””Ottakaa yhteyttä tänne.” David ojensi Evalle käyntikortin, jossa oli osavaltionsyyttäjän nimi sekä osoite ja puhelinnumero. ”Ja jos otatte työn vastaan, opetelkaa jo valmiiksi tarvittava sanavarasto.””Mitä te tarkoitatte? Sotilaallisia termejä?”
”Kaikkia mahdollisia ilmauksia sille, miten ihmisiä voidaan tappaa.””
Frankfurt 1963. Saksalainen Eva Bruhns elää mukavaa nuoren aikuisen naisen elämää. Hänellä on rakastava perhe, omaa pikku ruokapaikkaa pitävä isä Ludwig ja äiti Edith. Kotona on myös pikkuveli Stefan, lastensairaalassa hoitajana työskentelevä isosisko Annegret ja kaikkien rakastama koira Purzel. Onnen kruunaa hyvästä ja rikkaasta perheestä tuleva poikaystävä Jürgen.
Eva on kouluttautunut puolan tulkiksi vähän vahingossa. Hänet kutsutaan töihin oikeudenkäyntiin tehtävänään kääntää Auschwitzin keskitysleiristä selvinneiden puolalaisten todistajalausuntoja. Syytettynä on 21 Auschwitzin leirin natsiupseeria, vartijaa sekä muita työntekijöitä. Todistajiksi on kutsuttu 274 keskitysleiriltä selviytynyttä. Oikeudenkäynti herättää valtavasti mielenkiintoa. Sodan päättymisestä on jo kulunut 18 vuotta aikaa ja Saksaa jälleenrakennetaan vauhdilla. Vaikkei menneistä halutakaan puhua, tapahtumia ei silti ole unohdettu. Oikeussali pursuu väestä.
Nuorella Evalla ei ole harmainta hajuakaan siitä mitä kaikkea hirveää hän joutuisi oikeudenkäynnissä kuulemaan. Hän ei ensin hallinnut edes kaikkia asiaan liittyviä sanoja, mutta ottaa pestin vastaan. Kotona uutta työkeikkaa vastustetaan kovaan ääneen. Äiti jopa ryntää oksentamaan kuultuaan tyttärensä uudesta työstä. Jürgen varoittelee heikoista hermoista. Eva ihmettelee tätä, olisivat tyytyväisiä, että hänellä on työtä.
Eva tulkkaa päivän toisensa jälkeen, vaikka työ on raskasta. Todellisuus leirin tapahtumista alkaa valjeta oikeudenkäynnin jatkuessa. Eva kauhistuu. Hän ei voi lainkaan ymmärtää, miksi täysin puolustuskyvyttömiä vankeja on pitänyt kiduttaa ja tappaa? Miksi naiset ja lapset joutuivat tappajakoneiston rattaisiin? Millaiset ihmiset ovat voineet olla näin raakalaismaisia toisia ihmisiä kohtaan? Nuoko 21 syytettyä, jotka vähät välittävät koko prosessista? Siinä he istuvat ylimielisinä lehtiä lukien ja naureskellen todistajien kertomuksille. Mitä nyt vanhoja tonkimaan.
Prosessin edetessä Eva alkaa ihmetellä omia tuntojaan. Äkkiä kertomukset leiristä eivät tunnukaan niin vierailta, vaan jollakin kaukaisella tavalla tutuilta. Kotoakin löytyy yllättävää todistusaineistoa Evan muistikuvien todenperäisyydestä. Eva yrittää kysellä asiasta vanhemmiltaan ja sisareltaan, mutta turhaan.
Oikeudenkäynti etenee ja jossakin vaiheessa oikeuden tuomarit katsovat välttämättömäksi tutustua Auschwitziin nähdäkseen tapahtumien todellisen tapahtumaympäristön. Eva lähtee luonnollisesti mukaan. Tuo matka on hänelle hyvin merkittävä. Koko vyyhti alkaa purkautua ja totuus Evan lapsuuden maisemista paljastuu. Kaiken kukkuraksi Eva purkaa kihlauksensa sulhon patavanhoillisuuden vuoksi. Alkaa Evan matka kohti aivan erilaista elämää kuin kirjan alussa.
Tulkki on taitavasti kirjoitettu yhdistelmä faktaa ja fiktiota. Hessin kirjan pohjana on oikeasti pidetyn Frankfurtin oikeudenkäynnin arkistoaineisto, mutta kirjassa olevat todistajat sen sijaan ovat fiktiivisiä, vaikka heidän puheenvuoroissaan on käytetty aitoja ilmaisuja. Valtava taustatyö kirjaa varten on tehty ja se on tehty taidolla. Vaikka oikeudenkäynti onkin kirjan keskiössä, kirjassa seurataan Evan sekä hänen läheistensä elämää myös paljon työn ulkopuolella.
No, olihan tämä ihan kiva kirja. Välillä Evan elämän seuraaminen oikeudenkäynnin ulkopuolella hieman ärsytti, koska oikeudenkäynti olisi kiinnostanut enemmän. Tulkki on sinänsä hyvä lisä holokaustikirjallisuuteen, koska keskitysleireihin liittyneistä oikeudenkäynneistä ei juuri ole romaaneja kirjoitettu. Kirja myös osoittaa taitavasti sen, miten väkisin tukahdetut tunteet ja muistot alkavat nousta pitkänkin ajan jälkeen ja miten se muuttaa ihmisten elämää.
”Kun Eva saatteli Stefanin ovelle ja veti oranssinvärisen myssyn hänen korviensa yli, Stefan sanoi: ”Minä en halua mitään polkupyörää enkä koiraa. Minä en halua yhtään joululahjaa, minä haluan, että sinä tulet jouluksi kotiin.”
Annette Hess: Tulkki. WSOY. 360 s.
