”-Siin sul onkin kattomist. Varo vaan, ettei silmäs puttoo, Elli kiusoitteli veljeään. - Kukapa olisi uskonut, et Martast tulee noin fiini nainen.Juho hymähti. -Fiini on ja ylpeeks tullu. Ei kuulu enää meijän sakkiin."
Viime vuoden huhut pitivät paikkaansa: Ann-Christin Antellin esikoisromaani Puuvillatehtaan varjossa on saanut jatko-osan. Historiallisten romaanien suurkuluttajana totta kai ajattelin lukea kirjan, vaikka toiveeni jatko-osan suhteen eivät olleet kovin korkealla.
Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut kymmenisen vuotta. Tällä kertaa ei päähenkilönä olekaan Jenny, vaan ottotytär Martta. Hän on palaamassa Turkuun Matti-veljensä kanssa, koska pikkuveli aloittaa suomenkielisessä lyseossa. Martta hoitaa veljensä taloutta ja työskentee Turun kansankirjastossa.
Kirjassa luonnollisesti nuoren neidon elämään kuuluu kosijat ja lukija saa odotella loppuun asti kuka herroista saa Martan omakseen. Mutta jokseenkin kliseisen rakkausteeman lisäksi yhteiskunnallinen jännite on kirjassa käsinkosketeltava: Venäjä sortaa pientä suuriruhtinaskuntaa ja työväenaate jakaa herroja ja työläisiä entisestään toisistaan kauemmaksi. Matti ja Marttakin osallistuvat vastarintatoimiin.
Kaikista mielenkiintoisin juoni on Martan kipuilu kahden eri yhteiskuntaluokan välillä. Puuvillatehtaan omistajasukuun adoptoidut työläistaustaiset Martta ja Matti luonnollisesti kutsutaan myös Turun seurapiireihin. Vaikka puuvillatehtaan nykyinen omistaja Robert Barker suhtautuukin heihin suojelevasti, kaikki eivät kuitenkaan katso Martan ja Martin kuuluvan seurapiireihin syntyperänsä takia. Martalle asia on vaikea, koska hän ei tunne enää kuuluvansa lapsuutensa työläisten joukkoon eikä toisaalta myöskään säätyläisten joukkoon. Kirjastossa töissä ollessaan hän kohtaa lapsuutensa ystäviä, jotka ovat kävelevä muistutus siitä, mistä Martta itse on lähtöisin. Kummassa joukossa Martta kokee seisovansa? Molemmissa joukoissa ei voi olla, jännitteinen aika tekee asiasta vielä vaikeamman, koska Martan menneisyys ja nykyisyys syyttää toisiaan kaikesta mahdollisesta. Matti-veljelle asian ratkaiseminen näkyy olevan hiukan helpompaa.
Kirja on mielenkiintoisempi kuin sarjan ensimmäinen kirja. Tämä ei ole pelkästään kepeä rakkausromaani, vaan kirjan yhteiskunnallinen ulottuvuus tekee tarinasta raikkaan, jännittävän ja kiehtovan. Turun murteen käyttö nostaa rahvaan ja säätyläisten eron selvemmin esiin.
Puuvillatehtaan perijä sopii hyvin monenlaiselle lukijalle. Kirja jää kieltämättä niin kutkuttavaan asetelmaan, että uskallan toivoa jatkoa tarinalle.
”Olen antanut ohjeet työnjohtajille, että välttävät ikääntyneiden työntekijöiden palkkaamista. Heidän työtahtinsa on hidas ja lisäksi heistä tulee vanhemmiten hankalia.
Matti innostui kyselemään taloudellisista suhdanteista, mutta Martta oli järkyttynyt kuulemastaan. Äiti oli raatanut tehtaassa kaksitoistatuntisia päiviä, ja Robert Barkerille hänkin olisi ollut vain työntekijä, josta ei olisi ollut vanhemmiten enää mitään hyötyä.”
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä. Gummerus. 2022. 368 s.
