perjantai 30. huhtikuuta 2021

Stéphane Garnier: Elä kuin kissa


 ”Kaikki tietävät, etteivät kissat varsinaiset tee mitään, ja silti niitä palvellaan jatkuvasti! Ne ovat kuninkaita.”

Olen useasti elämäni nykyisiä Raitahäntiä seuratessani pohtinut ääneen miten helppoa kissan elämä näkyy olevan. Turhanpäiväisyydet eivät mieltä paina eikä ne taatusti tee mitään mikä ei niitä juuri sillä hetkellä huvita. Ei vaikka kuinka maanittelisin niitä tulemaan luokseni tai kehräämään. 


Ne tuntuvat pääsevän niin helpolla verrattuna ihmisten arkiseen elämään. Ei mitään vastenmielistä tai hankalaa, ja jos on, siitä hankkiudutaan ripeästi eroon.


Ollapa kissa!


Eipä hätää, koska ”Elä kuin kissa” -kirja antaa parhaat vinkit miten omaa elämää voi muuttaa mahdollisimman kissamaiseksi. 


Meillä ihmisillä tuntuu olevan ainainen kiire ja murehdimme milloin mitäkin asiaa. Eikä pitkäjänteisyydellä, hyvällä itsetunnolla tai tyyneydellä päästä niilläkään kehumaan.


Mutta kissapa ei murehdi turhia tulevaisuudesta tai kiireestä, vaan tarttuu hetkeen juuri sellaisena kuin se on. Kissa pitää hyvää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja kulkee rohkeasti omia polkujaan eleganttina ja ylpeänä itsestään. Ne myös tietävät olevansa kertakaikkiaan vastustamattoman ihania. Sillä suloisuudella kuitataan kaikki vahingotkin. Kuinka monta kertaa oma pikku Kille Raitahäntä on minua katsonut pää kallellaan ja todennut toruihin, etten mahda hänelle mitään, kun hän on niin mahdottoman ihana.


Niinhän kissa on - mahdottoman ihana. Lisäksi kissan merkitystä lohduttajana ja ymmärtäjänä ei voi aliarvioida. Kissa todellakin auttaa ihmistä monin tavoin pelkällä läsnäolollaan. 


Miksi siis emme antaisi kissan opettaa meille jotakin elämästä ja siihen suhtautumisesta?


Elä kuin kissa - kirja kannustaa meitä ottamaan kissan mentoriksi elämän polulle. Jos on saanut kunnian seurata näitä otuksia, niin  huomaa miten kirjan ajatukset ovat todellakin totta. Monet kirjan ajatukset tuntuvat alkuun aika itsestäänselvyyksiltä, mutta ovat todella oivia ja oivaltavia. Moni niistä antaa ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa ja kirjan luettuaan seuraa sitä kultaista kehräävää ihan uusin silmin. 

”Kissojen tarkkaavaisuus ja läsnäolo tuovat mieleen terapeutin, buddhalaisen munkin tai viisaan tietäjän. Eikä kyse taida olla pelkästä mielikuvasta, niin kiehtovalta kissojen rento ja maailmaa tyynesti tarkkaileva elämäntapa meistä vaikuttaa.”


Kuvassa kirjan kanssa on Mikki Raitahäntä.


Stéphane Garnier: Elä kuin kissa. Tammi. 2020. 144s.

tiistai 27. huhtikuuta 2021

Han Kang: Vegetaristi


 “Yeong-hyen yhä oudommaksi käyvä käytös alkoi herättää huomiota kolmisen vuotta aikaisemmin, kun hän päätti yhtäkkiä ryhtyä vegetaristiksi. Hän laihtui niin, että oli jokseenkin järkyttävä näky, ja lakkasi melkein kokoaan nukkumasta. Hän oli kyllä ollut hiljainen aina, mutta siinä vaiheessa hän puhuin niin vähän, ettei hänen kanssaan voinut keskustella järkevästi.” 

Etelä-Korea on viime vuosina ollut hurjassa nosteessa länsimaissa k-popin, k-draaman ja kosmetiikan vuoksi, mutta entä muu kulttuuri, kirjallisuus? Onko sekin yhtä sliipattua ja laskelmoitua kuin länsimaissa kovin suosittu populaarikulttuuri? Etsiessäni kirjaston hakukoneella kirjoja kyseisestä maasta, törmäsin tähän kirjaan. Kirjan nimi lupaili paljon, koska tiedän, ettei Etelä-Koreassa vegetarismi ole kovin yleistä. 


Vegetaristin päähenkilö Yeong-hye ei ole millään tavalla erikoinen nainen. Hän on hiljainen ja hillitty. Kaikki muuttuu, kun Yeong-hye näkee unen ja päättää ryhtyä vegetaristiksi. Oikeastaan meidän termein vegaaniksi: hän jättää ruokavaliostaan kaiken eläinperäisen pois ja hävittää nahkakengätkin. 


Uusi tapa elää tuo hänelle lukuisia ongelmia. Aviomiehes kokee sen henkilökohtaisena loukkauksena ja maineen pilaajana. Vanhemmille vegetarismi on vieläkin pahempaa, perhelounaalla isä yrittää väkivalloin tunkea lihaa tyttärensä suuhun.


Yeong-hye päättää tehdä jotakin aivan muuta kuin syödä lihaa. Kaikkien nähden.


Yeong-hye  on siitä erikoinen päähenkilö, että hän ei kerro tarinaansa itse, vaan kertojina ovat hänen aviomiehensä, lankonsa ja sisarensa.


Tarinaa kertova kolmikko poikkeaa toisistaan hyvin paljon. Yeong-hyen aviomies on jokseenkin tyytyväinen värittömään ja passiiviseen vaimoonsa, mutta kasvissyöjä-vaimo taas ei passaa. Taiteilija-lanko näkee Yeong-hyessa oivan muusan ja vetää tämän arveluttaviin taideprojekteihinsa. Sisar taas katsoo Yeong-hyeta lapsuudenmuistojen kautta sairaalassa, kun tämä makaa psykiatrisella osastolla. Tässä kohtaa tarinaa ensimmäisestä osiosta on kulunut kaksi vuotta.


Jos odottaa samaa sähköistynyttä tunnelmaa kuin parhaimmissa k-draamoissa, joutuu pettymään. Tämä kirja ei ole lempeä eikä kaunis, vaan aika raadollinen. Tarinassa jätetään asioita aika paljon lukijan oman päättelyn varaan. Vaikka aviomies kuvaa häntä värittömäksi, Yeong-hye on hyvin vahva ja määrätietoinen ihminen. Se vahvuus tulee kaikissa kertomuksissa esiin.


Vegetaristi on aika erikoinen kirja, hiukan puuduttavakin. Se on oikeastaan aika muuta kuin otsikkonsa antaa ymmärtää. Toki tarina nivoutuu kasvissyönnin ympärille, mutta tarinan edetessä se tavallaan jää aina enemmän taka-alalle. Kasvissyöjänä kauhistelin Yeong-hyen kokemaa väkivaltaa ruokavalionsa takia ja muutenkin asian ympärillä käytyä kriisiä. No, siellä päin maailmaa asiaa katsotaan toisin kuin täällä. Korean kulttuurin tuntemus auttaa tarinan avautumisessa, mutta ehdoton vaade se ei ole. Ainakin kirja antaa toisenlaisen näkökulman korealaiseen elämään kuin viimeisen päälle sliipatut draamasarjat. 

”Kunpa voisin nukkua. Kunpa voisin karkottaa ajatukset päästäni edes tunniksi. Asunnossamme on koleaa kaikkina niinä öinä, lukemattomina öinä, joina herään ja kävelen paljain jaloin edestakaisin. Huoneisto on kylmä kuin jäähtymään päästetty riisi tai keitto. Mustan ikkunan takana ei näy mitään. Käytävän tumma ovi kolahtaa aika ajoin, vaikka kukaan ei pyri sisään, ei todellakaan. Kun panen uudelleen makuulle ja työnnän käden täkin alle, kaikki lämpö on kaikonnut minusta.”


Han Kang: Vegetaristi. Gummerus. 2017. 215s.