileva Rosalie
Laurent pitää pientä postikorttikauppaa Pariisissa. Sinistä väriä
rakastava Rosalie seurustelee varsinaisen terveysintoilijan Renén
kanssa ja koettaa selvitä tyttäreensä pettyneeseen äitinsä
kanssa. Joka vuosi syntymäpäivänään Rosalie kävelee itse
maalaamansa kortti mukanaan Eiffel-tornille esittääkseen
toivomuksen. Hän nousee 704 porrasta antaakseen toivekorttinsa
leijailla alas.
Eräänä päivänä Rosalien pikku
puotiin tupsahtaa vanha kirjailija, joka kirjaimellisti kaatuu hänen
elämäänsä. Rosalie pääsee toteuttamaan unelmaansa kuvittamalla
vanhan kirjailijan Max Marchais’n kirjoittaman satukirjan
sinisestä tiikeristä. Samaan aikaa Pariisiin kirjallisuuden
professoriksi tullut amerikkalainen Robert Sherman törmä
lapsuutensa lempisatuun, juuri tuohon Rosalien kuvittamaan satuun.
Robertiin äiti on kertonut itse keksineen koko sadun.
”Siinä kohtaa Robert Sherman erehtyi pahasti. Vain jokunen askel erotti hänet elämänsä suurimmasta seikkailusta. Ja koska elämän suurimmat seikkailut tapahtuvat aina sydämessä, olisi asian voinut ilmaista niinkin, että vain jokunen askel erotti tämän amerikkalaiset kirjallisuudenprofessorin rakkaudesta.”
Alkaa mielenkiintoinen vyyhti. Tarinan
kulkiessa eteenpäin kumppanit vaihtuvat, isä löytää poikansa ja
lopussa amerikasta saapuu nainen sotkemaan pakkaa. Lopulta Rosalien
yksi kortteihin kirjoittama unelma toteutuu.
Tavallisesti en ihan näin hömppään
hurahda, mutta kirja oli varsin viihdyttävä ja mielenkiintoisesti
kirjoitetty. Suomennos on erittäin onnistunut ja tekstiä
värittämään on jätetty ranskankielisiä lausahduksia siellä
täällä. Kirja kuvaa kauniisti Pariisia, ja vaikken ole siellä
koskaan käynytkään, löysin itseni tepastelemasta Pariisin
kaduilta ja kurkkimasta Rosalien puodin ikkunasta sisään nähden
Robertin ja Rosalien riitelemässä keskenään.
Elämä ei ole aina ole vakavaa, siihen
mahtuu ainakin yhden kirjan verran romantiikkaa.
””Kyllä vain”, hän sanoi hiljaa, ”väriläiskät ovat tärkeintä. Kaipaus, jota ei koskaan saa hukata. JA se, että uskoo aina omiin unelmiinsa.””
Nicolas Barreau: Meillä on aina
Pariisi. Tammi. 2015. 332s.