Sofi Oksanen: Norma

”Tällä taikasauvalla tehdään unelmista totta. Me olemme pappeja, kätilöitä, terapeutteja, lääkäreitä, siirtymäriittien suorittajia, me käärimme naiset foliosuikaleisiin, pyyhkeisiin, kappoihin, pesemme popis vanhan elämän ja lähetämme heidät kohti uutta. Meistä riippuu elämän käännekohtien onnistuminen. Parasta tietenkin on se, että naiset ovat valmiita maksamaan hyvästä tukasta mitä hyvänsä, jos pääsevät sellaisen makuun.”

Sofi Oksanen on lempikirjailijani ja yksi suurimmista esikuvistani. Sofin viidettä kirjaa odotin jännityksellä. Millainen Viro-tarina tällä kertaa on luvassa? Normastahan ei tihkunut juuri mitään tietoa ennen ilmestymistään. No, ei tullut Virosta kertovaa tarinaa, tuli moderni Tähkäpää.

Kirjan päähenkilö on Norma – niminen nuori nainen, jonka Anita - äiti on jäänyt metron alle. Tarina alkaa Anitan hautajaisista. Norma yrittää löytää syyn äitinsä itsemurhaan ja lopulta hänelle paljastuu äitinsä puuhista seikka jos toinenkin.

Norma ei ole ihan kuka tahansa. Hänen hiuksensa kasvavat huiman määrän vuorokaudessa ja sen lisäksi hän pystyy lukemaan ihmisistä eri asioita. Hiusten kasvun salaisuutta Norma ja hänen äitinsä ovat varjelleet vuosikausia. Norma ei ole sukunsa ainoa tähkäpää, vaan tarinassa kulkee mukana esiäiti Eva. Tai onko hän sittenkään esiäiti sanan biologisessa merkityksessä? Äidin jäämistöstä löytyy yllättäviä vastauksia. Samalla hän saa tietää mitä on tapahtunut Anitan hyvälle ystävälle.

Kepeän kuuloiseen tarinaan on upotettu yhteiskunnallisesti kaksi hyvin tärkeää ja räikeää asiaa: hiuspidennyksiin ja kohdunvuokraukseen liittyvät eettiset ongelmat. Tutkiessaan äitinsä kuolemaa Norma huomaa olleensa itsekin osa hiusbisnestä ja Lambert- nimisen hämäräpuuhilla elävän perheen jahtaama.

Norma on kielellisesti hyvin värikäs, mutta jos kaipaa jotakin kevyttä ja nopeaa luettavaa, Norma ei ehkä ole siinä tapauksessa paras valinta. Päähenkilöitä on paljon ja kirjaa pitää lukea ajatuksella, että pysyy kiinni juonessa.

Sofi ei petä tälläkään kirjalla, hän haluaa herättää keskustelua.  Norma on hyvin kirjoittajansa oloinen, rohkea ja kantaaottava teos, jossa pahaa ei näytetä hyvänä ja jossa asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Suoraan ja kaunistelematta.

”Lambert ja blondi olivat onnellisia. He kulkivat käsi kädessä ympäri maailmaa jakamassa lisää onnea muille pariskunnille ja surua toisille, haikaroita oikealle, viikatteita vasemmalle. Silti Norma ei ymmärtänyt, mihin äiti oli tarvinnut videota Allasta katsastamassa mahdollisia synnyttäjiä.”

Sofi Oksanen:  Norma. Like, 2015, 303s.

Ingar Sletten Kolloen: Kuningatar Sonja

”Me joudumme sietämään tätä koko ikämme.  Me emme voi vetäytyä syrjään ja ryhtyä yksityishenkilöiksi niin kuin poptähdet ja poliitikot voivat.”

On vaikeaa olla kuninkaallinen. Eikä sellaiseksi ole helppo tulla.

Syntyjään Sonja Haraldsen, Norjan nykyinen kuningatar, tietää tämän omakohtaisesti.  Sonja syntyi aivan tavalliseen norjalaisperheeseen. Hänen lapsuutensa ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, sisaren sodanaikaiset traumat sekä isän kuolema varjostivat tulevan kuningattaren nuoruutta. Sonja oppi jo nuorena ottamaan vastuuta omista tekemisistään ja perheen yrityksen asioista. Hän hankki nuorena hyvän koulutuksen ja kielitaidon.

Ennen avioitumistaan Sonja ja Harald seurustelivat 9 vuotta. Sonjan tausta aiheutti paljon jännitteitä ja puheita. Kruununprinssi Haraldin avioaikeet jakoivat 1960-luvulla Norjan kahtia. Isä kuningaskin suhtautui niihin hyvin nihkeästi.  Vasta kun prinssi uhkasi luopua kruunusta, hän sai luvan mennä naimisiin rakastamansa naisen kanssa.

Sonjalle nousu valtaistuimelle ei ollut helppoa. Kuningattaren paikka oli ollut tyhjänä vuosikymmenet, mutta kansanomainen ja aateliton Sonja valloitti muut monarkit ja ennen kaikkea oman kansansa. Mentyään naimisiin hän sai taistella miesvaltaisessa hovissa saadakseen oman toimistotyöntekijän tai oman huoneen.  Naisten oikeuksien puolesta taistelu ei jää vain häneen itseensä, vaan hän on parantanut myös merkittävällä tavalla naisten asemaa Norjassa. Kuningattarena Sonja on ahertanut myös Norjan tunnettavuuden edistämisen eteen yritysmaailman, matkailun ja kulttuurin saralla. Kirjassa yritetään luoda lukijalle kuvaa, ettei kuninkaallinen perhe ylenpalttisesti tuhlaa valtion varoja. Välillä tuntuu hiukan huvittavalta, että hallitsijaperhe kuvataan melkoisen varattomana, kun he kamppailevat valtion myöntämien määrärahojen kanssa. Kolloenin mukaan Norjan hallitsijahuone on ollut eurooppalaisittain kaikkein vähämenoisin.

Tällä hetkellä 78-vuotias Sonja on minusta ikinuori ja ikienerginen. Hänen elämäntyönsä on mittava, ja tämä kirja antaa sille arvoisensa kertomuksen. 377 sivuun ei ole mahdutettu skandaalinkäryisiä paljastuksia, vaan asiat on kerrottu suoraan kuningattaren näkökulmasta. Yllätyin hieman siitä, ettei kirjassa ei mainittu sanallakaan 2011 tapahtumia, Breivikiä tai kuningattaren tunnelmia aiheesta. Sonjan elämäntarina on, jos ei nyt tuhkimotarina, niin kuitenkin tarina siitä miten sitkeys palkitaan.

”Sonja oli kuin luotu raivaamaan tietä seuraajilleen. Hänessä voi havaita samaa voimaa ja päättäväisyyttä kuin kaksi vuotta nuoremmassa Gro Harlem Brundtlandissa ja muissa tämän kaliberin naisissa, joten hän on selvästi ollut kuningashuoneen uudistamisen liikkeellepaneva voima ja saanut aikaan sen, että entinen patriarkaalinen leskimiehen ympäristö on alkanut muistuttaa ulkopuolellaan olevaa avointa ja tasa-arvoista yhteiskuntaa. ”                 

Ingar Sletten Kolloen: Kuningatar Sonja, WSOY, 2013, 377s