Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

”Olen luvannut Charlottelle, että olemme Helsingissä kuusi vuotta. Sen verran uskon uudelleenrakentamisen vievän ja sen verran on kirjattu sopimukseen. Lupausta ei ole vaikea pitää, sillä tämä on luotaantyöntävin paikka, minne matkani on koskaan vienyt. Voidaankin sanoa, että kun jotakin työnnetään syrjään, se työnnetään Helsinkiin.”

”Onpa kirjalle annettu kaunis nimi”, ajattelin, kun Finlandia-palkintoehdokkaiden nimet julkistettiin. Olin päättänyt lukea kaikki kuusi kandidaattia läpi ja Akvarelleja sai kunnian aloittaa tuon maratonin. Eikä Finlandia-maraton ihan huonosta kirjasta alkanutkaan.

Kirja vie keskelle 1800-luvun Helsinkiä. Saksalaissyntyinen Johan Carl Ludvig Engel on saanut suuren tehtävän: hänen tulee suunnitella Suomen suurisuhtinaskunnan tuore pääkaupunki. Mies itse on hiukan haluton, mutta keisari on vakuuttunut Engelin taidoista. Uuden pääkaupungin tulee olla keisallisen upea.

Engel asettuu perheineen Helsinkiin, joka oli tuolloin syrjäinen, kylmä ja pimeä kaupunki. Koko perheellä on sopeutumisvaikeuksia, kotikaupunki Berliini kulkee mukana haaveissa, puheissa ja yöpäiväkirjan merkinnöissä. 1816 arkkitehti lupaa vaimolleen, että kuusi vuotta ja sen jälkeen perhe palaisi takaisin Berliiniin- Toisi käy: Engelit jäävät lopullisesti Suomeen.

”Ehrenström ei silti antanut periksi. Hän sanoi, että keisari haluaisi minut uudelleenrakennuskomitean arkkitehdiksi. Minä saisin rakentaa Helsingin. Sanoin palaavani Berliiniin. Sanoin luvanneeni tämän vaimolleni ja pienelle sairaalle lapselleni.”

Engel ryhtyy kirjoittamaan yöpäiväkirjaa iltaisin ennen nukkumaanmenoaan. Näin hän tekee 24 vuoden ajan. Hän kirjoittaa huolta aiheuttavasta perheestään, rasittavasta työstään, komeasti nousevasta kaupungista, kaipauksesta, ulkopuolisuudestaan. Helsinki tuntuu luotaantyöntävältä loukolta eikä Engelille langennut tehtäväkään kamalasti miellytä. Välissä Turkukin palaa ja Engel suunnittelee sitäkin uusiksi. Hän on kunnianhimoinen, rasittunut ja yksinäinen. Kaikkein tärkeintä Engelille on perhe, vaimo Charlotte ja tytär Emilie. Perheen pojat jäävät enemmän taustalle. Suru on suuri, kun viikatemies vierailee perheen luona kirjassa pariinkin otteeseen.

Jukka Viikilä, runoilija ja dramaturgi, on kirjoittanut upean esikoisromaanin. Teksti on runollisen kaunista, vakavaa ja älykästä. Mikään nopealukuinen kirja Akvarelleja ei ole, sitä ei voi ahmia. Päiväkirjamerkintöjä haluaa makustella ja pohdiskella kaikessa rauhassa. Helsingin kuvaus vie lukijan keskelle 1800-luvun Helsinkiä, kirjaa lukiessani mielessäni vaeltelin pitkin Helsingin katuja ja piipahdin Engelin kynästä lähteneissä tutuissa rakennuksissa: yliopistolla ja lempipaikassani Kansalliskirjastossa.

Viikkilän kirja on kokonaisuudessaan yhtä kaunis kuin on sen nimikin. Se on kertomus Helsingistä, sen historiasta ja arkkitehtuurista, mutta se on myös kertomus maahanmuuttajaperheestä, jonka on vaikea sopeutua uuteen kotimaahansa. Tällä kirjalla onkin monessa suhteessa tarttumapintaa nykypäivään.

”Illastimme tänään Paciuksen knassa, kaksi saksalaista kaukana kotoa. Minä olen tullut tänne rakentamaan kaupungin ja Pacius kaupunkiin musiikin.”

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista. Gummerus. 2016. 213 sivua.