maanantai 31. joulukuuta 2018

Anna Kontula: Eduskunta - ystäviä ja vihamiehiä


”Mutta politiikan aikamuoto on futuuri, parhaan mahdollisen tulevaisuuden tavoittelu olemassa olevista lähtökohdista.”
Matka kansanedustajaksi on yleensä pitkä, kivinen ja kallis. Moni halajaa Arkadianmäellä, mutta aika harva lopulta pääsee. Meille Suuren salin ulkopuolella oleville eduskuntatyö näyttäytyy lähinnä tv:n väittelyistä eikä me siitä paljoa muuta tiedetäkään.  Millaista on tehdä työtä erilaisten kirjoitettujen ja kirjoittamattomien sääntöjen luvatussa valtakunnassa?

Toisen kauden tutkijataustainen vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula avaa oven kansanedustajan arkeen kirjassaan ”Eduskunta - ystäviä ja vihamiehiä”.  Hän  on tehnyt harvinaisen mielenkiintoisen työn koottuaan yksiin kansiin näkemyksensä eduskunnasta jututettuaan kollegoitaan ja havainoituaan ympäristöään.  

Kirjasta oikeastaan nousee pari keskeistä asiaa: aina on kiire ja seuraava konflikti saattaa odottaa jo nurkan takana. Kansanedustajan kalenteri elää koko ajan, vaikka se on alati täynnä. Homma on kokonaisvaltaista ja melkoista säätöä eikä se koske vain edustajaa itseään. Kun aikataulut venyy ja paukkuu, perhe joutuu tottumaan edustajan poissaoloon ja jatkuviin muutoksiin. Sellainen vaatii joustoa monelta taholta ja pitkää pinnaa. Edustajaa itseään voi syyllisyys painaa, kun joutuu olemaan paljon poissa perheen luota, mutta  onneksi perheaikaa suojellaan eduskunnassa: työlle ei saa omistautua perheen kustannuksella.
”Osa edustajan ydinosaamista on ajankäytön huolellinen punninta. Ammattitaitoinen poliitikko varjelee aikaansa, ehtii sinne, minne pitää, ja toisaalta välttää turhat aikasyöpöt.”
Kaikki kansanedustajat ovat periaatteessa samanarvoisia, mutta Kontulan mukaan eduskunta on täynnä nokkimisjärjestyksiä. Näkyvin paikka on varmasti Suuressa salissa, jossa noudatetaan senioriteettia eli pisimpään edustajana olleet sijoittuvat eturiviin ja vastatulleet taakse. Eturivissä  näkyvyyttä on helpompi saada kuin takarivissä. Onko eturivissä aina painavaa sanottavaa, se on eri asia. Eduskunta on työpaikka, jossa vaikutusvalta hankitaan asiantuntemuksella. Lainsäädäntötyö pääosin tapahtuu valiokunnissa, joten niiden tärkeät paikat ovat hyvin haluttuja.

Valtakunnan kaapin päällä ei haluta näyttää häviäjiltä. Ja aika vaikeaa on pärjätä kilpailussa, jos näyttää luovuttavan heti kättelyssä. Naisella väsymys näyttää heikkoudelta, miehellä paljolta työmäärältä. Muutenkin pärjää paremmin, jos on keski-ikäinen mies. 

Kansanedustajat mielletään usein ulospäinsuuntautuneiksi ja sosiaalisiksi ihmisiksi. Totuus on kuitenkin toinen, kaikki eivät koe olevansa superverkostujia, toinen on arka, kolmas kuvaa itseään jossain määrin umpimieliseksi. Kulisseissa löytyy myös avioeroa harkitseva oksentava edustajakollega tai arvoisa miesjoukko jonottamassa siivottavana olevaan vessaan kuin kuka tahansa muu.

Kirjasta välittyy hyvin kuva, että kansanedustajan työ ei ole yhtä kahvin juontia, väittelyä Suuressa salissa, suun soittoa ja taksilla ajelua. Homma on kamppailua vallasta: kamppaillaan politiikan suunnasta, näkyvyydestä, yksilöiden ja eri ryhmien välillä. Kollegat ovat samalla pahimpia kilpailijoita ja työkavereita. Oma eduskuntaryhmä on tärkeä ja kuppilassa ollaan yhteyksissä yli puolerajojen. Kuulostaa varsin skitsofreniselta, mutta verkostumisen taito on tärkeää. Paljon puhuttanut ryhmäkuri saa myös useamman sivun verran tilaa Kontulan kirjassa. Hän pitää sitä laajasti hyväksyttynä ja tunnustettuna juttuna. Sen haastamisessa on tosi kyseessä.

Tämä on ehdottomasti politiikan hevijuusereiden kirja. Minusta tämä kirja sopii erityisesti niiden lukulistalle, jotka väittävät kansanedustajan homman olevan vain verovaroilla elämistä ja puolet vuodesta lomailua. Kansanedustajan homma ei totta vie ole helppoa eikä koske vain edustajaa itseään. Kontula avaa mielenkiintoisesti oven Eduskuntatalon arkeen ja näyttää sieltä paljon sellaista, jota ei näe televisiosta. Hän kertoo sykähdyttäviä tarinoita niistäkin hetkistä joita me muut emme näe Suomen julkisimmasta ja salaisimmasta työpaikasta.
”Politiikassa ei voi tehdä tai saavuttaa mitään yksin.”

Anna Kontula: Eduskunta - ystäviä ja vihamiehiä. Into-Kustannus Oy. 2018. 240s.

torstai 13. joulukuuta 2018

Kalevauvala – Kansanrunoutta keskustelupalstoilta

”Mtä väliä sillä on miten tämä kaikki on syntynyt?
Menet aamulla töihin ja käyt lauantaina saunassa.Turha tässä on miettiä syntyjä syviä.”
Jos luulit, että kansanrunous olisi jo kuollut ja kuopattu kirjaston hyllyjen perukoille, niin erehdyt. Se elää ja voi hyvin, sille on löydetty uusi muoto. 

Kiitos Kalevauva.fi:n.

Tuon maan mainion duon, jonka nykyajan lönrotit Aapo Niininen ja Kimmo Numminen poimivat sanoituksensa biiseihinsä suoraan kansan syvistä riveistä vauva.fi- palstalta. Homma toimii hieman samalla idealla kuin aikoinaan Lönrot kiersi keräämässä perimätietona kulkeneita kansantarinoita ja runoja.

Harvassa on aiheet, joita ei tuon keskustelufoorumin AV- eli aihe vapaa palstalla ole käsitelty. Se pursuaa mitä erilaisempia keskusteluja eikä luonnollisesti lönrotimme ehdi kaikkia säveltää. Runoja on enemmän kuin kappaleita, jotka on nyt niputettu Kalevauvala- eepokseksi.
”Itse on kieltänyt jyrkästi,on miellyttävämpää että vanhemmilla on sama sosiekonominen asema.Kyllähän köyhät vituttaa aina.”
Runoihin on otettu kattava katsaus suomalaisesta elämästä. Kirjan runoja lukiessa selviää muun muassa mitä voi tehdä, kun sohva haisee perseeltä, kissa kuorsaa, jos mies syö lasten vanukkaat tai miten keski-ikäisenä pukeudutaan Prisman vaatteisiin. Osansa sanan säilästä saavat myös eri paikkakunnat: mm. Vantaa, Jyväskylä ja Tampere. Syntyjä syviä pohditaan toki myös rakkaudesta, uskollisuudesta vaikkapa  panohanskojen muodossa. Mutta entä jos mies paljastuukin narsissiksi? 
”Täydellisten vanhempien kotona ei koskaan syödä eineksiätyöttömyyttä tai laiskottelua ei oleLapset eivät missään nimessä syö sokeroituja jugurttejakotona on aina siistiä”
Kalevauva.fi-fanina aavistin mitä on tulossa. Kun kirjan avasin, myötähäpeän ja tyrmistyksen määrä lisääntyi mitä pidemmälle kirjaa pääsin. Jaa, että näinkin voi asian ajatella. Totta. Jotkut runot ovat niin hmm… niin värikkäitä, että niitä on kyllä kieltämättä vaikeaa uskoa todeksi. Totta kai palstalla pyörii trolleja ja osa kommenteista on kirjoitettu ei-niin-vakavalla asenteella, mutta silti ne ovat loistavaa materiaalia näihin runoihin. Ja kuten kansanperinteeseen kuuluu, kieli on useimmissa runoissa varsin ronskia, suorastaan hävytöntä eikä kirosanoja tai alatyylisiä ilmaisuja säästellä.

Kalevauvala on nopea- ja kepeälukuinen kirja, joka sisältää reilut sata sivua kansan mielipiteitä runomuodossa. Ehdottoman kivaa luettavaa vaikkapa joulukonvehteja mutustellessa. Kalevauvan biisejä pitkään ja paljon kuunnelleena biiseistä tuttuja runoja ei kerta kaikkiaan kyennyt lukemaan ilman melodiaa ja toivoisin monen kirjassa olevan runon saavan vielä sävelen. Olipa kirja kuinka kepeä ja hauska tahansa: Kalevauva.fi on tarttunut vakavaan aiheeseen ja  lahjoittaa viisi prosenttia kirjan tuotosta Ensi- ja turvakotien liitolle. 
”Sinänsä minulle ei ole mitään väliä miten kukin elää, 
mutta itse en ole löytänyt mitään hienoa elämästä ryypäten ja rellestäen”

Kalevauvala – Kansanrunoutta keskustelupalstoilta. Atena. 2018.106 s.