Rosa Liksom: Hytti nro 6

” - Mä rakastan votkaa niin kuin kaikki meikäläiset. Kun sille päälle alan, saatan juoda seitsemän pulloa vuorokaudessa. Juon pohjaan saakka. Sitten Katinka hakee luuta kädessä meikäläisen kotiin.”

Gardellin voimakkaan trilogian jälkeen kirjallinen matkani lähti kulkemaan itään, 1980 – luvun Neuvostoliittoon. Rosa Liksomin Hytti nro 6 kuljettaa lukijaansa pitkin Siperian rataa pitkin. Paljon kehuttu Vuoen 2011 Finlandia-voittaja on paljon kehuttu ja vaikutti hyvin lupaavalta.

Kirjan päähenkilöinä on suomalainen tyttö ja venäläinen mies. Heidät kohtalo laittaa jakamaan junan hytin matkalla Moskovasta Mongolian Ulan Batoriin. Tytön nimeä ei kirjassa kerrota, miehen vain pari kertaa ohi mennen. Tyttö on hiljainen matkaaja, joka yrittää matkallaan selvittää suhdettaan poikaystäväänsä Mitjaan ja tämän äitiin. Matka oli alun perin Mitjan ajatus, mutta tyttö päätyi lähtemään yksin ja joutuu kohtaamaan sellaisen puolen venäläisyyttä, jota hän ei muuten kohtaisi.

Tarinan mies on tytön vastakohta. Mies puhuu, ryyppää, vonkaa, huorittelee ja irstailee jatkuvasti. Ärsyttävyyteen asti. Suoraan ja häpeilemättä. Mies on kaiken kukkuraksi melkoisen rasistinen, kuvaa suuren ja mahtavan Neuvostoliiton eri kansallisuuksia varsin ronskisti. Samalla tuossa irstailijassa on jotakin lempeyttä, kun hän kuitenkin kohteliaasti jakaa tytön kanssa eväänsä ja monesti huolehtii tästä muutenkin.

Kirjan ehdoton plussa on Neuvostoliiton tarkka ja asiantunteva kuvaus. Juna pysähtyy matkan varrella kaupunkeihin pidemmäksi aikaa ja tarinan matkustajat pistäytyvät milloin missäkin etsien rauhallista yösijaa ja ruokaa. Junassa hallitsee vaunuemäntä ja kilometrien taituessa törmää moneen merkilliseen ihmiskohtaloon, joka vain Neuvostoliitossa voi olla mahdollista. Kirjan kuvakieli on sen verran taidokasta ja hiottua, että matkan hajut voi haistaa ja maisematkin piirtyvät taidokkaasti esiin yksityiskohtiaan myöden.

Liksomin kirja on toki hyvä ja mielenkiintoinen, mutta ei ehkä sittennkään ihan ominta lukemista. Tytön hiljaisuus ja nimettömyys jättävät hänet hiukan persoonattomaksi ja miehen räävittömyys alkoi jossakin kohtaan tökkiä. Vaikka kirjalla ei sinänsä olekaan varsinaista juonta, lukija saadaan odottamaan matkan päättymistä sivu sivulta. Tämä kirja kaikessa karuudessaan on elämys, jonka junan kyydistä ei kannata jäädä pois vasta kuin pääteasemalla.

”Sulla ei ole lainkaan mielikuvitusta, tyttöseni. Piirtäisit ensiksi pienen joen ja sen yli kulkevan nätin sillan. Sillan taakse, joen toiselle rannalle, piirtäisit polun joka katoaa pitkän heinikon sekaan, heinikosta kasvavan niityn ja niityn taakse metsän. Metsän reunan piirrät sammuneen nuotion hehkuvan hiilloksen. Ja lopuksi sivallat taivaanrantaan auringonlaskun viimeiset säteet. Sellaisen kuvan mäkin voisin laittaa parakin seinälle roikkumaan.”

Rosa Liksom: Hytti nro 6. WSOY. 2011. 187 s.