Justyn Barnes, Julian Fellowes: Downton Abbey - Ohjeet palvelusväelle

”Oikeanlainen kumartuminen
Kun poimitte jotakin lattialta, välttäkää rojahtamatta kaksin kerroin vyötäröltä jalat suorina ja selkää liiaksi kaarelle taivuttaen alas yltääksenne.
Asettakaa toinen jalkateränne lyhyen askeleen päähän toisesta ja -pää ja selkä suorina – notkistakaa polvien ja reisien niveliä, kunnes ulotutte nostettavaan esineeseen asti. Palatkaa yläasentoon samalla tavalla, taaemmalla jalalla ylös ponnistaen.”

Kunnianarvoisa herra Carson, Downton Abbeyn hovimestari, pitää palvelijan ammattia maailman parhaana kutsumuksena.

Downton Abbey on hieno herraskartano ja sen taloudessa työskentelevä palvelusväen tulee hoitaa tehtävänsä vaivattoman arvokkaasti, taidolla ja ylpeydellä. Näin herra Carson ajattelee. Työ ei ole kuitenkaan niin helppoa miltä kuulostaa. Kuinka oikeastaan katetaan pöytä, koska poistutaan huoneesta äänettömästi ja jätetään lordi ja lady Grantham nukkumaan omaan rauhaansa, miten lady Maryn turkiksista huolehditaan ja mihin asuun kulloinkin on syytä pukeutua? Tämä herra Carsonin myötävaikutuksella tehty palveluskunnan käsikirja tarjoaa edellä esitettyjen ohella vastauksen lukuisiin muihin kysymyksiin.

Kirjan sisältö kattaa kaikki tärkeimmät Downtonin kartanon työtehtävät miespalvelijasta kamarineitiin, taloudenhoitajasta keittiöpiikaan ja niin edelleen. Jokaisen palvelijan työtehtävät on eritelty varsin yksityiskohtaisesti. Suurin osa ohjeista koskee viinien käsittelyä, vaatehuoltoa ja puhtaanapitoa, mutta löytyy kirjan sivuilta ohjeita palvelijan sopivaan käyttäytymiseen ja hygieniaan. Käsikirja sisältää kaiken tarvittavan Downton Abbeyn kartanon alakerran väelle.

”Palvelijana toimiminen on oman näkemykseni mukaan jalo kutsumustyö.”

Herra Carsonin mielestä palvelijat parantavat lääkärien ja hoitajien tavoin huolten ja vastuun rasittamaa elämää. Palvelijat nostavat hertioillensa sellaiset asiat, jotka herrasmiehelle tai aatelisnaiselle olisiva uuvuttavia raskaita kantaa.

Palvelija on näkymätön ja äänetön työmyyrä, joka ainakin Carsonin mielestä helpottaa herrasväen elämää. Herrasväen tulee saada elää ilman arkisia huolia. Palvelija herää aikaisin aamulla, miltei aamuyöllä siivoamaan ja kohentamaan tulta, että herrasväki saa herätä myöhemmin siistiin taloon ja käydä heti aamupalalle. Herrasväen ollessa hereillä kunnon palvelija passaa ja puunaa koko päivän. Vapaa-aika alkaa, kun ladyt ja lordit ovat menneet nukkumaan ja omat hommat on tehty. Eli sitä on aivan minimalistisesti. Kunnon palvelija pitää talon puolia, ei juorile eikä vastaile nenäkkäästi. Kirjaa lukiessa alkaa pohtimaan miten yli-ihmisinä palkollisia on pidetty, jos he oikeasti täyttivät kaikki ohjeet ja neuvot. Kunnon palvelijalle työn on täytynyt olla koko elämä, naimisiinmenoa ei suositella. Se kun estää uralla etenemisen.

Kirjan lopusta löytyy kattava lähdeluettelo, joten ihan tuulesta temmattuja kirjan ohjeet eivät ole. Mitään kovin kepeää luettavaa tämä opus ei ole, sen verran yksityiskohtaisuuksiin vaikkapa viinin säilytyksessä ja eri esineiden puhdistuksessa mennään. Suomennokseen olisin kaivannut myös brittiläisten mittojen kääntämistä meikäläisiin ja joidenkin aineiden aukikirjoittamista. Mutta kaikenkaikkiaan kirja on tiivis kuvaus palvelijan arjesta englantilaisessa aateliskartanossa. Se ei todellakaan ole ollut kevyttä puuhaa.

”Kun päivän työt on tehty, palvelijoilla on usein tapana lepäillä hetkinen ja seurustella keskenään, mutta keittiöpiikojen parasta ajatellen keittäjä usein ohjaa heidät vuoteeseen, kun ateria on syöty niin, että he voivat aloittaa seuraavan päivän työtehtävät hyvin levänneinä.”

Justyn Barnes, Julian Fellowes: Downton Abbey - Ohjeet palvelusväelle, readme.fi, 2015, 10s.

Jenni Kirves: Aino Sibelius, ihmeellinen olento

"Minä luotan sinuun lujasti. Minä uskon sinuun. Minä olen kuin lasiprisma. Kaikki riippuu siitä missä valaistuksessa minut näkee. Sinä olet timantti. Sinä loistat pimeässäkin."

Sibeliuksista on kirjoitettu paljon. Jean Sibeliuksen juhlavuoden aikana Ainokin vilahteli tämän tästä julkisuudessa, mutta lieneekö ainoatakaan eeposta, jossa hän olisi päässyt pääosaan? No nyt on.

Aino Sibelius, ihmeellinen olento- kirja kertoo Ainon version tuon kuuluisan pariskunnan varsin myrskyisästä elämästä. Kirja sisältää lukuisia katkelmia pariskunnan kirjeenvaihdosta ja kirjassa onkin lainattu heidän kirjeistään runsaasti otteita. Niistä huokuu pariskunnan syvä kiintymys toisiinsa.

Tuon kuuluisan rakkaustarinan päähenkilöiden lisäksi tavallaan kirjan kolmantena henkilönä on Suomi. Sibeliusten kautta peilautuu Suomen 1800-luvun loppuvuodet, 1900- luvun alkuvuodet ja ennen kaikkea sortokaudet. Suuret yhteiskunnalliset mullistukset ja sodat tuntuivat ja näkyivät myös Ainolassa ja Aino-rouva otti niihin kantaa vahvemmin kuin miehensä.

Minusta Aino ei ollut kovin ihmeellinen olento, mutta ihan tavallinen pulliainen hän ei sentään ollut. Lahjakas ja jalosukuinen Aino joutui kestämään paljon, eikä elämä Jeanin kaltaisen juopottelevan neron kanssa ollut varmasti helppoa. Yllätyin myös miten konservatiivinen Aino oli. Paljon konservatiivisempi kuin miehensä. Aino oli kuitenkin lähtöisin hyvin modernista perheestä eikä Sibeliusten ystäväpiiriä voi kovin vanhoilliseksi moittia. Toinen asia, josta yllätyin, oli se miten vankasti Aino kannatti Hitleriä ja kansallissosialismia. Hän oli henkeen ja vereen valkoinen.

Aino Sibelius - Ihmeellinen olento on sujuvasti etenevä kirja, jota rytmittää Sibeliuksen pariskunnan pääasiassa toisilleen kirjoittamat kirjeet. Jenni Kirves on koonnut kirjekatkelmat ja suorasanaisen selostuksensa toimivaksi kokonaisuudeksi. Kirja on tiiviisti, mutta selkeästi toteutettu kuvaus kaiken voittavasta rakkaudesta, hyvin sitkeästä naisesta ja elämälle vieraasta miehestä. Se on myös kuvaus Suomen taiteen kultakauden taiteen mahdollistaneista kulisseista. Ainon elämäntyöstä, joka oli hänen miehensä musiikki.

"Ainon 75-vuotispäivillä Janne piti jälleen koskettavan puheen: "Sinä olisit kenties voinut tulla onnellisemmaksi jonkun muun kanssa, mutta minä en milloinkaan.""

Jenni Kirves: Aino Sibelius, ihmeellinen olento, Johnny Kniga, 2015, 288