"”Saanko istua tähän?” kysyn ja vedän tuolin pöydän alta.”Toki”, hän vastaa, vilkuilee ympärilleen, sitten nyökkää tuolin suuntaan ja katsoo minua silmiin, ja minä ajattelen, miten valtavan, ihmeellisen kaunis mies hän on, hänen iiriksensä näyttävät myrskyyn valmistautuvalta taivaalta ja siistitty sänki yhdistyy punertavanruskeisiin, hyvin hoidettuihin hiuksiin, selkä on pitkä kuin hevosella ja kasvot tasasuhtaiset ja herttaiset, enkä sitten enää muistakaan miten kauan hänen vastauksestaan on kulunut, miten pitkään olen vain tuijottanut häntä ja hän minua kuin vuosikymmeniä erossa ollutta ystävää.
”Minä olen Arsim”, sanon ja ojennan hänelle käteni.”Miloš”, hän vastaa ja tarttuu siihen kylmin, luisevin sormin. ”Hauska tutustua”, hän sanoo, ja minä irrotan otteeni ja valun hänen vanhoihin ja surullisiin silmiinsä, joita raskaat ja ryppyiset luomet painavat."
Näin kohtaavat huhtikuisessa
Pristinassa Arsim ja Miloš.
Arsim on
kirjallisuuden opiskelija ja kirjailijan urasta haaveileva
albaanimies. Hänellä on vaimo, koska sellainen miehellä pitää
olla, ja ensimmäinen lapsi tulollaan. Miloš on lääkäriksi
opiskeleva serbi. Nämä kaksi miestä rakastuvat. Ja se ei
1990-luvun hajoavassa Jugoslaviassa ole hyvä asia. Ei alkuunkaan.
Kosovon sodan vaikeissa olosuhteissa
Arsimin ja Milošin tiet erkanevat. Arsimin, hänen vaimonsa Ajshen
ja heidän lastensa on pakko lähteä pakoon Serbian ja Kosovon sotaa
nimeämättömään maahan. Siellä hän
kamppailee ulkopuolisuuden tunteen ja seksuaalisuutensa kanssa ja
turhautuu. Lopulta Arsim tekee virheen, joka johdattaa hänet
vankilan kautta takaisin Pristinaan. Miesten tiet kohtaavat hetkeksi,
mutta kaikki on toisin kuin Arsim on kuvitellut. Jälleen Arsim
päätyy tekemään jotakin uskomattoman julmalta tuntuvaa.
Kirjan läpi
luikertelee kertomus bollasta, käärmeenkaltaisesta mytologisesta
olennosta, jonka tarina punoutuu Arsimin ja Milosin salattuun
rakkauteen. Tarina kerrotaan Arsimin äänellä. Arsimin
näkökulman kanssa vuorottelee Milošin tarina, joka avautuu pala
palalta päiväkirjamerkintöinä. Niissä Miloš palaa lapsuuteensa,
nuoruuteensa, rakkauteensa Arsimiin ja sotakokemuksiinsa. Ne
paljastavat millaiseen mieheen Arsim oikein rakastui.
“Sota on saastaista ja epähygieenistä, eikä kukaan puhu siitä miten paljon likaa siitä syntyy, miten paljon huollettavaa kalustoa, pestäviä ja korjattavia vaatteita, puhdistettavia haavoja, lakanoita, telttakankaita, leikkausvälineitä, sairaalalaitteita, pois heitettäviä pakkauksia, sideharsoja, ruiskuja, tippaletkuja ja sen sellaista – jätesäkillisiä, kuorma-autollisia, kaatopaikallisia jätettä, silmänkantamattomiin, eikä kukaan peseydy, olin pyörtyä monen monta kertaa sotilaiden jalkojen hajusta kun otin heiltä saappaat pois se oli kammottavaa, ja heidän vaatteitaan riisuessani heidän nivusistaan nousi järkyttäviä, kaiken toiminnan seisauttavia hajuja, virtsan- ja ulosteenhuurua joka sekoittui kuivuneen veren ruosteiseen lemuun ja ruudinkäryyn ja muinaisen hien löyhkään – likainen mies on niin oksettava.”
Pajtim Statovci on kirjoittanut rajulla
tavalla kauniin ja syvälle vaikuttavan tarinan kielletystä
rakkaudesta, väkivallasta, sodasta ja sen vaikutuksista. Kirjassa ei
ole hyviä ihmisiä, tai no ehkä Arsimin vaimo Ajshe, joka sietää
Arsimin pahoinpitelyt ja monet muut metkut. Arsimin edesottamukset
ovat sitä tasoa, että välillä puistattaa. Ihmisessä
on monia puolia, erilaiset olosuhteet nostavat niitä esiin. Olisiko Arsimista tullut sellainen kuin tuli, jos hän olisi saanut elää omana itsenään vapaassa, rauhallisessa maassa?
Bollan luettuani en
samana päivänä aloittanut uutta kirjaa. Tarina oli niin
vaikuttava, että sitä piti sulatella. Se mitä sota, ennakkoluulot
ja vihanlietsonta saavat aikaan jäävät mieleen kirjan ihmisten
kautta pitkäksi aikaa.
En lainkaan
ihmettele miksi Bolla toi Statovcille Finlandian.
”Minun on mahdotonta puhua hänelle yhteisistä muistoistamme, kun hän ei ole paikalla tässä ajassa. En tiedä, muistaako hän mitään, tai uskonko edes, että hän tietää kuka minä olen, kuka hänelle täällä puhuu.”
Pajtim Statovci: Bolla. Otava. 2019. 237 s.