Suomen taiteen kultakausi on ehtymätön kultakammio, josta aina löytyy jotakin uutta ja johon en kyllästy ikinä. Olen ollut hurjan kiinnostunut Järnefelteistä, erityisesti Elisabetista sekä Ahoista. Tein jopa gradunikin Venny Soldan.Brofeldtin herännäisyydestä kertovista maalauksista teologisesta näkökulmasta. Jos kirjan kansissa vilahtaa nimet Järnefelt, Aho, Soldan tai Sibelius, kirja päätyy aivan taatusti näppeihini jotakin kautta.
Olin aiemmin ostanut Konttisen kirjoittaman kirjan Aino Sibeliuksesta, mutten jostakin syystä ollut ehtinyt lukea sitä. Aavistelin kirjassa olevan paljon tuttua asiaa jo entuudestaan, mutta jospa äänikirjana kuuntelisin? Lukijana on vielä mitä mainioimmin kirjaan sopiva Erja Manto.
Mutta asiaan.
Aino Sibelius on ihminen, joka ei varmaankaan juuri esittelyjä kaipaa. Hänet tunnetaan suuren miehen vaimona, mutta kuka hän todellisuudessa oli?
Riitta Konttisen kirjoittaman kirjan jälkeen huomaa Ainon olleen kaikkea muuta kuin pieni, hento nainen miehensä varjoissa.
Kirja kulkee alusta lähtien hyvin kronologista polkuaan Ainon sukutaustasta lähtien, läp lapsuuden ja nuoruuden kohti aikuisuuden vuosia ja vanhuutta.
Mutta ihan näin lyhyesti Ainon elämää ei voi paketoida.
Aino oli monin tavoin lahjakas ja etevä nainen, lähtöisin taiteellisesta monilapsisesta suomalaisvenäläisestä aatelisperheestä. Äiti Elisabet oli perheen sydän, joka nautti taiteesta monin tavoin ja kannusti lapsiaan, vävyään sekä nuorta Juhani Ahoa taiteen parissa monin tavoin. Veljensä Armaan kautta Aino tapasi Jeaninsa ja avioliitto kesti, vaikka välillä tiukkaa teki. Aino oli, ehkäpä Jeanin onneksi, järjestelmällinen ja käytännöllinen ihminen.
Aikuinen Aino luotsasi tytärkatrasta läpi vuosien heikon terveyden ja miehen viftailujen välillä rasittaessa. Tukena hänellä oli oma perhe, äiti, sisarukset perheineen ja Ainolaan muutettuaan Tuusulanjärven taiteilijayhteisö. Ihan täysin vakan alle Ainon omat lahjat eivät jääneet, hän oli matemaattisesti ja kielellisesti taitava ihminen. Hän käänsi kaunokirjallisia tekstejä, mm. ranskasta novelleja Päivälehteen ja puhtaaksikirjoitti Ahon tekstejä, mutta moni homma jäi avioliiton myötä. Luopuminen rakkaasta omasta työstä ei ollut helppoa, vaikka muuta hommaa Ainolla riitti valtavasti. Ainolan puutarhasta tuli oma rakas paikka murheiden purkamiselle ja luovuuden toteuttamiselle. Puutarha oli välttämätön myös raskaasti velkaantuneen taiteilijaperheen taloudessa.
Kirjassa henkilöitä vilisee paljon, mutta uskoisin, että ensi kertaa kultakauteen sukeltava saa hyvin kiinni siitä, kuka kukin oli ja mitä teki. Konttisen tapa kirjoittaa on elävä ja helposti ymmärrettävä. Erityisesti Ainon ajan sanonnat ja kieli on hupaisaa kuunneltavaa. Hän on tehnyt huiman pohjatyön sukeltaessaan Ainon elämään, arvostan sitä suuresti. Erja Manto lukee kirjaa hyvin värikkäästi eläytyen, sitä oli ilo kuunnella.
Voi mikä aarre tämä kirja onkaan! Nautin tästä kirjasta aivan valtavasti. Vaikkei Aino olekaan ehkä se kaikista suurin suosikkini, ja kirjassa oli paljon ennestään minulle tuttua, sain silti tästä kirjasta paljon. Pieni ja pippurinen Aino teki, kesti ja eli aivan toisenlaisessa ajassa kuin me, mutta siitä huolimatta me voimme oppia häneltä jotakin ainutlaatuista: se, että taiteen eteen annettu on hintansa arvoista.
Riitta Konttinen: Aino Sibelius. Siltala. 2019. Lukija Erja Manto. 22 t.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti