sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Tuula Vainikainen: Kuninkaallisia naisia, elämää aikamme hoveissa


 ”Tiaroissa elää kuningassukujen koko historia. Niitä on teetetty lahjoiksi esimerkiksi sukuun naiduille morsiamille, jotka ovat aikanaan lahjoittaneet niitä eteenpäin omille tyttärilleen, tyttärentyttärilleen tai miniöilleen. Miespuoliset kuninkaalliset ovat hankkineet niitä sydäntensä valituille, joko hää- tai huomenlahjaksi tai muuten vaan.”

Kuninkaalliset jaksavat kiinnostaa meitä tasavaltalaisia vuodesta, vuosikymmenestä toiseen. Ihailemme pukuja,  juhlia ja tiaroita, kauhistelemme perheriitoja ja mokia, pidämme heidät mukana arjessamme median välityksellä.


Ja juttujahan medialla riittää. Viimeisen vuoden aikana kruunupäitä on vilissyt mediassa tavallistakin useammin ja laajemmin Englannin vallanvaihdon takia.  


Kuninkaallisista on kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja. Historian hämäristä kirjoihin ovat päätyneet komeat ja urheat kuninkaat, mutta kuten me kaikki tiedämme, kaiken takana on nainen. Niistä on vain yleensä unohdettu kertoa.


Ajat ovat onneksi alkaneet muuttua myös jokseenkin niin jähmeässä ja pölyisessä instituutiossa kuin mitä monarkia on. Hovi toisensa jälkeen on rukannut perimysjärjestystä uusiksi ja naisten asema hovissa on muutenkin muuttunut.


Siispä miksikäs ei kirjaa, jossa naiset ovat pääosassa, kuninkaalliset naiset.


Kirjan ensimmäinen osio kertoo kuninkaallisista naisista ja heidän roolistaan yleisesti sekä kuninkaallisen elämän eri elementeistä: sopivuudesta, koulutuksesta, työstä, pukeutumisesta, käytöksestä ja monesta muusta nykykuninkaalliselle leidille sopivasta jutusta.

”Kuninkaallinen nainen hallitsee korkeat korot ottaen luonnollisesti huomioon puolisonsa ja mielellään kulloinkin tavattavien isäntien pituuden. Jo valmiiksi pitkä Máxima korkeissa koroissaan tuntui tekevän isänsä Abdullah II:n olon hankalaksi kuningattaren Jordanian vierailulla.”.

Kirjan toisessa osiossa käydään läpi kuninkaalliset perheet yksitellen, Englannin ja Pohjoismaiden viedessä eniten kirjan sivuja.  Mukaan on otettu myös meillä hieman vieraammiksi jääneitä kuninkaallisia, mm. Espanjan infantat Elena ja Cristina sekä Alankomaiden ex-kuningatar Beatrixin sisaret. Kirjassa kurkistetaan myös maattomien prinsessojen ja kuningattarien elämään.


No joo, onhan tämä ihan viihdyttävä kirja. Erityisesti tykkäsin sen nykyaikaisesta otteesta, kirjassa esitellään pari edellistä sukupolvea ja nykyiset sekä ennenkaikkea tulevat hallitsijanaiset. 


Tekstiä on mukava lukea, ja kirjailijan omat kokemukset  kuuluvat kerronnassa kivalla tavalla. Kirjan heikkous on titteleissä kömmähtely, joista kaltaiseni kuninkaallisten uutisten suurkuluttaja törmätessään marisee. Kuvia olisi voinut olla myös lisää.


Kirja on rajattu eurooppalaisiin kruunupäihin, mutta erityisesti kaipasin kurkistusta Japanin hoviin, vaikka se onkin hyvin miesvaltainen. Maailman ainoa keisarikunta on kieltämättä kaikessa jäykkyydessään hyvin kiehtova.


Euroopassa on tällä hetkellä seitsemän kuningaskuntaa ja joukko pienempiä ruhtinaskuntia. Reilut sata vuotta sitten lähes jokaisessa Euroopan maassa oli kuningas tai keisari. Se miten kauan kruunupäitä on, riippuu siitä, miten kauan me olemme kiinnostuneita heistä. Kun kiinnostus loppuu, loppuu monarkiakin.

”Kuningashuoneiden laihduttaminen eli valtion ylläpitämien kuninkaallisten määrän vähentäminen on ehdottomasti tarpeen. Apanaasia ei jatkossakaan ole varaa maksaa kaikille serkuille ja kummin kaimoille. Ruotsin tapa vähentää kuningashuoneesta eläviä jäseniään on hyvä esimerkki. Tanska on seuraamassa perässä, ja Englannissa 74 - vuotiaalla tuoreella kuninkaalla Charles III:lla on samoissa asoissa paljon pohdittavaa.”


Tuula Vainikainen: Kuninkaallisia naisia, elämää aikamme hoveissa. Kirjapaja. 2023. 270s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti