perjantai 31. maaliskuuta 2017

Mikko Aaltonen: JHT - Musta lammas

”Joudun kertomaan paljon asioita, joista en ole ylpeä. Asioita, jotka saavat minut näyttämään kusipäältä. Asioita, jotka saattavat kääntää monen diggarin kelkan suhteessa Cheekiin. Mutta totuus on vapauttavaa. Ei tarvitse olla parempi kuin oikeasti on.”

Kirjan takakannessa on teksti: ”Kaikki tuntevat Cheekin, mutta kukaan ei tunne Jarea.” Niin totta. Monelle meistä Cheek on tuttu hittinikkari, erilaisten ennätysten rikkoja, lehtien lööppinaama ja Vain elämää-ohjelman yksi tähti. Cheek tunnetaan myös ylimielisenä leveilijänä, jolla on varmaan yhtä paljon vihamiehiä kuin faneja. Mutta kuka oikein on JHT? Jare Henrik Tiihonen, mies Cheekin takana? Sen verran mielenkiintoisella tavalla erikoinen tyyppi Cheek on, että täytyyhän Musta lammas lukea.

Tarina alkaa 2015 Tampereella. Jare potee flunssaa, mutta keikka pukkaa päälle. Takana on stadion ja tauko, nyt on aika palata. Mutta riittäkö se enää? Riittääkö Cheek Jarelle ja faneille?

Jare on vaativa jätkä, sen ainakin kirjaa lukiessä huomaa. Musta lammas sukeltaa läpi Jaren lapsuuden ja nuoruuden Lahdessa kohti sitä pistettä mistä kaikki alkoi. Lukija viedään keskelle Lahden hiphop-kultuuria ja Tiihosten kaksosten varsin hurjia ja kosteita seikkailuja sekä laajaa kaveripiiriä. Viinaa virtaa ja railakkaasti, mimmejä riittää, tappeluita, posseja ja mittelöitä milloin missäkin. Jare käy kuitenkin kunnialla lukion ja päätyy ammattikorkeaan opiskelemaan. Räpistä tulee kuitenkin Lahden uusi hittituote, kun jengissä keksitään puuhata välillä muutakin kuin ryypätä ja tapella. Ja sen tuotteen kirkkaimmaksi tähdeksi Jare halusi Cheekin.
”Kun solmin eteisessä Adidaksien Superstar-kenkien nauhoja, se vain tapahtuu. Samassa tahdissaa, kun halpa omenaviini kihoaa lipikseni alle, alan päästellä riimejä.”

Jare alkoi kirjoittamaan tekstejä omasta elämästään ja hän myöntääkin kirjassa, että hänen kaikki kappaleensa kertovat hänestä itsestään, koska hän ei kykene kirjoittamaan fiktiota. Paitsi ehkä nyt Jossu-biisi.
”Räpissä tärkeintä oli viesti, ja jos viesti ei välittynyt selkeästi, mitä räpistä jäi jäljelle?”

Mustassa lampaassa lisäväriä tarinaan tuovat interludet, joissa ääneen pääsevät Jaren äiti, kaksoisveli, kaverit ja työkaverit. Erityisesti äidin ja manageri Carlan jutut valaisevat tarinaa syvemmälle. Lisäksi joidenkin sivujen alalaidassa on pätkiä Cheekin teksteistä, jotka liittyvät tekstissä oleviin asioihin.
”Olin kuullut jutuja, että Jare on itsetietoinen ja ylimielinen ja pitää itseään Suomen kovimpana, joten sanoin Kimmolle, että en tee töitä kusipäiden kanssa. Kimmo pyysi, että tapaisin Jaren edes yhden kerran, ystävänpalveluksena.
Niinhän siinä kävi, että ensivaikutelmani osoittautui totaalisen vääräksi.”

Aina kaikki ei ole hyvin. Jare taistelee myös kaksisuuntaisen mielialahäirinön kanssa eikä se ole mikään helppo matsi. Nostan hattua Tiihoselle siitä, että hän on uskaltanut tuoda julkisuuteen tällaisen asian. Jare vaatii itseltään valtavasti aivan neuroottisuuteen asti ja monta kertaa hän joutuu rauhoittelemaan itseään. Hän haluaa olla kirkkain tähti, etenkin musaskenessä. Töitä se on vaatinut, valtavasti duunia. Sitä duunin määrää ei ehkä ihan ensimmäiseksi ajattele, kun lukee Chhekistä kertovia lööppejä lehdistä, mutta kirjassa kaikki tuo taustatyö nostetaan oikeaan tasoon. Yksityiselämä kirjassa jää aika rauhaan, mutta eihän yksityinen olisi yksityistä, jos se reviteltäisiin julki. Jare ei kaipaa arkisia asioita, mutta eivät kaikki tavalliset ihmisetkään eivät haikaile sellaista elämää millaista Cheek viettää.

Musta lammas on minusta aika kirjava tarina aikamme suuresta ilmiöstä ja miehestä sen takana. Tämä 463-sivuinen järkäle on ehdoton lukukokemus Cheek-faneille ja hiphopihmisille, mutta myös heille, joita kiinnostaa erilaiset elämäntarinat. Jare Tiihonen ei ole mikään turha äijä, vaan tiukka jätkä, joka halusi, teki ja koki. Ja onnistui.
”Ensimmäinen tehtäväni oli yrittää saada Jarelle haastatteluja valtamediaan ja sitä kautta yleisölle jokin käsitys siitä, kuka tämä jätkä Cheekin takana oikein on. Halusin saada ihmiset ymmärtämään, että Cheek ja Jare ovat yksi ja sama jätkä, sillä jokainen Cheekin biisi kertoo Jaren elämästä.”

Mikko Aaltonen: JHT - Musta lammas. Otava. 2016. 463 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti