”Mitään hän ei näytä. Mutta hänen mielensä on syösty hämmennykseen.
Mikko Gromankin on muuttunut todelliseksi.”
Kiireisen maaliskuun keskellä kaipasin jotakin keveää, mutta tietyssä mielessä jotakin älykästä ja syvällistä luettavaa. Kaivoin hyllystäni yhden lempikirjoistani: Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuoden. Siitä onkin yli 10 vuotta kun sen olen viimeksi lukenut.
Suden Vuoden asetelma on hiukan jopa kliseinen: romaani kertoo yliopisto-opettaja Mikko Gromanista sekä hänen oppilaastaan Sari Karaslahdesta. Groman on naimisissa suomenruotsalaisen Mikaelan kanssa ja heillä on teini-ikäinen tytär Lotta. Avioliitto natisee liitoksistaan ja lopulta Mikko löytää itsensä melkoisesta alhosta.
Toisaalla Karaslahti opiskelee kirjallisuutta ja tahtoo itsenäistyä. Se ei ole ihan niin itsestäänselvää, koska Sarilla on sairaus: epilepsia. Hän haluaa salata sairautensa, turhautuu hoitohenkilökuntaan ja vastentahtoisesti ryhtyy tukihenkilöksi nuoremmille sairastuneille. Hän käy teellä Ilarin kanssa ja suunnittelee uraa tutkijana.
Sari ja Mikko kohtaavat toisensa Mikon luennoilla. Ajan mittaan Sarin ja Mikon katseet ja sydämet alkavat haikailla toista. Mikon elämän ollessa pahimmillaan, Sari ilmestyy pelastavana enkelinä ja kaksikko muuttaa kämppiksinä samaan asuntoon.Samalla Mikko pelastaa Sarin, koska hän tarvitsee jonkun asumaan kanssaan epilepsian takia. Eipä aikaakaan, kun kkaksikosta tulee pari. Se miten epätavalliseen suhteeseen suhtaudutaan, sitä ei ole vaikeaa arvata.
Kirja päättyy onnellisesti. Tuntuu, että kaikki osapuolet löytävät mitä haluavat ja ovat onnellisia. Mikko ja Sari ovat kuin toisilleen luotu, he osaavat tuoda esiin toistensa parhaita puolia ja he huolehtivat toisistaan kunnioittaen toista, eikä uusioperhe-kuvio loppujen lopuksi ärsytä edes Mikon tytärtä. Sariin ihastunut Ilari jää kyllä nuolemaan näppejään, mutta löytää seuraa muualta.
Suden vuosi on kaikesta kliseisyydestä huolimatta kaunis tarina. Kaikesta näkee, että se on kirjallisuutta rakastavan ja lukeneen ihmisen kirjoittama kirja. Romaani on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia ja viitteitä kirjallisuuteen ja sen historiaan. Erityisesti Helsingistä itsekin valmistuneena nautin kuvauksia yliopistolta, minulle tutuilta paikoilta.
Kirjasta on tehty myös elokuva, todella kaunis sellainen. Pidän kuitenkin kirjasta enemmän.
” - En minä ole lapsi kulta. En olisi tässä jos olisin lapsi kulta.
- Anteeksi, en minä tarkoittanut. Pahaa. Se on vain. Pahaa. En tiedä mitä se sana merkitsee.
- Kyllä sinä tiedät. Sinä rakastat työtäsi. Ja kirjojasi.”
Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi. Otava. 2003. 399.
