tiistai 30. marraskuuta 2021

Timo Soini: Yhden miehen enemmistö


 ”Populistisen puolueen puheenjohtajaksi ei tulla tasaisella luonteella. Tarvittava rosoisuus on joko synnynnäistä tai se pitää hankkia elämän opetuksessa suomalaisissa olosuhteissa - käsitykseni mukaan minun tarinan on yhdistelmä molempia.”

Timo Soini lienee yksi Suomen historian värikkäimpiä poliitikkoja. Hän kuuluu niihin henkilöihin, joista aika harva sanoo pelkästään ”Ihan kiva”.


Julkisuus on kertonut Soinista monenlaisia tarinoita ja kaikki me politiikkaa seuranneet tiedämme hänen olevan urheilu- ja ravimies, Veikko Vennamon oppipoika, taitava sanailija ja katolinen kristitty. 


Mutta mitä kaikkea Soini itse pohtii elämästään, melkoisen värikkäästä urastaan ja ihmisistä sen ympärillä? Tuohon kaikkeen löytyy vastaus tästä kirjasta.


Kirja on aika tyypillinen elämänkerta, siinä läpi käydään lapsuus, nuoruus, aikuisuus, ura ja perhe. Vaiheita ja käänteitä riittää vaikka millä mitalla. Palloa kierretään, mutta kaksi kiintopaikkaa Soinin elämästä löytyy: Espoon Iivisniemi ja Sastamalan Heinoo. 


Uskonto on Soinin elämää kannatteleva voima, se tulee kirjassa harvinaisen selväksi. Soini on vakaumuksen mies, nostan hattua sille peräänantamattomuudelle.


Politiikassa Soini on ollut miltei koko ikänsä: hän liittyi SMP:n jäseneksi lukioikäisenä, ja johti Perussuomalaisia 20 vuotta. Hänet valittiin ensi kerran 38-vuotiaana Espoon kaupunginvaltuustoon ja eduskuntaan Soinin vei vuonna 2003 kristillisten kanssa tehty vaaliliitto. Brysselissäkin Soini on ehtinyt meppinä pendelöidä  pari vuotta luoden siellä myöhemmin tärkeäksi muodostuneita suhteita. Ensimmäisen jytkyn jälkeen mies palasi takaisin eduskuntaan. Eduskuntaryhmä oli iso ja täynnä mitä erilaisimpien kohujen aiheuttajia. Toinen jytky vei Perussuomalaiset hallitukseen ja vennamolaisen miehen tie vei huipulle, ulkoministeriksi. 


Kunnes kaikki muuttui.  Kesällä 2017 ”Halal-aholaiset”, kuten Soini heitä  kirjassa nimittää, nappasivat puolueen johtopaikat itselleen. Puolue jakaantui. Soini lähti ja lopulta hänet erotettiin perustamastaan puolueesta. Soini itse jättäytyi Sinisessä tulevaisuudessa rivimieheksi ja keskittyi ulkoministerin työhönsä. Työhön, joka oli hänelle hyvien mieluinen ja tärkeä.


Politiikkaa on kovaa ja se vaatii paljon, se ainakin rivien välistä tulee ilmi. Ei käy kiistäminen, että mies on taitava, harva ihminen on nostanut puolueen tyhjästä sellaiseen menestykseen kuin Soini joukkoineen nosti Perussuomalaiset.


Soini ei juuri itseään säästele, vaan kertoo miltä kaikki on tuntunut. Miten hänestä tuli sellainen kuin on, miltä tuntui rakentaa puolue, luotsata se vaalimenestykseen ja miltä tuntui, kun puolue erotti hänet. 


Niin, kenelle suosittelisin tätä kirjaa? Politiikan hevijuusereille, juu. Ja miksei myös muillekin yhteiskunnallisesta ajattelusta kiinnostuneille ja elämänkertoja lukeville. Tämä kirja on mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu pala suomalaista yhteiskunnallista historiaa.

”Kun on ensimmäiset kymmenen vuotta omasta poliittisesta urastaan lyönyt löylyä kylmään kiukaaseen, ei pienestä säikähdä. Tiesin, että pystymme parempaan, mutta menestys tulee ennen työtä vain sanakirjassa.”

Timo Soini: Yhden miehen enemmistö. Otava. 2021. 400s.