torstai 30. kesäkuuta 2016

Minna Eväsoja: Melkein geisha - Hurmaava ja hullu Japani

”Silmäni olivat monena aamuna itkusta turvonneet, eikä mieleni ollut seesteinen. Jouduin Teemestarin Vaimon puhutteluun tunteiden näyttämisestä. Minua saattoi lukea kuin avointa kirjaa, ja hän kehotti minua pitämään tunteet sisällä ja pysymään tyynenä kaikissa tilanteissa, vaikka maa ratkeaisi alta.”

Ensin oli geishakulttuuri, sitten tulivat manga, anime, haastava japanin kieli, matcha ja Nintendo. Kyllä, kun Japanille antaa pikkusormen, se vie mukanaan. Innokkaana nousevan auringon maan fanina en voinut jättää tätä kirjaa väliin. Kirja kun vaikutti olevan kaikkea muuta kuin perinteinen turistiopas.

Minna Eväsoja on japanilaisen estetiikan dosentti Helsingin yliopistossa. Hänen kirjoittamansa kirja ”Melkein geisha” kertoo hänen vuosistaan nousevan auringon maassa ulkomaalaisena, yksin asuvana korkeasti koulutetuna naisena erilaisten jatko-opintojensa parissa. Kirja pohjautuu Eväsojan päiväkirjamerkintöihin, elettyihin hetkiin, nähtyyn ja kuultuun yli kahdenkymmenen vuoden ajalta. Hän pyrki elämään Japanissa niin japanilaista elämää kuin se ulkopuolisena vain koskaan oli mahdollista ja pääsikin lähelle monia tapahtumia joihin harva länsimaalainen pääsee. Kirjaa lukiessa ei voi muuta kuin nostaa hattua kaiman taidolle mukautua japanilaiseen elämänmenoon, tiukkoihin käyttäytymissääntöihin, vahtiviin naapureihin ja vuokraemäntään ja jatkuvaan tungokseen.
”Kun japanilainen kysyy, kuinka voit, on hyvien tapojen mukaista sanoa aina voivansa todella erinomaisesti. Japanilaisten kanssa ei pääse koskaan niin hyviin väleihin, että kannattaisi antautua puhumaan minkäänlaiissta sairauksista, paitsi nuhakuumeesta, joka ei ole oikeastaan sairaus. Muista sairauksista puhuminen saa aikaan kiusantuneen hiljaisuuden. Sairaudet ovat tabu. Ne osoittavat ihmisen heikkouden ja haavoittuvaisuuden. Ja aina on olemassa pelko, että paha karma tarttuu.”

Japani-fanina teeseremoniat ja sen sellaiset olivat ennestään jo tuttuja, mutta tätä kirjaa lukiessani yllätyin miten kaksinaismoralistinen maa Japani voi olla. Japanilaiset toisaalta elävät hyvin kurinalaisesti ja hillitysti peläten häpeän tuottamista läheisilleen, mutta samalla japanilaisella voi olla täysin toinen salainen elämä. Moni asia on tabu, eikä tunteistaan saa puhua tai näyttää missään tilanteessa. Japanilaisessa kulttuurissa tuntuu olevan myös aivan mielettömästi sääntöjä joiden rikkominen tuottaa häpeää ja joista pitää vaieta. Tarkkaa elämä on kaikessa, kuten vaikka siinä mitä tohveleita käytät vessassa ja miten puet omat kenkäsi lähtiessäsi vierailulta. Tai minä päivänä voi viedä mitäkin roskaa roskikseen tai kenelle ja koska tulee antaa lahjoja. Teekoulutaustan vuoksi Eväsojalta odotetaan käytösetiketin sujuvaa hallintaa kaikessa.

Eväsoja sai myös tuta naisten aseman. Japanissa kun ylin koulutus ja virat ovat lähes poikkeuksetta miesten käsissä. Joskus kävi niin, että hän oli senseinsä kanssa konferenssin päätösillallisella ja vanhempi professori puhutteli häntä opettajan kautta, vaikka Minna seisoi opettajansa vieressä! Professori poistui paikalta sanomatta mitään, kun sensei oli suoraan sanonut, että mies voi kysyä Minnalta itseltään.

Vielä yksi erilaisuus länsimaisen ja japanilaisen kulttuurin välillä: Japanilaiset naureskelevat länsimaisille rakkausavioliitoille ja siellä avioliitto on enemmänkin sopimus ja enemmän tai vähemmän järjestetty. Avioliitto on tuiki tärkeä, jopa niin tärkeä, että naimattomuus on miehellekin Japanissa pahimmillaan este uralla etenemiselle. Nainen jää pois työelämästä avioliiton myötä ja hoitaa työkseen kotia. Sen huomasi Eväsojakin, kun hän palasi myöhemmin Japaniin naimisiin mentyään, hänelle puhuttiin suoraan ja häntä kunnioitettiin. Avioliitto oli tärkeämpää kuin väitöskirja.

Tämä kirja on ehdoton lukuelämys kaikille Japani-faneille sekä vieraista, jokseenkin erikoisista kulttuureista kiinnostuneille. Japanissa moni asia tuntuu länsimalaisesta aika hullunkuriselta, mutta samalla todella kauniilta. Ikivanhoja korkeakulttuurisia piirteitä kirjassa tarjoillaan runsaalla kädellä, kuten teen tarjoilemisen oikeaoppista tarjoilua, mutta Eväsoja valaisee myös nykypäivän japanilaisuuden arkea. Vaikken ole vielä koskaan päässyt käymään paikan päällä Japanissa, kirjan luettuani olen entistä vakuuttuneempi siitä, että joskus tuo ihme on omin silmin nähtävä. Melkein geishan Japani on todella hurmaava ja hullu. Täysin vastustamaton.

Kirjan sivuilta bongasin myös yhden ehkä hienoimmista elämänviisauksista ikinä:
Tieto on kuin korkea vuori, jonka edessä ihminen on pieni. Valtavan korkeaa tiedon vuorta ei voi ottaa kerralla haltuun, vaan se on tehtävä pala palalta, kiivettävä käsivällisesti askel askeleelta ylös vuoren rinnettä. Vuoren huipulle johtaa mnta eri polkua ja jokaisen tulee osata valita omansa.”

Minna Eväsoja on käynyt kertomassa kirjastaan ja kokemuksistaan myös radiossa. Oheisen linkin kautta pääset kuuntelemaan mielenkiintoisen haastattelun.

http://areena.yle.fi/1-3362136

Minna Eväsoja: Melkein geisha. Hurmaava ja hullu Japani. Gummerus 2016, 239s.



maanantai 20. kesäkuuta 2016

Roman Schatz: Saksalainen rakastaja

 ”Teille ei sitten näytä kelpaavan mikään. Ette halua venäläistyä, ette ruotsalaistua, ette saksalais – ettekä amerikkalaistua, se on ihan ymmärrettävää. Mutta miksi suomettumisestakin pitää tuntea jatkuvasti puolivillaista häpeää!”
 En ole radio-ohjelmien ystävä, mutta yksi ohjelma saa minut tekemään jokaviikkoisen poikkeuksen: Roman Schatzin Maamme-kirja. Schatzin ura ei ole rajoittunut vain mainioon radio-ohjelmaan, vaan hän on sen lisäksi kirjoittanut nipun kirjoja, joten ohjelman vannoutuneena fanina päätin tutustua miehen kirjalliseen tuotantoon.
”Heitä on tällä hetkellä neljätoista. Kuin lestadiolaisperheen lapset he seisovat rivissä puhtaina, terveinä ja suihkunraikkaina. Jokainen on vähän eri tavalla vihreä kuin vierustoverinsa, jokainen seisoo itsenäisenä omassa valkoisessa muoviruukussaan, ja yhdessä he muodostavat pienen, mutta tiheän liikuteltavan viidakon, jossa voin tarpeen vaatiessa tuntea itseni trooppiseksi pedoksi.”
Roman Schatz on yksi kuuluisimpia maahanmuuttajiamme ja häntä pidetään Suomen ”virallisena” saksalaisena. Schatz on ehtinyt asumaan Suomessa jo neljännesvuosisadan. Tuossa ajassa hän on tutustunut Suomeen varsin perusteellisesti, mutta hän silti katsoo suomalaisuutta hiukan eri tavalla kuin ns. kantasuomalaiset. Kahden maan kansalaisena Schatzilla on näköala, joka tavalliselta suomalaiselta puuttuu. Saksalaisetkin ovat oivaltaneet Schatzin, hän on haluttu suomalaisuuden kommentoija entisessä kotimaassaan.

Siispä, saksalaisin silmin totuus Suomesta kokemuksen syvällä rintaäänellä. Saksalainen rakastaja on kokoelma eri lehdissä jo aiemmin ilmestyneitä kolumneja.  Niitä ei ole pituudella pilattu, mikä tekee niistä perin luettavia. Schatzin kirjaa lukiessa saa monesti naurahtaa, mutta myös nyökkäillä, että tällaisiahan me suomalaiset oikeasti olemme. Mies on oikeassa analysoidessaan muun muassa avioeroja, suomalaista hiljaisuutta, politiikkaa ja julkisuutta. Schatzin nerokkaat kolumnit eivät ole kovin syvällisiä eikä raskaita, mutta ne laittavat lukijansa miettimään suomalaisuuden syvintä olemusta.

Roman Schatzin kirja on yhtä oivaltava elämys kuin miehen radio-ohjelma. Tartu siis rohkeasti tähän kirjaan, mamusetä Schatzin pohdinnat tekevät hyvää kenelle tahansa arkiseen elämäänsä urautuneelle suomalaiselle. Sieltä urasta tekee välillä hyvää nousta vähän katselemaan ympärilleen ja laajentaa näkökulmia, ettei ura pääse syvenemään  niin syväksi, ettei sieltä näe muuta kuin seiniä. 
”Ja nyt, vain noin kahdenkymmenen vuoden jälkeen, Suomi on aivan erilainen maa kuin se, johon aikanaan muutin. Täällä paistaa nykyään aurinko, eurooppalaisia, aasialaisia ja venäläisiä turisteja vilisee joka paikassa. Suomen kaupungit muuttuvat kesän ajaksi suuriksi terassiravintoloiksi, televisiosta tulee länsimaisen tosi-tv- ja muun idioottiviihteen ehdotonta kermaa, Suomen ministereillä alkaa olla seksiin eikä Neuvostoliittoon liittyviä skandaaleja, hävittäjäkoneet ostetaan nykyään Yhdysvalloista ja panssarit taas Saksasta, ja uskomatonta mutta totta, Suomi on jopa voittanut Euroviisut.” 
Roman Schatz: Saksalainen rakastaja
Arktinen Banaani 2011. 202 s.