”Pomo järjesti paperit, joiden mukaan olin englannin ja ranskan opettaja, mikä oli maailmalla hankkimani kielitaidon takia täysin uskottavaa ja palkkatodistuksen mukaan opetin kieliä maksullisilla iltakursseilla. Pankista ostettu tiliote oli tarpeen viisumeita varten. Siinä näkyvä summa sai silti minut naurahtamaan epäuskoisesti. Aloin vaikuttamaan täydelliseltä, samoin isäni.”
Syyskuun kahdeskymmenes kalenterissani luki isolla yksi ainoa asia: Sofi Oksasen uusi romaani ilmestyy. Tätä olin odottanut koko pitkän vuoden.
Kirjan alussa kaksi naista kohtaavat Helsingissä koirapuistossa, jossa eräs perhe ulkoiluttaa koiraansa. Perheellä on kaksi lasta. Lasten biologinen äiti perheen äiti ei ole, vaan biologiset äidit ovat puistossa olevat Olenka ja Daria.
Olenka on lähtöisin Tallinnasta, mutta joutuu muuttamaan isän tahdosta Dombassin alueelle Snižne-nimiseen ukrainalaiseen kylään Ukrainan irrottua hajoavasta Neuvostoliitosta. Isä on helpon rahan perässä kulkeva liikemies, joka sittemmin koituu hänen kohtalokseen. Olenka ei viihdy Ukrainassa, hän haluaa pois ja päätyy mallimaailmaan. Ulkomailla hän kompastuu kokemattomuuteensa. On palattava maitojunalla kotiin. Olenka tarttuu seuraavaan vihreään oksaan: hän hankkiutuu ukrainalaisyrityksen hedelmöitysbisneksen munasolujen luovuttajaksi päätyen portaikossa korkeammalle uusia luovuttajia sekä asiakkaille sopivaa luovuttajaa etsiväksi koordinaattoriksi. Kotikulmien naapurintyttö Dariasta tulee tärkein luovuttaja sekä Olenkan tärkein ystävä.
Alalle päätyvän tytön tulee olla juuri oikeanlainen, lahjakas, kaunis, synnyttämätön ja terve. Lisäksi hänen perhetaustansa setvittiin pohjamutia myöten. Totta kai, koska monet ominaisuudet, kuten kaljuuntuminen tai keskivartalolihavuus ovat periytyviä, puhumattakaan erilaisista sairauksista. Rikkaat asiakkaat saavat valita mieleisensä luovuttajan kuin valita sopivaa tietokonetta ja vaatetta katalogista. Jos halusi lapsestaan urheilullisen, kannatti valita sporttinen luovuttaja. Jos halusi taiteellisen lapsen, piti valita taiteellinen luovuttaja. Lapsen sukupuolenkin saa ostaa. Kaiken päälle luovuttajan ulkoisen ominaisuuksien kuten vaikkapa nenän tulee olla tietynlainen, jottei totuus paljastuisi lapsen kasvaessa. Se totuus, ettei lapsi olisikaan biologisesti äitinsä lapsi.
Rikkailla on vara valita, mutta luovuttajilla ei. On valittavana lähteekö ylipäätään alalle ja päästä ehkä hiukan helpompiin oloihin. Riskitöntä se ei ole, munasolujen otto on naisen terveydelle äärettömän kuluttavaa, toimenpiteissä on komplikaatioriski eikä munasoluja voi luovuttaa kuin muutaman kerran.
”Entä kun tulisi taas se kerta, jolloin Lada kävisi pieksemässä luovuttajan, ja mitä jos hän jäisi lapsettomaksi ja meidän suhteemme jatkuisi ja jos me haluaisimme lapsen? Kestäisikö primadonna sen, että hänen lähipiiristään jonkun toisen vatsa paisui, mutta hänen ei?”
Olenkan elämä menee solmuun, kun siihen sotkeutuu Donbassin alueen mafia oligarkeineen. Lopulta liian moni asia menee pieleen ja hänen on paettava. Olenka päätyy Helsinkiin uuden henkilöllisyyden turvin. Jos hänet löydetäisiin, hänet tapettaisiin ilman sen kummempia selittelyjä.
Kirjan lopussa Daria haluaa biologisen lapsensa itselleen ja vaatii Olenkaa osallistumaan sieppaamiseen. Hän tietää Olenkasta paljon sellaista, jota Olenka haluaa piilottaa.
Mitä tehdä, kun ystävästä on tullut vaarallinen vihollinen?
Koirapuisto on taattua Oksasta, monikerroksinen, vahva, kielellisesti taidokas ja antaa lukijalleen tilaa ajatella, mutta helppo kirja se ei ole. Kaikesta näkyy, että Oksanen on tehnyt taustatyönsä huolella. Koirapuiston tarina kulkee kahdessa tasossa. Toinen tämän päivän Helsingissä, ja toinen reilun kymmenen vuoden takaisessa Ukrainassa, joskin piipahdetaan päähenkilön Olenkan lapsuusvuosien Virossa.
Minulla on monta syytä pitää tästä kirjasta. Se ei ole pelkästään se, että kirja on Sofin kirjoittama, vaan kirjan aihe ja maa (Ukraina) kiinnostavat paljon. Kirja laittaa minut pohtimaan oikeutta lapseen ja vapaaehtoista lapsettomuutta. Mikä saa ihmisen maksamaan hurjan summan ja turvautumaan kyseenalaisiin keinoihin saadakseen lapsen? Tai valehtelemaan koko ikänsä lapsensa biologisesta alkuperästä. Se on melkoinen salaisuus kantaa hautaan asti.
”Tajusin pitäväni enemmän jopa amerikkalaisista nirppanokista, joiden vaatimuksiin oli helppo suostua, koska niille oli helppo nauraa. Jos he vaativat, että täällä tupakoitiin joka kahvilassa, he keksivät vaatioa, ettei luovuttaja kävisi niistä yhdessäkään, ja me suostuimme ja suitsutimme, kuinka terveellinen luovuttajan ruokavalio oli, esittelimme torimumojen kotona kasvatettuja kurkkuja ja muistutimme, että kaikki ukrainalaiset söivät kotipuutarhojensa antimia, pelkkää taattua luomua, ja virnuilimme salaa.”
Sofi Oksanen: Koirapuisto. Like 2019. 405 s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti