Minja Mäkilä: K-pop - unelma huomisesta

 ”Miten K-poppia voisi kuvailla?

Värikästä. Modernia. Viimeisen päälle hiottua. Kaikkien aikojen Euroviisu-sikermä. Militaristisen tarkkaa. Fanien vartioimaa. Visuaalista. Some-ilmiö.”

Joka vuosi tuntuu oleva yksi kirja, jonka ilmestymistä odotan kuin kuuta nousevaa. Tänä keväänä se oli Minja Mäkilän teos  ”K-pop - unelma huomisesta". 

Olen fanittanut Japania ja japanilaista populaarikulttuuria jo yli vuosikymmenen. Japani oli pitkään oikeastaan ainoa Itä-Aasian maa, johon koin mitään mielenkiintoa. Olin toki lukenut Koreasta kantautuneita uutisotsikoita itsemurhan tehneistä nuorista poptähdistä, mutta sivuuttanut ne hetimiten.

Kunnes löysin k-draaman. Olin myyty. Näin laadukkaita ja hyvällä maulla tehtyjä sarjoja ei länsimaissa tehdä! Sarjojen vanajavenessä kiinnostuin kaikesta muustakin Etelä-Koreaan liittyvästä: musiikista, kulttuurista ja kielestä. Yht´äkkiä huomasin Blackpinkin löytyvän lempibändieni listalta ja käsissäni pyöri nippu korean kielen oppikirjoja.  Olen myös onnistunut tuntikausia kuluttanut Youtuben äärellä perehtyen korealaiseen kulttuuriin kimcheineen ja superpitkine koulupäivineen. 

K pop näyttää ulospäin tosi kepeältä ja hauskaltakin, mutta totuus on kuitenkin aika tavalla toinen. K-pop on todella ristiriitainen, sen ainakin tämän kirjan luettuaan saa huomata. Mäkilä kattaa lukijan pöydälle annoksen tähtipölyä ja varjopuolia sekä kattavan paketin korealaisen popularikulttuurin historiaa. Lisäksi makupaloina on katsauksia niin kauneusleikkauksiin, fanituotteisiin, k-popin kansainvälisyyteen kuin korealaiseen arvoihin.

No, mutta mikä ihmeen k-pop?  K-pop tarkoittaa Etelä-Koreassa tehtyä popmusiikkia. Laulukielen ei tarvitse olla korea eikä idolien korealaisia eikä musiikkikaan ole sidottu länsimaisittain ajateltuun popmusiikkiin. K-pop näyttäytyy viimeisen päälle hiottuna ja harjoiteltuna tarttuvine biiseineen ja videoineen, puhumattakaan kauniista ja lahjakkaista tähdistä. Kirja nimensä mukaisesti keskittyy hyvin vahvasti teeman ympärille sen eri näkökulmista, mutta raottaa myös korealaista kulttuuria. Se on tärkeää, koska kulttuuri hieman selittää sitä miksi esimerkiksi nuoria idoleita kohdellaan niin huonosti kuin kohdellaan.

Etelä-Korea on maa, jossa perinteiset arvot määräävät edelleen paljon ja jossa korkeaa koulutusta arvostetaan ja sen eteen uhrataan valtavasti. Tähtiin tähyävän nuorukaisen elämä ei ole idoliharjoittelijana varmaankaan sen helpompaa kuin korkeakouluopintoihin tähtäävän ikätoverinsa, koska idolin oletetaan kestävän todella paljon. Treenaus sulkee nuorelta loppuiäksi monia ovia ja tuo mukanaan velkataakan. Ja loppujen lopuksi, vain muutama onnekas onnistuu siinä mitä sadat tuhannet yrittävät. Maassa, jossa nuorena onnistuminen määrittää paljon, tulevaisuus ei näytä kovin auvoiselta, jos ei onnistukaan kuulumaan näihin harvoihin.

”Tässä pelissä ”erittäin hyvä” ei riitä.

Lapset aloittavat arvostetuimpia yliopistoja varten opiskelun nuorimmillaan vain kaksivuotiaina ja viettävät vanhempien kustantamassa yksityisopetuksessa usein toisen koulupäivän koulusta päästyään. Osalle nuorista ei jää opiskelun ulkopuolella aikaa kaverisuhteille, harrastuksille tai edes elokuvien katsomiselle. Sanonnan mukaan paikka huippuyliopistossa on saavutettavissa kolmen tunnin yöunilla, neljän tunnin yöunet ovat jo tie epäonnistumiseen.”

K-popin maailmassa ohjelmayhtiöiden ylläpitämä kuri on kova ja kattaa vuorokauden jokaisen minuutin. Tie tähdeksi tarkoittaa muun muassa puuttumista ulkonäköön ja ihmissuhteisiin, altistumista häirinnälle, aliravitsemusta, jatkuvaa univelkaa ja kovaa työtä. Välillä nuoret idolit ovat niin uupuneita, että bändikaveri saavat huolehtia väsymyksestä ja aliravitsemuksesta pyörtyneen kollegansa nukkumaan. 

Faneille halutaan luoda illuusio täydellisestä idolista, kirjassa kerrotaan, miten kuri on mennyt jopa joskus niin pitkälle, ettei idoleita ole päästetty kiertueilla vessaan, ettei vain heitä erehdytä uskomaan tavallisiksi ihmisiksi. Niin ja tietenkään kunnon idoli ei mokaa missään: jo pelkkä turvavyön käyttämättä jättäminen saattaa aiheuttaa somekohun, ja sukulaisten erheet saattavat olla hyvinkin kohtalokkaita nuoren idoli uralle.

Eteläkorealainen popmusiikki on mielenkiintoinen ja puhutteleva kansainvälinen megailmiö, josta Suomessa ei vieläkään minusta puhuta tarpeeksi. Ja vielä vähemmän aiheesta on julkaistu kirjoja. Onneksi kulttuurihistorian maisteri Minja Mäkilä tarttui näppäimistöön ja kirjoitti tämän kirjan.

Teos oli juuri sitä mitä odotin ja kirjaa todella kannatti odottaa. Kirja on suunnattu alan faneille ja harrastajille, mutta miksei se olisi  oiva lukupaketti myös aasialaisesta kulttuurista kiinnostuneille ja musiikista laajemmalti kiinnostuneille.  Kirja on nimittäin korealaisen populaarikulttuurin aarreaitta. Etelä-Koreassa on paljon puolia, joista pidän, mutta näin keski-ikäisenä täti-ihmisenä välillä tuli sääli nuoria tyttöjä, jotka uhraavat nuoruutensa yleensä toteutumattoman unelman eteen.

Vaikka nyt tiedän huomattavasti paljon enemmän k-popista ja k-draamasta, aion nauttia niistä vastakin. Sillä edelleenkään ei mielestäni länsimaissa osata likimainkaan tehdä yhtä hyviä draamasarjoja, no ehkä The Crownia ja Downton Abbeytä lukuunottamatta. 

 Minja Mäkilän haastattelu kirjasta löytyy tästä.

”Kaiken epävarmuuden ja vaikeuksien keskellä K-pop luo utopian, jossa jokaisella on toivoa.”

Minja Mäkilä: K-pop - unelma huomisesta. Otava. 2021. 240s.