tiistai 30. kesäkuuta 2020

Jarmo Latvala & Lisse Tarnanen: Kiehtovat kyyt. Tunsitko? Tiesitkö?

”Kyy ja susi ovat Suomen väärinymmärretyimmät eläimet, ja niistä puhuminen on monelle tulenarka aihe, joka nostaa tunteet pintaan. Tilastojen mukaan kumpikaan näistä pelätyistä eläimistä ei kuulu Suomen vaarallisimpien eläinten joukkoon, vaan molemmilla on oma tehtävänsä luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisessä.”
Kyy. 

Harvan eläimen silkka maininta nostattaa niin paljon tunteita pintaan kuin kyykäärmeen.

Mutta minkä ihmeen takia sitä vihataan niin paljon? Mitä me suomalaiset oikeastaan tiedämme koko käärmeestä? 

Tiedämme, että se on myrkyllinen ja sahalaitainen. Tiedämme, että se horrostaa talvet. 

Siihen se sitten aika usein jääkin. 

En ole keski-ikään ehtineen elämäni aikana tavannut kyyn luonnossa kuin lapsena pari kertaa. Olen ollut aina kiinnostunut matelijoista, erityisesti käärmeistä ja kyy-juttuja on tullut seurattua vuosien varrella milloin mistäkin. Kirjastojen ollessa suljettuina koronan kourissa törmäsin netissä yhteen tämän kevään uutuuskirjoista, joka sai minut odottamaan ovien avautumista. Kyykäärme on saanut oman kirjan!

Kiehtovat kyyt - kirja on muhkea tietopaketti Suomen luonnossa luikertelevasta kaikkien tietämästä matelijasta aloittaen kyyn arjesta. Kyyn vuosihan oikeastaan kulkee  horroksesta horrokseen. Keväällä koiraat heräävät ensin lämmittelemään, luomaan nahkansa ja sitten juhlatamineissa ne kisaavat herrasmiesmäisesti lisääntymisvuorossa olevista morsiammista. Parittelun jälkeen on aika luikerrella kesälaitumille metsästämään, jossa vapaavuorolla olevat naaraat ovatkin jo. Tulevat emot jäävät talvikolon lähistölle odottamaan kyyvauvojen syntymistä loppukesästä. Ja pian onkin syksy, on aika luikerrella takaisin talvikololle ja mennä nukkumaan. 

Kyitä löytyy miltei kaikkialta Suomesta, mutta eniten niitä on Etelä-Suomessa, rannikolla ja saaristossa. Niiden määrää ei tiedä kukaan, mutta asutuksen laajeneminen ja teiden rakennus ovat vieneet niiden elinpiiriä. Eikä ilmastonmuutoskaan mitään hyvää tiedä kyille. Kun elämän perusedellytykset ovat kunnossa, kyykin on tyytyväinen. 
”Kyy on väreiltään ja kuvioiltaan yksi monimuotoisimmista käärmelajeista.”
Kyyn tärkein tuntomerkki on yleensä selän sahalaitainen kuvio, mutta ihan kaikilla sitä ei ole. Itse asiassa kyiden värit ja kuvioinnit ovat häkellyttävän monimuotoiset. Enpä ole aiemmin tiennyt, että albiinokyitä on olemassa tai että niiden väripalettiin kuuluu oranssi. Värien ja vuodenkierron lisäksi kirjassa käydään läpi kyyn anatomiaa, sukupuolta, myrkkyä, esiintyvyyttä, vaihtolämpöisyyttä ja niin edelleen.

Hyvän tietopohjaisen ja elävästi kirjoitetun sisällön lisäksi kirjassa on aivan mielettömän upeat kuvat. Kirjassa on yli 200 kuvaa ja ainutlaatuisia kuvakertomuksia tilanteista, joita harvoin pääsee näkemään. Niitä ihastellessa näkee kuinka monipuolinen ja kaunis eläin kyy oikeasti on. Eikä voi kuin ihailla kuvaajien taitoa ja sitkeyttä kuvata näitä pikkuveijareita. Erityisesti kuvasuosikeikseni nousivat pari kuvasarjaa: toinen on kuvasarja miltei lettiä muistuttavasta kolmesta tanssivasta uroskyystä sekä söpöstä ja toinen tarmoa täynnä oleva vauvakyy, jonka eteen on laitettu 20 sentin kolikko. Muutaman hyvän kuvausniksin tekijät jakavat myös lukijoille.  
”Kyytä ei pidä ärsyttää tai yrittää ottaa kiinni käsin, koska silloin se puolustautuu. Suuri osa puremista on seurausta omasta järjenvastaisesta käyttäytymisestä.”
Kyylle ja varmasti sen pahimmalle viholliselle, ihmiselle on kirjassa omistettu yksi luku,  jossa annetaan neuvoja kyiden kohtaamiseen ja muutama sitkeästi elävä uskomuskin saadaan heitettyä romukoppaan. Samalla annetaan tärkeää tietoa siitä miten toimia, jos nyt käy niin kurjasti, että kyy puree ihmistä tai lemmikkiä. Tulee kuitenkin muistaa, että kyy ei todellakaan ole vaarallisimmasta päästä Suomen eläinkuntaa eikä ole millään tavalla halukas puraisemaan ihmistä. Päin vastoin, kyy väistää ihmistä aina kun se on mahdollista. Kyy on  todellinen selviytyjä ja oikeasti hyödyllinen eläin, koska se syö myyriä, jotka taas ovat borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta levittävien puutiaisten tavallisia väli-isäntiä. Metsämyyrä taas levittää vaarallista myyräkuumetta. Ja mitä siihen myrkyllisyyteen tulee, olen useasti todennut, että jollakin senkin täytyy ruokansa pyydystää. Käärmeellä kun ei ole raajoja, jotka helpottaisivat elämää. 

Kyy on todellakin kirjansa ansainnut! Tässä tapauksessa tieto ei todellakaan lisää tuskaa, vaan antaa ymmärrystä tuota pientä luikertelevaa otusta kohtaan.  On suorastaan huutava vääryys, ettei kyytä ole Suomessa rauhoitettu, kuten muualla Euroopassa. Suomi, tee parannus!

Olitpa käärmeihminen tai käärmekammoinen, tartu tähän kirjaan. Sen kansien sisällä luikerteleva pikku veijari kertoo, ettei sitä kannata enää pelätä. Onneksi ne ovat saaneet Latvalan ja Tarnasen puolelleen tekemään tämän kirjan, koska Kiehtovat kyyt ei ole vain mielenkiintoinen, se on myös taidolla tehty ja kaunis kokonaisuus. Kun siis seuraavan kerran kohtaat kyyn - olipa se sitten luonnossa, pihalla tai vaikkapa kuvana lehdessä - mitä jos et ajattelisi sitä inhottavana ja pelottavana otuksena, vaan eläimenä, jolla on oma tärkeä pieni osansa ekosysteemissä, ja josta on ihmiselle hyötyä.
”Satoja vuosia sitten Raamatussa kylvettiin viha ihmisen ja käärmeen välille. Kyy on kuitenkin luonteeltaan rauhallinen  ja väistää ihmistä, jos siihen vain on tilaisuus. Voisimmeko me ihmisetkin vastavuoroisesti käyttäytyä yhtä rauhallisesti?”
PS. Tekijöiltä on aiemmin ilmestynyt Suomen käärmeet ja liskot -kirja. Siitä juttua tulossa myöhemmin tänä kesänä. 

Jarmo Latvala & Lisse Tarnanen: Kiehtovat kyyt. Tunsitko? Tiesitkö? Madella. 2020. 176 s.