Heather Morris: Auschwitzin tatuoija

””Juri ojentaa vastahakoisesti kätensä Lalelle, joka puristaa sitä. ”Pelasta yksi, pelastat maailman”, Lale sanoo hiljaa - enemmän itsekseen kuin muille. ”En voi auttaa teitä kaikkia.”Lale ottaa ruoan. ”Minulla ei ole mitään millä maksaisin takaisin.”"

Numero 32407.

Tuon numeron saa käteensä Ludwig Eisenberg, myöhemmin Lale Sokolov - nimellä tunnettu juutalaismies. Nykyisen Slovakian alueella syntynyt Lale oli 24 - vuotias joutuessaan Auschwitziin, kun natsit vaativat jokaista juutalaisperhettä luovuttamaan yli 18 vuotiaat lapsensa työskentelemään Saksan hallinnolle. Hienoon pukuun junamatkaa varten pukeutunut Lale ei tiennyt, mitä Puolassa sijaitsevalla leirillä on odotettavissa.

Aluksi Lale pakotetaan rakentamaan lisää parakkeja uusille vangeille yhdessä venäläisvankien kanssa. Hän tekee nöyrästi töitä ja tekee kiltisti mitä käsketään. Sitten Lale sairastuu lavantautiin, joka on viedä hänen henkensä.

Hän kuitenkin selviytyy täpärästi ja päätyy ranskalaisen poliittisen vangin, Pepanin apuriksi tatuoimaan leirille tulleita vankeja. Pepan on Auschwitzin päätatuoija, Tätowierer.  Hän opettaa niksinsä Lalelle. Miehiä Lale kykenee tatuoimaan, mutta naisille Lalen tekee pahaa tehdä tatuointia. Kerran Lale saa käteensä numerolapun 34902. Lapun antoi nuori nainen eikä tuon kohtaamisen jälkeen Lalen elämä ole entisellään.

Yllättäen Pepan katoaa  ja Lalesta tulee päätatuoija, Tätowierer. Tästä lähtien Lale tekee töitä SS:n poliittiselle osastolle. Hän saa etuoikeuksia, joita muilla vangeilla ei ole. Asemaansa hyväksi käyttäen Lale yrittää parhaansa mukaan auttaa muita vankeja käymällä kauppaa paikallisten kanssa valuuttanaan arvoesineet, joita on löydetty leirille tuotujen juutalaisten tavaroista.  Kaiken kukkuraksi sen numerolapun antaneesta tytöstä, Gitasta, ja Lalesta tulee SS-upseerin avustuksella pari.

Sodan lähestyessä loppuaan natsit päättävät alkaa siirtää vankeja muualle. Lale ja Gita joutuvat erilleen. Gita ei ollut aiemmin kertonut Lalelle itsestään paljoakaan, mutta juuri joutuessaan lähtemään kuolemanmarssille hän ehtii kertoa Lalelle sukunimensä, mutta ei sitä mistä hän on kotoisin.

"Jos me emme voi puhua päivästämme, kerro minulle jotakin itsestäsi", Lale sanoo. 
"Ei ole mitään kerrottavaa."
Lale ei ota uskoakseen sitä. "Tietysti on. Mikä on sinun sukunimesi?"
Gita tuijottaa Lalea ja puistaa päätään. 
"Olen vain numero. Sinun pitäisi tietää se. Sinä annoit sen minulle."
"Niin, mutta se on vain täällä. Kuka sinä olet ulkopuolella?"
"Ulkopuolta ei ole enää olemassa. Täällä on kaikki."

Lalekin pääsee pois Auschwitzista ja monien käänteiden jälkeen hän pääsee kotiinsa Slovakian Krombachyyn. Perheelle on käynyt kokolailla huonosti, mutta Lale löytää vielä elossa olevia omaisia. Mutta missä on Gita?

Lalen taival on sodan jälkeen täynnä mutkia ja haasteita, mutta Australiaan perheensä kanssa päätynyt Lale päättää kertoa lopulta tarinansa vaimonsa kuoleman jälkeen uusiseelantilaiselle Heather Morrisille. 

Onneksi kertoi. Auschwitzin tatuoija on yksi selviytymistarina muiden keskitysleiritarinoiden joukossa, mutta tärkeä sellainen.  Kirjana Auschwitzin tatuoija on nopealukuinen, lukijaa pidetään sopivasti jännityksessä ja millään kuolemanleirin hirveyksillä ei mässäillä.

Ja kaiken hirveän keskellä maailman mahtavin voima osoittaa, ettei sitä voida nujertaa, ei edes kuolemanleirillä.

"Lale kumartuu ja poimii hellästi lyhyen kukkasen. Hän keksii vielä, miten antaa sen Gitalle seuraavana päivänä. Huoneeseensa palattuaan Lale laskee arvokkaan kukan huolellisesti sänkynsä viereen ennen kuin vajoaa unettomaan uneen, mutta kun hän seuraavana aamuna herää, sen terälehdet ovat irronneet ja makaavat käpertyneinä mustan keskustan vieressä. Vain kuolema kestää tässä paikassa.”

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija. Kustantamo: Aula & Co. 2019.  292 s.