Pajtim Statovci: Bolla

"”Saanko istua tähän?” kysyn ja vedän tuolin pöydän alta.”Toki”, hän vastaa, vilkuilee ympärilleen, sitten nyökkää tuolin suuntaan ja katsoo minua silmiin, ja minä ajattelen, miten valtavan, ihmeellisen kaunis mies hän on, hänen iiriksensä näyttävät myrskyyn valmistautuvalta taivaalta ja siistitty sänki yhdistyy punertavanruskeisiin, hyvin hoidettuihin hiuksiin, selkä on pitkä kuin hevosella ja kasvot tasasuhtaiset ja herttaiset, enkä sitten enää muistakaan miten kauan hänen vastauksestaan on kulunut, miten pitkään olen vain tuijottanut häntä ja hän minua kuin vuosikymmeniä erossa ollutta ystävää.
”Minä olen Arsim”, sanon ja ojennan hänelle käteni.”Miloš”, hän vastaa ja tarttuu siihen kylmin, luisevin sormin. ”Hauska tutustua”, hän sanoo, ja minä irrotan otteeni ja valun hänen vanhoihin ja surullisiin silmiinsä, joita raskaat ja ryppyiset luomet painavat."

Näin kohtaavat huhtikuisessa Pristinassa Arsim ja Miloš.

Arsim on kirjallisuuden opiskelija ja kirjailijan urasta haaveileva albaanimies. Hänellä on vaimo, koska sellainen miehellä pitää olla, ja ensimmäinen lapsi tulollaan. Miloš on lääkäriksi opiskeleva serbi. Nämä kaksi miestä rakastuvat. Ja se ei 1990-luvun hajoavassa Jugoslaviassa ole hyvä asia. Ei alkuunkaan.

Kosovon sodan vaikeissa olosuhteissa Arsimin ja Milošin tiet erkanevat. Arsimin, hänen vaimonsa Ajshen ja heidän lastensa on pakko lähteä pakoon Serbian ja Kosovon sotaa nimeämättömään maahan. Siellä hän kamppailee ulkopuolisuuden tunteen ja seksuaalisuutensa kanssa ja turhautuu. Lopulta Arsim tekee virheen, joka johdattaa hänet vankilan kautta takaisin Pristinaan. Miesten tiet kohtaavat hetkeksi, mutta kaikki on toisin kuin Arsim on kuvitellut. Jälleen Arsim päätyy tekemään jotakin uskomattoman julmalta tuntuvaa.

Kirjan läpi luikertelee kertomus bollasta, käärmeenkaltaisesta mytologisesta olennosta, jonka tarina punoutuu Arsimin ja Milosin salattuun rakkauteen. Tarina kerrotaan Arsimin äänellä. Arsimin näkökulman kanssa vuorottelee Milošin tarina, joka avautuu pala palalta päiväkirjamerkintöinä. Niissä Miloš palaa lapsuuteensa, nuoruuteensa, rakkauteensa Arsimiin ja sotakokemuksiinsa. Ne paljastavat millaiseen mieheen Arsim oikein rakastui.

“Sota on saastaista ja epähygieenistä, eikä kukaan puhu siitä miten paljon likaa siitä syntyy, miten paljon huollettavaa kalustoa, pestäviä ja korjattavia vaatteita, puhdistettavia haavoja, lakanoita, telttakankaita, leikkausvälineitä, sairaalalaitteita, pois heitettäviä pakkauksia, sideharsoja, ruiskuja, tippaletkuja ja sen sellaista – jätesäkillisiä, kuorma-autollisia, kaatopaikallisia jätettä, silmänkantamattomiin, eikä kukaan peseydy, olin pyörtyä monen monta kertaa sotilaiden jalkojen hajusta kun otin heiltä saappaat pois se oli kammottavaa, ja heidän vaatteitaan riisuessani heidän nivusistaan nousi järkyttäviä, kaiken toiminnan seisauttavia hajuja, virtsan- ja ulosteenhuurua joka sekoittui kuivuneen veren ruosteiseen lemuun ja ruudinkäryyn ja muinaisen hien löyhkään – likainen mies on niin oksettava.”

Pajtim Statovci on kirjoittanut rajulla tavalla kauniin ja syvälle vaikuttavan tarinan kielletystä rakkaudesta, väkivallasta, sodasta ja sen vaikutuksista. Kirjassa ei ole hyviä ihmisiä, tai no ehkä Arsimin vaimo Ajshe, joka sietää Arsimin pahoinpitelyt ja monet muut metkut. Arsimin edesottamukset ovat sitä tasoa, että välillä puistattaa. Ihmisessä on monia puolia, erilaiset olosuhteet nostavat niitä esiin. Olisiko Arsimista tullut sellainen kuin tuli, jos hän olisi saanut elää omana itsenään vapaassa, rauhallisessa maassa? 

Bollan luettuani en samana päivänä aloittanut uutta kirjaa. Tarina oli niin vaikuttava, että sitä piti sulatella. Se mitä sota, ennakkoluulot ja vihanlietsonta saavat aikaan jäävät mieleen kirjan ihmisten kautta pitkäksi aikaa.

En lainkaan ihmettele miksi Bolla toi Statovcille Finlandian.

”Minun on mahdotonta puhua hänelle yhteisistä muistoistamme, kun hän ei ole paikalla tässä ajassa. En tiedä, muistaako hän mitään, tai uskonko edes, että hän tietää kuka minä olen, kuka hänelle täällä puhuu.”

Pajtim Statovci: Bolla. Otava. 2019. 237 s.