Laura Save: Paljain jaloin

”En saata käsittää sitä, että kuolen. Että en koe enää kuin yhden joulun tai hyvällä onnella kaksi. Monet turhanpäiväiset asiat muistuttavat minua siitä, etten pääse kokemaan sitä kaikkea, minkä luulin vielä kokevani. Uusi kevättakki saa ajattelemaan, onko tämä nyt viimeinen kevättakki, jonka saan ostaa.”

Laura Save hakeutuu lääkäriin kipeytyneen polven takia. Siellä ei ollutkaan kierukkavamma, vaan osteosarkooma, reisiluuhun iskenyt syöpä. Tauti, johon hän on aina pelännyt sairastuvansa.

Siitä alkaa hänen kilpajuoksunsa kuoleman kanssa. Koko elämä muuttuu täysin, lääketieteen opiskelija joutuukin opiskelemaan lääketiedetä kantapään kautta, kun hoitoja ja lääkkeitä tulvii eteen kourakaupalla. Kotona on puoliso ja pieni lapsi, jotka joutuvat tasapainottelemaan omalla tavallaan syövän kanssa. Hoidot ovat rankkoja eikä tauti päästä otteestaan.

Silti Laura ei anna periksi. Hän kirjoittaa hoitojen aikana päiväkirjamerkintöjä, joihin kirja pohjautuu. Laura jatkaa opintojaan lääkiksessä, vaikka ei ole lainkaan varma ehtiikö hän koskaan valmistua. Hän kärsii ja kestää, tekee kaikkensa taudin voittamiseksi. Laura koettaa olla positiivinen ja katsoa tilannettaan toisin: hänen ei tarvitse pelätä dementiaa eikä hänen tarvitse koskaan pohtia urakehitystä tai kokea vaihdevuosia. Hän tulisi kuolemaan nuorena.

Kirja on myös hyvin fyysinen. Laura kuvailee varsin konkreettisesti kivun, hoitojen vaikutukset ja valtavan lääkevyöryn. Hän myös kertoo avoimesti syövän henkisestä puolesta ja millaista on valmistautua luopumaan elämästä. Hoitoon osallistuu Lauralle tärkeiksi tulevia lääkäreitä ja muita ammattilaisia, joiden ammattitaitoa hän ihailee vilpittömästi. Osastolta löytyy myös uusi ystävä ja kohtalotoveri: Katri.

Paljain jaloin on varsin koskettava kirja. Laura Save on jättänyt jälkeensä päiväkirjamaisen romaanin, joka ei peittele eikä vähättele, mutta ei myöskään mäsäile mitä on elää syövän kanssa. Kirjassa vilisee valtavasti lääketieteen termejä, mutta maallikkokin pysyy hyvin juonessa mukana. Kirjassa nousee voimakkaasti kysymys miksi. Sen Laura haluaisi tietää. Sen kyllä haluaisi lukijakin tietää, sen verran karmaiseva kirjassa kuvattu arki on. Laura toivoo kirjan lopussa, että ”Paljain jaloin” toimisi vertaistukena, tietopankkina ja elämyksenä. Ja että ihmiset eläisivät rohkeaa ja itsensä näköistä elämää. Oli se pitkä tai lyhyt.

”Käyn toistuvasti mielessäni kuolemaan liittyviä pelkojani. Tuleeko helvetillisiä kipuja? Joudutaanko ruokatorveeni tai henkitorveeni laittamaan stentti, jotta se pysyisi auki loppuun saakka? Pystynkö pahoinvvoinniltani syömään tai ylipäätään nielemään mitään? Tuleeko minulle etäpesäkkeitä aivoihin ja mitä siitä sitten seuraa?”

Laura Save: Paljain jaloin, Wsoy 2013, 380s

Heidi Köngäs: Hertta

”Sinä olet Suomen vihatuimman miehen tytär. Sinut haetaan täältä ihan pian, voit olla varma, syyte luetaan vaikka väärän värisistä silmistä ja hymykuopista jos muuta vikaa ei löydy.”

Hertta Kuusinen ei ollut kuka tahansa. Hän oli Otto Wille Kuusisen tytär ja aikansa yksi merkittävimpiä poliitikkoja. Viime talvena Yle esitti draamasarjan ”Punainen kolmio”, jonka kylkiäisenä tämä kirja on syntynyt. Sarja oli sekin kovin mielenkiintoinen, mutta poliittisempi kuin ”Hertta”.

Kirjassa ääneen pääsevät Hertta, Leino ja Riekki. Hertta Kuusinen on epäsovinnainen ja vahva nainen. Hertan elämässä aate menee kaiken edelle, hän jättää sen takia lapsensa lastenkotiin kun hän itse lähtee rakentamaan kommunismia Suomeen. Pari viikkoa Hertta sai olla vapaalla jalalla Suomessa, kunnes hän joutui vuosiksi vankilaan.

Kirjan alussa Hertta on juuri vapautunut vankilasta, tapaa Leinon ja rakastuu. Leino on tahollaan naimisissa, mutta mitä siitä, erotkoon! Hertta kun ei usko porvarilliseen avioliittoon eikä kovin paljon muuhunkaan ajan ilmiöihin. Hertta uhkuu intoa ja janoaa politiikan pariin. Hän uskoo lujasti aatteeseen ja työskentelee hurjasti ideologiansa puolesta. Hertta uskoo myös lujasti Staliniin, vaikka hänen on vaikeaa niellä uutisia tovereidensa katoamisista.

Sotien ja vankilavuosien jälkeen Hertta pinkoo eduskuntaan ja pääsee lopulta vallankahvaan kiinni. Aate menee taas kaiken edelle ja yksityiselämässä on taas edessä suuria muutoksia.

Kirjan toinen päähenkilö, Yrjö Leino, on vietävissä oleva mies. Naisten, Riekin ja lopuksi viinan vietävissä. Leino on myös koomisuuteen asti bakteerikammoinen ja neuroottinen. Hänellä on takanaan avioliittoja, lapsia, velkaa ja ties mitä. Leino pyörii Hertan kintereillä, hän myös piileskelee Hertan kanssa talvisodan ajan eikä osallistu jatkosotaankaan. Leinosta tulee ajan mittaan ministeri, mutta lopulta hän joutuu jättämään paikkansa.

Köngäs antaa äänen myös Etsivän keskuspoliisin entiselle päällikölle Esko Riekille. Riekin osuus tarinassa jää ehkä hieman irralliseksi. Hän etupäässä käskyttää Leinoa tekemään sitä ja tätä, yleensä asiat liittyvät Herttaan. Kirjailija luo lukijalle tulkinnan, jonka mukaan Leino oli lujasti Riekin talutusnuorassa ja toimi vasikkana. Oliko Leino oikeasti kavaltaja, mene ja tiedä. Kuitenkin Riekki tuo kirjaan näkökulman vastapuolelta. Hertan toimista ei todellakaan kaikki pitäneet ja Hertta tiesi sen.

Köngäksen teoksen pohjana on nippu historiallisia lähteitä, mutta kirja on fiktiolla väritetty. Kolmen kertojan vuoropuhelu on sujuvaa ja sopivan vaihtelevaa. Luettuani tämän kirjan iloitsin siitä, että meillä on Suomen historiassa nainen nimeltä Hertta Kuusinen. Kirjaan kannattaa ehdottomasti tarttua, jos on kiinnostunut poliittisesta historiasta tai hyvistä elämänkerroista. Tai ihan vaan huikeista naisista maamme historiassa. Sellainen kirjan Hertta on, enkä epäile lainkaan hänen oikeasti muuta olleen.

”Ymmärsin, että toveruus pitää sisälllään kaiken, koko elämän antamisen aatteen käyttöön, eikä yksityisellä halulla, rakkaudella, tahdolla ole mitään merkitystä. Aate on meitä kaikkia voimakkaampi. Sen punainen veto on osa koko maailman työtätekevien verenkiertoa, sen raudanluja tahto ylittää kaikki yksilön pienet pyrkimykset. Demokraattisen sentralismin periaate. Proletariaatin diktatuurin periaate. Ne minä imin ja niihin uskoin.”

Heidi Köngäs: Hertta, Otava, 2015, 285 sivua