maanantai 14. elokuuta 2017

Nicolas Barreau: Meillä on aina Pariisi

”Oliko se paljon vai vähän? Vai ehkä jopa kaikki? Miten kohtalolla voi olla niin suuri vaikutus onneen, Robert mietti. Kehkeytyisikö tästä hänen oma kesäyön unelmansa?
Se tosiseikka, että juuri tämä nuori ranskalainen graafikko oli kuvittanut hänen lempisatunsa ja että he olivat ylipäätään tutustuneet toisiinsa, vaikutti Robertin mielestä kohtalon määräämältä.”

Kesäisen kepeä ”Meillä on aina Pariisi” komeili tänä kesänä paikallisen kirjakauppamme henkilökunnan suosikkikirjana. Olin etsimässä uutta pokkaria luettavaksi, niin miksipä ei kerrankin käännöskirjallisuutta.

Kuvittajan ammatista haaveileva Rosalie Laurent pitää pientä postikorttikauppaa Pariisissa. Sinistä väriä rakastava Rosalie seurustelee varsinaisen terveysintoilijan Renén kanssa ja koettaa selvitä tyttäreensä pettyneeseen äitinsä kanssa. Joka vuosi syntymäpäivänään Rosalie kävelee itse maalaamansa kortti mukanaan Eiffel-tornille esittääkseen toivomuksen. Hän nousee 704 porrasta antaakseen toivekorttinsa leijailla alas.

Eräänä päivänä Rosalien pikku puotiin tupsahtaa vanha kirjailija, joka kirjaimellisti kaatuu hänen elämäänsä. Rosalie pääsee toteuttamaan unelmaansa kuvittamalla vanhan kirjailijan Max Marchais’n kirjoittaman satukirjan sinisestä tiikeristä. Samaan aikaa Pariisiin kirjallisuuden professoriksi tullut amerikkalainen Robert Sherman törmä lapsuutensa lempisatuun, juuri tuohon Rosalien kuvittamaan satuun. Robertiin äiti on kertonut itse keksineen koko sadun.
”Siinä kohtaa Robert Sherman erehtyi pahasti. Vain jokunen askel erotti hänet elämänsä suurimmasta seikkailusta. Ja koska elämän suurimmat seikkailut tapahtuvat aina sydämessä, olisi asian voinut ilmaista niinkin, että vain jokunen askel erotti tämän amerikkalaiset kirjallisuudenprofessorin rakkaudesta.”

Alkaa mielenkiintoinen vyyhti. Tarinan kulkiessa eteenpäin kumppanit vaihtuvat, isä löytää poikansa ja lopussa amerikasta saapuu nainen sotkemaan pakkaa. Lopulta Rosalien yksi kortteihin kirjoittama unelma toteutuu.

Tavallisesti en ihan näin hömppään hurahda, mutta kirja oli varsin viihdyttävä ja mielenkiintoisesti kirjoitetty. Suomennos on erittäin onnistunut ja tekstiä värittämään on jätetty ranskankielisiä lausahduksia siellä täällä. Kirja kuvaa kauniisti Pariisia, ja vaikken ole siellä koskaan käynytkään, löysin itseni tepastelemasta Pariisin kaduilta ja kurkkimasta Rosalien puodin ikkunasta sisään nähden Robertin ja Rosalien riitelemässä keskenään.

Elämä ei ole aina ole vakavaa, siihen mahtuu ainakin yhden kirjan verran romantiikkaa.
””Kyllä vain”, hän sanoi hiljaa, ”väriläiskät ovat tärkeintä. Kaipaus, jota ei koskaan saa hukata. JA se, että uskoo aina omiin unelmiinsa.””


Nicolas Barreau: Meillä on aina Pariisi. Tammi. 2015. 332s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti