”Tony esitteli asuntoaan isännän elkein. Hän neuvoi yksityiskohtaisesti mistä Katja löytäisi keittiö- ja siivousvälineet, pyykkäystarvikkeet ja alakertaan sijoitetun taloyhtiön yhteisen pesukoneen. Kun Katja ei heti osannut tarttua toimeen, Tony huomautti asiasta niin painokkaasti, että hän viimein tajusi, mikä oli pelin henki: kun mies tuo pöytään leivän, nainen kokkaa, siivoaa ja pesee pyykkiä. Tästä periaatteesta Tony ei tinkinyt koskaan.”
Tämä kirja sai minut välillä hyvin vihaiseksi. Vihaiseksi
siksi, että tämä tarina on totta.
Kirjan päähenkilöinä ovat koko kansan tuntema
nyrkkeilijä ja kansanedustaja Tony Halme ja hänen vaimonsa Katja. Katja oli Tonyn
tavatessaan pikkukaupungin turvattua elämään elänyt parikymppinen nuori nainen.
13 vuotta vanhempi Tony piiritti häntä ahkerasti, osteli ruusuja, tarjosi
illallisia ja pikakihlasi tämän. Edessä oli muutto Yhdysvaltoihin. Siellä
odotti häät ja aivan uusi elämä. Tony
oli siinä vaiheessa jo kuuluisa mies ja Katja oli otettu, kun Tonyn kaltainen
julkkis tahtoi tavallisen maalaistytön vaimokseen.
Vähitellen kaikki muuttui ja Katjan elämä kiristyi
kiristymistään. Kotona alkoi olla räjähdysaltista. Tony sai raivokohtauksia
milloin mistäkin asiasta: Tonyn mielestä nainen ei voi olla kaveri yhdenkään
miehen kanssa tai jos Katja vahingossa unohti ostaa miehensä kirjoittamasta
ostoslistasta jotakin. Tony puuttui aivan kaikkeen mitä mieleen voi juolahtaa,
morsiamen hääpuvunkin tuli olla hänen standardinsa täyttävä. Katja sai olla
koko ajan varpaillaan ja kiltisti kantaa ruoat miehensä eteen ja toteuttaa tämän
pienimmänkin oikun. Kaiken vaivan palkaksi hän sai kuulla hurjan määrän
solvauksia ja lopulta pelätä henkensä puolesta. Sen verran paljon Tony riehui
kirveen ja aseiden kanssa. Avioeroa miettivälle Katjalle Tony kertoi naisen
päätyvän katuojaan, jos tämä jättää miehen. Kuitenkin vuosien kypsyttelyn
jälkeen Katja lähtee, jättää Tonyn eikä pääty katuojaan, vaan päätyy toipumaan
traumaattisesta avioliitostaan kohti itsenäistä elämää.
”Tolla ämmällä ei ole latin latia taskussa! Se on maalainen ja vain mun ansiosta jotain. Kukaan ei ole kiinnostunut siitä, ellei se olis MUN muija.”
Salomaa kulkee läpi Halmeiden kotoa nyrkkeilykehien
ja Halmeen saaman hurjan äänivyöryn kohti vääjäämätöntä loppua. Halme oli vahvasti riippuvainen päihteistä ja
ne veivät hänet teho-osastolle ja rikosrekisteri venyi entisestään. Järkähtämättömällä
vallanhalullaan hän halusi paikata lapsuutensa syviä haavoja.
Tässä kirjassa on hiukan tilityksen makua, mutta
paljastuskirja se ei ole. Kirjassa on paljon väkivaltaa, mutta sillä ei
mässäillä. Väkivallan värittämän alun vastapainona kirjan loppupuolella
etsitään psykologian keinoin vastauksia Tonyn sekä Katjan käytökseen. Tämän
kirjan suurin ansio on siinä, että se antaa toivoa selviämisestä. Katja ei
taatusti ole ainoa väkivaltaisen avioliiton kokenut nainen. Eikä Tony ole ainoa
traumaattisen lapsuuden kokenut päihteisiin vajonnut mies. Paljon on
tehtävissä, ettei niin enää kävisi kenellekään.
Paula Salomaa: Viikingin varjossa – Katja halmeen
tarina, Otava, 2015, 220s.