”Kuoleman väri on valkoinen. Hautajaisissa pukeudutaan mustaan, elävät pukeutuvat. Vainajakin on mustissaan, kun se on puettu parhaimpiinsa mitä eläessään on omistanut, mutta kasvot sillä on aina valkoiset. Kun sielu jättää ihmisen, vain valkoinen jää jäljelle.”
Suomen historiassa on ollut lyhyt, mutta sitäkin merkittävämpi jakso, jolloin kuoleman väri oli todellakin valkoinen ja tuhannet ja taas tuhannet joutuivat mierontieltä joukkohautaan. Harmillista kyllä, tuosta nälkävuosiksi kutsutusta jaksosta on kirjoitettu vähän romaaneja. Aki Ollikaisen kirja Nälkävuosi on tästä ihastuttava poikkeus. Nälkävuosi on toimittajana työskentelevän Ollikaisen esikoisromaani. Teos oli Finlandia-ehdokkaana 2012 ja kirja voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon.
Kirjassa eletään talvea 1867-68 lokakuusta seuraavaan kevääseen. Tarinassa nähdään selvästi eri henkilöiden ja yhteiskuntaryhmien kautta, miten nälkävuodet kohtelivat eri ihmisiä eri tavoin. Renqvistin veljekset Lars ja Teo ovat hyväosaisia, mutta eivät silti jää paitsi kriisistä. Jos ei muuten, niin miettimällä miten Jumala sallii kaiken tapahtuneen. Kun Renqvistien ja kerjäläisten tiet kohtaavat, voittaa inhimillisyys kaiken kärsimyksen keskellä. Toinen hyväosainen on senaattori J. V. Snellman, joka koettaa ratkaista kriisin tuomia ongelmia parhaansa mukaan.
Traagisin ja kauhein kohtalo on torppariperheellä, sillä vaikka nälkävuodet koskettivat kaikkia, ankarimmin ne koettelivat kaikkein köyhimpiä. Perheeseen kuuluu Marja ja Juhani ja kaksi lasta Mataleena ja Juho. Kotona alkaa ruoka ja neuvot olemaan lopussa. Marjan ja lapsien on pakko lähteä muiden tavoin mierontielle. Vastaan tulee hyviä ja pahoja ihmisiä ja he kokevat monenmoisia kohtaloita matkan varrella. Perheestä on vain yksi enää elossa kirjan lopussa eikä hänen loppujen lopuksi käy hurjan huonosti.
”Ne ovat tämän talven aaveita - lumipatsaat, jotka tuuli repii ylös jäiseltä ulapalta. Laivaa ei koskaan tullut, tuli talvi, varoittamatta yhdessä yössä.”
Nälkävuosi on pieni suuri kirja. Pieni ehkä sivumäärältään, mutta kansien sisällä oleva tarina on suuri. Tarina on myös julma ja traaginen, mutta tuore, koska aihetta ei ole paljoa käsitelty kirjallisuudessa. Ollikainen kertoo tarinansa kauniisti, vähäeleisesti ja tarkasti miettien. Historiallinen totuus tarinan taustalla tekee siitä melkoisen karmivan. Tämä kaikki on tapahtunut jollekin oikeasti. Nykyihmisen on vaikeaa kuvitella millaista on lähteä kohti tuntematonta ja jättää kotinsa, kun ruokaa ei yksinkertaisesti ole. Ehkäpä tämänkaltaiset tarinat avaisivat silmiämme tajuamaan miten tärkeää on pyrkiä pitämään huolta kaikista, tilanteessa kuin tilanteessa.
”Sitten ikuisuus päättyy. Maa ei ota pehmeästi vastaan, siellä odottaa säälimätön kylmyys, ainainen lumi, joka pölähtää pilvenä Marjan romahtaessa.”
Aki Ollikainen: Nälkävuosi. Siltala 2012. 139 s.