”Mutta Urhoa katseet eivät ole koskaan kiusanneet, päinvastoin, hänestä katseet kimpoavat voimana työhön ja toimintaan, minuun ne imeytyvät ja jäävät kieppumaan painona vatsassa, nahan alla, syövät voimani, koska ne katseet eivät näe minua, ne näkevät presidentin vaimon.”
Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…
Tämä oli jotakin, josta presidentti Kekkosen rouva Sylvi Kekkonen ei pitänyt. Kun puolisosta tuli presidentti kerta toisensa jälkeen, vaimosta tuli valtion ykkösrouva. Se tiesi mukautumista epämukavaan julkiseen rooliin ja oman itsensä sivuun sysäämistä. Olla se mitä odotettiin ja haluttiin nähdä.
Sylvi Kekkonen oli paljon muutakin kuin presidentin vaimo. Johanna Venhon Ensimmäinen nainen kertoo Sylvistä, ihmisestä Urho Kekkosen puolison roolin takana. Elokuussa -66 Sylvi hurauttaa Englannin kuningatar Elisabethilta saamallaan Morris Minillä Katerman mökille luonnon rauhaan koiransa kanssa. Siellä hän alkaa muistelemaan mennyttä elämäänsä lukien vanhoja päiväkirjojaan ja ajatuksissaan juttelemaan samana kesänä menehtyneen ystävänsä Marja-Liisan kanssa.
Paljon onkin summattavaa kaikesta siitä, kun papin tytär Sylvi Uino lähti maailmalle ja päätyy lopulta valtion ykkösrouvan rooliin. Avioliitto on haasteellinen, rakkaalla Urholla muita naisia riittää, julkisesti ja avoimesti. Pariskunnan pojat ovat Sylville henki ja elämä, mutta hekin ovat aikuistuneet ja Sylvi on yksin. Lääkärin määräyksestä aviopuolisot eivät ole aikoihin enää jakaneet samaa makuuhuonetta.
”Urho on onneni, ja onnettomuuteni. Mahdoton sanoa, mikä minusta olisi tullut jonkun toisen miehen kanssa. Urho on täysin poikkeuksellinen ihminen. Jos minun pitäisi piirtää hänestä kuva, piirtäisin ison tanssivan tammipuun: se muuttuu vuodenaikojen mukaan, se on lujaa puuta, sillä on juuret ja silti se tanssii, sen paksut oksat viistävät tuulta.”
Kirjassa Sylvin lisäksi äänen saa ystävätär kuvanveistäjä Essi Renvall, jolla on ongelma: hänen pitäisi tehdä Sylvistä veistos. Hän yrittää ja yrittää, mutta sisintä Sylviä, ihmistä roolin takaa, ei oikein löydy. Sylvi on joutunut kultaiseen häkkiin, jossa oma ääni oli vaimennettu ja piti mukautua miehen asemaan. Sen Sylvi joutui kokemaan mm. kirjailijana.
”Nähdä kuvan sijasta ihminen. Repalereunainen, repeillyt, sellainen josta kääntää katseen pois, kun pyrkii harmoniaan. Mutta kuvaa ei voi tehdä pelkillä varjoilla, täytyy nähdä korkeuden vaihtelut. Sitä, mitä ei voi peittää, on korostettava.”
Johanna Venhon kirja on mielenkiintoinen näkökulma vallan kulisseihin, kaikkeen siihen, miten yhden ihmisen asema vaikuttaa lähipiiriin. Niin moni tarina sieltä jää kertomatta. Vaikka Venhon kirja onkin faktaa sekoittavaa fiktiota, se on oiva opus herättämään mielenkiinnon Sylvin elämään laajemmalti. Sylvi Kekkonen ansaitsee tulla lopulta pois miehensä varjoista omine mielipiteineen ja tuntoineen.
Kirja oli Finlandia-palkinto ehdokas 2019 sekä lukijoiden Finlandia suosikki 2019. Enkä ihmettele miksi.
”Mitä kysyisit, jos olisit täällä. Sinä elit kirjoittamisesta, sinä kysyisit, mitä seuraavaksi kirjoitan. Kysyisit, kirjoitanko lapsuudesta, ehkä toivoisit, että löytäisin lapsen äänen, jolla kertoa. Kun on löytänyt oikean äänen, voi kertoa minkä tahansa tarinan, niin sinä sanoit.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti