”Ville ja Henri olivat shokissa, ja heitä pelotti. Ville meni kuitenkin sen verran lähelle, että hän laittoi sormensa Oton nenän alle ja korvan suun eteen. Mitään ei kuulunut.
”Ei se ei enää hengitä”, Ville totesi.
He tajusivat, että Otto oli kuollut. Henri kokeili pulssia Oton kaulalta, mutta sitä ei tuntunut.Pojat keräsivät edelliseltä illalta jääneet kaljatölkit mukaansa, ja he lähtivät vähin äänin pois.”
Olipa kerran Otto. Otto oli kiltti ja ujo poika, joka rakasti eläimiä. Erityisesti kissoja. Hän myös rakasti legoja. Hän puuhaili niiden parissa, vaikka oli jo teini-ikäinen. Otto oli kovin vähäsanainen kaveri, ei välittänyt juurikaan ihmisten seurasta., hän oli hieman erilainen. Ottoa kiusattiin koulussa, mutta oli hänellä joitakin kavereita.
Kuten Ville ja Henri. Otto oli tutustunut heihin jo päiväkodissa ja Villen kanssa Otto oli kyläillyt toistensa kodeissa leikkimässä. Kaveruudesta huolimatta pojat kiusasivat Otto koulussa, mutta niin teki moni muukin. Otto masentui eikä arki meinannut sujua. Poika otettiin huostaan ja hän muutti lastenkotiin.
Elokuussa 2020 Otto joutui ryöstön kohteeksi. Hänellä ei ollut aavistustakaan, että Ville, Henri ja uusi kaveri Antti olivat koko jutun takana. Marraskuussa alkoi ns. rankaisuleikit, joita Henri, Antti ja Ville tekivät Otolle. Tosin niistä oli leikki kaukana. Kolmikko pahoinpiteli ja nöyryytti Ottoa, juottivat tämän vahvaan humalaan ja virtsasivat tämän päälle. Kaiken kukkuraksi he videoivat tekonsa.
Näin ehti tapahtua useammin kuin kerran. Kunnes tuli viimeinen kerta. Kerta, jolloin Otto kuoli julman pahoinpitelyn seurauksena.
Helsingin Koskelassa tapahtuneesta surmasta on kulunut vasta alle vuosi, mutta siitä on jo julkaistu kirja. Rikostoimittaja Tiia Palmenin kirjoittama kirja on tiivis, selkeä ja ymmärrettävä kokonaisuus Koskelan teinisurmana julkisuudessa kulkevasta teosta. Kirjan tiedot perustuvat viranomaislähteisiin: poliisin esitutkintaan, oikeudenkäynnin aineistoon sekä haastatteluihin.
Kirja on suhteellisen helppo lukea, kieli on sujuvaa ja kirjoittaja säilyttää puolueettomuutensa hyvin. Kirja on jaettu kahteen osaan: Oton tarina kerrotaan tarinallisesti ja kirjan toinen puolisko pitää sisällään lukuja surmaa taustoisttavista asioista kuten mm. nuorten tekemistä henkirikoksista, mielenterveysongelmista ja kiusaamisesta. Pari kirjan luvuista alkaa sisältövaroituksella, koska niissä perehdytään tarkkemmin Oton kokemaan raakaan väkivaltaan.
”Lauantai-iltana Ville, Henri ja Antti pohtivat kukin kotonaan, mitä tehdä. Kaikki ahdisti. Pojat soittivat ryhmäpuhelun. Siinä he kävivät läpi tapahtunutta ja illan kulkua. Antti ei muistanut paljoa, ja Ville ja Henri totesivat hänelle, että hän ei edes halua muistaa.”
Teon motiivi jää hämärän peittoon, eikä nuorten tekoa ymmärrä, ei sitten mitenkään. Tekonsa seuraukset pojat ilmeisesti ovat sentään ymmärtäneet. He ovat tajunneet tehneensä jotakin hyvin väärää. Tätä kirjoittaessani on enää muutama päivä tuomion julistamiseen. Mielentilatutkimuksissa heidät kaikki todettiin syyntakeisiksi.
On käsittämätöntä, miksi kukaan ei kyennyt suojelemaan Ottoa, vaikka tämä oli lastensuojelun asiakas ja hänellä oli monta aikuista ympärillään. Koskelan uhrin kohdalla yhteiskunnan turvaverkot pettivät pahemman kerran. Tätä kirjaa lukiessa mieleen tuli myös Vilja Eerikan tapaus, erilainen, mutta samanlainen, yhtä surullinen, turha lapsen kuolema.
Nyt jälkikäteen on tärkeää tietää, mitkä osaset pettivät, missä tehtiin virheitä ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin, koska mitään lähellekään vastaavaa ei pidä enää koskaan tapahtua. Oton elämä loppui aivan liian varhain, mutta hän ansaitsee sen, että asioihin nyt lopultakin tulee kunnolla korjauksia. Tärkeintä on, ette yksikään nuori jää sivuun huomaamatta ja ettei ketään enää kiusata.
Osa kirjan tuotoista lahjoitetaan vähävaraisten nuorten perheille.
”Näin vakavaa rikosta ei haluta salata yhteiskunnalta, sillä siitä pitää ottaa opiksi.”
Tiia Palmén: Koskelan teinisurma. Deadline kustannus. 2021. 215s.
