””Oletko nähnyt moista, Rasmus, valkoinen hirvi!” äiti kuiskaa pojan korvaan ja kietoo käsivartensa hänen hartioilleen.
Rasmus ravistautuu irti ärtyneenä.
”Näenhän minä.”
Isä alkaa selittää matalalla äänellä irrottamatta katsettaan eläimestä.
”Kuulemma se ei ole albiino, sillä on vain toisenlainen geeniperimä. Ne ovat yksinkertaisesti vain erilaisia. Näillä Värmlannin seuduilla, tiedätkös Rasmus, on kokonainen valkoisten hirvien kanta. Ennen vanhaan niillä uskottiin olevan maagisia ominaisuuksia ja eläimen ampumisen katsottiin tuovan onnettomuutta.”
”Kuka haluaisi ampua noin kauniin eläimen!” äiti ällistelee.
”Monikin. Sellainen jonka mielestä se ei sovi tänne. Jonka mielestä sen olemassaolo on virhe.”
”Mutta onhan se olemassa!” Rasmus väittää vastaan.”
Pari vuotta sitten törmäsin
kolmiosaiseen tv-sarjaan, joka vaikutti minuun syvästi. Sarja kertoi
Rasmuksesta ja Benjaminista. Rakkaudesta, itsensä hyväksymisestä,
ennakkoluuloista ja menetyksistä. Ja aidsista. Alkuun päästyäni
katsoin kaikki kolme jaksoa putkeen ja olin mykistynyt. Tuon monella
tavalla ajatuksia herättäneen sarjan nähtyäni oli pakko hankkia
sarja kirjoina ja ne lukea.
Gardellin trilogian päähenkilöinä
on kaksi nuorta miestä. Rasmus on perheensä ja koko lähisukunsa
ainoa lapsi, kotonaan tarkoin suojeltu ja muualla kiusattu poika.
Rasmus on kotoisin pieneltä, ummehtuneelta paikkakunnalta
Värmlannista. Hän inhoaa kotiseutuaan, kutakuinkin kaikkea mitä
siellä on ja haaveilee elämästä omana itsenään jossakin muualla
– kotona se ei olisi mahdollista. Äitikin sanoo pilkaksi
tarkoitetut huudot kuultuaan, että ethän sinä ole sellainen –
homo. Ylioppilaaksi tulon jälkeen Rasmus muuttaa Tukholmaan ja astuu
junasta suoraan uuteen elämäänsä Keskusaseman Homorinkiin.
Benjamin on vanhempiensa ylpeys,
kutakuinkin koko elämänsä Jehovan todistajien toiminnalle omistava
nuori mies. Eräänä päivänä Benjamin päätyy soittamaa Paulin
ovikelloa. Paul lukee nuorta saarnaajaa kuin avointa kirjaa ja sanoo
ääneen Benjaminin suurimman salaisuuden. Tulee Benjaminin
ensimmäinen joulu ja Paulin luota Benjamin löytää kokonaan uuden
elämän.
Benjamin ja Rasmus ovat osa Variksen
homoyhteisöä, jota luotsaa muita hieman muita vanhempi Paul. Paul
on ehdottomasti suosikkihahmoni, hauska, teatraalinen draama queen,
mutta muista huolehtiva mies, joka vähät välittää syöpäsäätiöstä
ja järjestää hautajaisensa teatterissa. Heidän lisäkseen
yhteisöön kuuluvat Reine, Bengt, Lars-Åke ja Seppo. Miehet elävät
ja rakastavat varjoissa, koska valtaväestön asenteet olivat tuohon
aikaan hyvin kielteiset. Itse asiassa homoseksuaalisuuden
sairausluokituksen poistamisesta oli vasta muutama vuosi aikaa.
Variksen miesten korviin alkaa kantautua tietoa uudesta,
vaarallisesta taudista, AIDSista. Alkuun taudista tiedetään hyvin
vähän, mutta se mitä tiedettiin, oli että tautia tavataan
erityisesti homoseksuaaleilla miehillä. Pelottavaa tautia aletaan
kutsua homorutoksi ja sen kantajat leimataan murhajiksi. Homojen
hankala asema tiukkenee entisestään. Lehtien otsikot kirkuvat
syytöksiä ja kaikki pelkäävät tartuntaa. Joidenkin sukulaiset
heittävät vierailun jälkeen pariskunnan käyttämät astiat
roskiin taudin pelossa. Sairaanhoitajatkin menevät eristetyn
potilaan huoneeseen päästä varpaisiin suojattuina ja auta armias
jos sairaanhoitaja erehtyy kuivaamaan kuolevan poskelta kyyneleen
paljain käsin! Tauti alkaa nitistää uhrejaan. Yksi mies toisensa
jälkeen sairastuu, kituu ja kuolee. Osa tappaa itsensä positiivisen
tuloksen saatuaan. Hautajaisista tulee arkipäivää, mutta tulee
eteen nekin hautajaiset, jonne vuosia saman katon alla asunut puoliso
ei ole tervetullut. Ja vain siksi ettei kukaan saa tietää vainajan
olleen homo ja kuolleen aidsiin. Variksen seitsemästä miehestä
trilogian lopussa on elossa enää kaksi.
”Hei 1986-284420. Olit täällä HIV-testissä 5. päivänä toukokuuta. Valitettavasti minun on ilmoitettava sinulle, että tulos on positiivinen, ts. että sinä olet saanut tartunnan. Toivon tietysti, että tulet käymään täällä mahdollisimman pian, jotta voimme keskustella kunnolla kaikesta, mitä tämä merkitsee sinulle ja millä tavoin me voimme olla sinulle avuksi. Siksi olen varannut sinulle vastaanottoajan tiistaiksi 20/5 klo 8.30. Silloin saat tavata kuraattori Sandra Lindbladin ja tohtori Arne Hattin. Plaa plaa plaa ystävällisin terveisin Fredrik Nilsson, apulaislääkäri.”
Kirjat kertovat rakkaudesta, jolla on
kova hinta. Monelle se tarkoittaa tappavan sairauden lisäksi myös
yhteiskunnan, sukulaisten ja omaisten hylkäämistä. Kaikkien
omaiset eivät saa edes koskaaan tietää asioiden todellista laitaa.
Kirjan henkilöistä Benjamin saa osakseen kohtuuttoman määrän
hylkäämistä, kun hän menettää homoutensa takia perheensä ja
rakas avopuoliso kuolee aidsiin. Puhumattakaan monesta ystävästä.
Kaiken huipuksi appivanhemmat hylkäävät hänet heti poikansa
kuoltua todeten, ettei enää tarvitse mielistellä ja esittää
hyväksyvänsä poikien suhdetta. Benjamin tietää, ettei kukaan ole
saattamassa häntä lopun tullessa. Kaikki muut ovat jo kuolleet tai
lähteneet pois hänen elämästään.
Gardell ei säästä lukijaansa
kertoessaan Rasmuksen, Benjaminin ja muiden miesten kohtaloista.
Kaikki kirjoissa kerrottu on tapahtunut ja jokainen yhteisön
miehistä on ollut oikeasti olemassa. He ovat olleet Gardellin omia
ystäviä ja elämää, jota hän on elänyt tuon ajan Tukholmassa.
Trilogia koostuu kolmesta kirjasta, jotka on nimetty kukin kirjan
sisällön mukaan: Rakkaus, Sairaus ja Kuolema. Juttu hyppii poikien
lapsuuden ja aikuisuuden välillä tämän tästä. Jos Rasmuksen ja
muiden kohtalo on riipaisevaa luettavaa, niin Gardell läväyttää
keskiaikaiset kidutukset, roviot ja natsien keskitysleirit suoraan ja
peittelemättä lukijan tajuntaan tarina sisällä kulkevissa
homoseksuaalisuuden historiaa käsittelevissä luvuissa. Kaikesta
ajallisesta hyppimisestä huolimatta kokonaisuus pysyy hyvin kasassa.
Kerronta on kepeää ja helppolukuista, vaikkakin teksti on suomeksi
ehkä hiukan kankea. Olen lukenut ensimmäisen kirjan myös ruotsiksi
ja tykkäsin sen kielestä enemmän. Helppolukuisuudestaan huolimatta
mikään kevyt lukupaketti tämä ei ole, ei todellakaan. Lukemisen
arvoinen toki, avartava ja siksi suosittelenkin rohkeasti astumista
omalta mukavuusalueelta näiden kirjojen pariin.
Kirjojen sanoma on tärkeä, niiden
kertoma tarina on totuudessaan hyvin koskettava. Pohdin miten paljon
tietämättömyys on ohjannut ja ohjaa edelleen asenteitamme ja
mielipiteitämme. Monessa suhteessa on menty eteenpäin, mutta kuka
hoitaisi niitä kauas historiaan jämähtäneitä asenteita, jotka
mahdollistavat syrjinnän. Olipa avioliittolaista mitä mieltä
tahansa, näiden miesten tarinat kertovat millaista jälkeä syrjintä
saa aikaan. Gardellin viesti on yksinkertainen: Ei syrjintää - ei
enää koskaan.
”Kuollut pannaan sellaiseen mustaan jätesäkkiin. Minä tiedän sen. Jos on kuollut aidsiin. Kuin olisi jätettä. Benjamin, minä en tahdo. En halua olla lopulta jätettä.”
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi
kyyneleitä paljain käsin. Osat: Rakkaus, Sairaus ja Kuolema. Johnny
Kniga,2012, 2013, 2013. 294 + 300 + 304s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti