”Minä olen kätilö Jumalan armosta ja kirjoitan nämä rivini sinulle, Johannes. Minulle kaikista maailman ihmisistä on Herramme Kaikkivaltias viisaudessaan antanut kyvyn lahjoittaa toisille elämä ja toisilta tuhota se.”
En ole koskaan ollut innostunut äänikirjoista. Päin vastoin, olen henkeen ja vereen vannonut pysyväni paperisen kirjan lukijana ja vältellyt kaikkea äänikirjoihin liittyvää.
Helmikuussa työt ja opinnot veivät aikaa niin, että kotiin päästyäni ei tuntunut enää energiaa riittänyt lukemiseen. Ai niin, ne äänikirjat. Pitäisiköhön sittenkin kokeilla….?
Suuntaisin kirjaston äänikirjapalveluun. Hetken selailtuani löysin kirjan, joka kyllä löytyy omasta hyllystäni pokkarina, mutta on lojunut siellä kuukaudesta toiseen odottaen.
Kirja on Katja Ketun Kätilö.
Kirjan päähenkilönä on kätilönä toimiva Villisilmä, joka tapaa saksalaisen Johann Angelhurstin ja rakastuu siltä seisomalta. Tuo alkukantainen voima, rakkaus, pitää Villisilmää otteessaan Titovkan vankileirillä, Kuolleen miehen majalla Norjan rannikolla, Petsamossa, keväällä, kesällä ja loppusyksystä 1944. Rajoja ei juuri tunneta. Tarinassa kertojana on Villisilmä, välillä äänessä on ulkopuolinen kertoja, välillä rakkauden kohde Johann eli Johannes. Molemmat, Villisilmä ja Johannes, eivät ole kohdatessaan mitään lapsia enää, vaan elämän kouluttamia ja koulineita ihmisiä. Heidän taustansa avautuvat vähän kerrassaan kuin sipuli.
Sotaa kun eletään, sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Kamalaakin, joka otetaan vastaan kuin sen pitäisi niin mennäkin. On rotuerottelua, operaatio Navetta ja Hillerin määräykset. Yht´äkkiä ystävä onkin vihollinen. Oman haasteensa ankaraan elämään tuo pohjoisen karu luonto, mutta siihen on totuttu ja sen kanssa osataan elää.
Ja kun vielä sekaan heitetään Kuolleen miehen päiväkirjamerkinnät ja kirjeet tyttärelleen, niin alkuun on ihan pihalla missä ollaan, minne mennään, kuka puhuu ja kenelle. Mutta tarinan punainen lanka alkaa löytyä mitä pidemmälle tarinassa etenee. Päähenkilöiden lisäksi mielenkiintoisia hahmoja ovat mm. kolttatyttö Masha ja Ryssänpoika, joista etenkin Masha saa Vilkkusilmän näyttämään pehmeän puolensa Lapin karussa, sotaisessa hetkessä.
Kirjan kieli on todella rikasta, kaunista, karua ja aitoa sekin, se toi mieleeni Rosa Liksomin ja meänkielen. Eija Ahvon ääni ja lukutapa naulitsee kuuntelijan paikalleen, hän loihtii taidokkaasti esiin Villisilmän, Johanneksen, sodan ja maisemat.
Sota on julmaa ja Kätilö on, jossei nyt raaka, niin julma romaani. Se muistuttaa vähemmän esillä olleesta Lapin sodasta ja siitä miten julmia ihmiset voivat olla toisilleen. Se myös muistuttaa miten kaiken kauhean keskelläkin ihminen on inhimillinen olento, joka rakastuu, tahtoo suojella ja yrittää uskoa parempaan, vaikka se tarkoittaisikin kuolemaa.
Kätilön kuunneltuani olen huomannut katselevani erilaisia äänikirjapalveluja sillä silmällä. Uskon, että tämä ei tule jäämään ainoaksi äänikirjan kuuntelukokemukseksi.
"Jumalani, tuon miehen mie haluan. Jos Jumalani tuon saan, niin toista en vaadi."
Katja Kettu: Kätilö. WSOY. 2011. (Kuvassa olevassa pokkarissa sivuja on 348.)
