Paha Suomi, hyvä Ruotsi. Ruotsissa ei ole mitään vikaa. Sehän on täydellinen. Siellä asuu vain onnellisia ihmisiä. Lapset ovat kilttejä, työntekijöistä pidetään huolta ja ihmiset osaavat käyttäytyä. Suomessa ei ole mitään hyvää. Tätä mieltä on Mikko Virtanen.” - Kyllä vain, montakin. Olen Mikko Virtanen, olen hakenut Ruotsin kansalaisuutta jo useamman kerran ja saanut aina kieltävän vastauksen.
-Siltä näyttää. Olen selannut papereitasi enkä tajua mitään. Et ole asunut päivääkään Ruotsissa.
- Olen asunut Suomessa vain koska sairaat vanhempani tarvitsivat minua. Olen aina ollut ruotsalainen, syntymästäni saakka. Kuuletko miten puhun ruotsia? Teenkö virheitä?”
Kirjan päähenkilö, Mikko Virtanen kokee olevansa kansallisuustransu. Mikko kokee syntyneensä väärään kansallisuuteen ja haluaa olla ruotsalainen. On aina halunnut pienestä asti. Hinnalla millä hyvänsä. Niinpä hän yrittää kaikin keinoin päästä ruotsalaiseksi, mutta tuloksetta.
Mikko näkee hurjasti vaivaa asiansa takia. Yksi hänen elämänsä tärkeimpiä henkilöitä on Olof Palme ja raamattuna toimii Per Albin Hansonin tekstit. Mikko tahtoo viettää ruotsalaisia juhlapyhiä ja mankuu niihin vapaata töistä. Kun niitä ei tule, mies ei ymmärrä miksi. Eikä ymmärrystä heru myöskään sääennustajalle, joka seisoo aina ennustaessaan Ruotsin edessä. Mikko matkii ruotsalaisia kaikessa, treenaa kieltä ja kulttuuria. Monen ruotsalaisen tavoin hän matkustaa Thaimaahan salakuuntelemaan ruotsalaisten bungaloweja oppiakseen miten ollaan aito ruotsalainen. Mikko pöllii ruotsalaisten kotien avaimia ja lavastaa ruotsalaisen joulun, johon palkkaa työttömän näyttelijän. Hän on haluaa epätoivoisesti olla ruotsalainen, mutta asia ei ota onnistuakseen. Kunnes hän tapaa Mikael Anderssonin ja unelma toteutuu.
Mikosta tulee Mikael. Hän pääsee elämään sellaista elämää, josta on aina haaveillut. Siihen kuuluu vaimo ja kaksi lasta, tyttö ja poika. Mikko uppoaa yhä syvemmälle valheiden ja rikosten suohon, kunnes eräänä päivä kaukana Ruotsista hän menettää kaiken.
Vadelmavenepakolainen on hupaisa kirja. Kirja leikittelee suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden stereotypioilla taidokkaasti ja Mikon toilailuille ei voi kuin nauraa. Ruotsalaisuuden ihannointi nousee välillä varsin imeliin tasoihin, mutta vastaavasti suomalaisista löydetään vikoja vastaava määrä. Päiväkirjamaisuus tekee kirjasta myös helposti luettavan. Loppuratkaisu on jokseenkin yllättävä, mutta se osoittaa, miten syvällä ihmisessä on se maa, jossa hän on syntynyt ja kasvanut.
”Poltan kaikki asiakirjat, joista ei ole minulle koskaan ollut kuin harmia. Sinne palaa Mikko Virtanen, turha mies. Mies, jota ei koskaan ole ollutkaan suomalainen. Mies, jota ei ole ollut, eikä enää tule olemaan.”
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen, Otava 2007, 270.
