Maria Roiha: Jussi Parviainen - Jumalan rakastaja

” - Tarvitsen fiktion elämääni. Vain sitä kautta tunnen olevani elossa.”

Jussi Parviainen. Nimi on taatusti kaikille tuttu toinen toistaan hurjemmista otsikoista ja lööpeistä vuosikymmenten aikana. Jokaisella on hänestä jonkinlainen mielikuva, mutta millainen on mies kohuotsikoiden takaa?

Olen seurannut Parviaisen tekemisiä Saana-kohusta lähtien ja olen yksi hänen kuuluisan bloginsa lukijoista. Samalla tuli vilkuiltua mitä mies oli ennen tuota kaikkea tehnyt. Olen aina arvostanut Parviaista rohkeana oman tien kulkijana ja kun näin tämän kirjan kirjakaupassa, olihan se pakko ostaa ja lukea. Lukemisesta on jo tovi, mutta kirja vaati hiukan sulattelua.

Jussi Parviainen – Jumalan rakastaja kertoo miehestä kohuotsikoissa, mutta etenkin niiden takana ja ulkopuolella. Kirja esittelee Parviaisen sekä hänen upean ja mittavan taiteellisen tuotantonsa. Samalla kurkistetaan suomalaisen teatterin kulisseihin ja historian lehdille. Kirjan kirjoittanut helsinkiläinen Maria Roiha on tuntenut Parviaisen pitkään työnsä kautta.

Parviainen on kotoisin Kuhmosta, jossa hän vietti lapsuutensa ja pyöri muun muassa seurakuntanuorissa. Hengellisyys on pysynyt miehen elämässä aivan nuoresta ja aihe putkahtaa kirjassa ja Parviaisen näytelmissä esiin tämän tästä. Kuhmosta Parviainen lähti Helsinkiin opiskelemaan Teatterikouluun, joka muuttui hänen opiskeluaikanaan Teatterikorkeakouluksi.

Valmistumisensa jälkeen Parviainen jäi kotiin kirjoittamaan hyvin menestyneitä ja arvostettuja näytelmiään. Teatterikorkeakoulun rehtorin ominaisuudessa Jouko Turkka pyysi hänet opettamaan dramaturgiaa ja niin urkeni opetusura. Parviainen vaati paljon, mutta loppujen lopuksi hyvällä tavalla.

”Ja tärkeintä oli saada oppilaat hommiin. Ei kirjoittamaan opi muuten kuin kirjoittamalla.”

Teatterikorkeakoulu-ura kukoisti, kunnes koulussa opiskellut Jumalan teatteri -ryhmä sai päähänsä heittää paskaa esityksessään Oulussa. Jostakin ihmeen syystä Jussi Parviainen vedettiin syyttä osaksi tuota sekamelskaa, vaikkei hänellä ollutkaan mitään tekemistä koko tapahtuman kanssa. Turkka puolusti oppilaitaan eikä Parviainenkaan heille selkäänsä kääntänyt. Tämä johti lopulta siihen, että Parviaisen aika Teatterikorkeakoulussa oli ohi ja hänestä tuli vihattu henkilö teatteripiireissä. Teatterien ovien sulkeuduttua Parviainen teki töitä tv:n parissa vapaana taiteilijana. Tie on ollut kivikkoinen, mutta laiskaksi Parviaista ei todellakaan voi sanoa. Hänen työskentelytapansa on varsin perusteellinen, silloin ei nähdä ja kuulla muuta. Hän todella omistautuu sille, mitä rakastaa.

”Mitä se lahjakkuus on? Se on jotain, johon pääsee vain harjoittelemalla kovasti.”

Roiha on tehnyt valtavan työn työstäessään työstäneet Parviaisen tarinan kirjaksi. Hän on luonnollisesti jututtanut kirjan päähenkilöä pitkään ja hartaasti, mutta myös lukuisia muita Parviaisen elämän teille osuneita henkilöitä. Nämä antavat kirjalle näkökulmaa ja lisäarvoa, koska tällä tavoin Parviaisesta on saatu tuotua esiin monimuotoisempi mies.

Jumalan rakastaja on paksu kirja. Mutta värikäs on se elämäkin, josta kirja kertoo. Skandaalinkäryinen ja lööppejä sisältävä kirja tämä ei mielestäni kyllä ole, vaan se on monikerroksinen ja vaati sulattelua aika pitkään ennenkuin osasin sanoa siitä mitään. Lööppejä käydään kirjassa kyllä läpi, mutta niillä sen kummemmin mässäilemättä. Ja totta kai Jussi Parviainen on paljon muutakin kuin otsikot – kirjan sivuilta välittyy kuva syvästi perhettä arvostavasta ja lapsiaan rakastavasta isästä, fiksusta ja hengellisestä miehestä, joka ei työtä pelkää eikä epäröi laittaa itseään peliin. Miehestä, jonka elämän suuri rakkaus on teatteri ja jota hän ei ole päässyt tekemään sitten Jumalan teatterin riehumisen.Teatterikorkeakoulu on kirjassa luonnollisesti isossa osassa, samoin Jouko Turkka. Tuskin Jussi Parviaisesta voisi kirjoittaa elämäkertaa, jos Jouko Turkkaa ei mainittaisi. Harmi, että olen nelkymppisenä sen verran nuori, etten ole päässyt katsomaan Parviaisen teatterimaailman aikaanssaannoksia. Teologille ne olisivat olleet todella mielenkiintoista seurattavaa.

Jos luet tänä vuonna ainoastaan yhden kirjan, lue tämä. Lue se kaikessa rauhassa ja ajatuksella. Kiirettä lukemisessa kannattaa välttää, sillä kiireessä kirjan monet ajatukset jäävät liian pinnallisiksi. Parviaisen tarinassa on juonenkäänteitä, mutta mies ei kaunistele, silottele eikä esitä. Hän on.

Suomi ilman Jussi Parviaista olisi liian harmaa, tylsä ja tyhmä.

”Ulkoisesti Jussin elämä on näyttänyt lähes koko kirjaprojektimme ajan erakkoelämältä. Vaikka elämänkertaan on haastateltu lukuisia Jussin ystäviä, ei Jussi ole tavannut heitä juuri lainkaan, koska ei koe siihen tarvetta. Lapsiaan hän on kyllä tavannut. Silti Jussi kiistää kokeneensa viime vuosina yksinäisyyttä. Hänelle erakkoelämä sopii hyviin ja tuntuu välillä ainoalta mahdollisuudelta. Se on merkinnyt hänelle vapautta tulla ja mennä miten haluaa. Ovi on käynyt vain hänen omasta tahdostaan. ”

Maria Roiha: Jussi Parviainen - Jumalan rakastaja. Tammi. 2018. 588s