”Kun Strane ja minä tapasimme, minä olin viidentoista ja hän oli neljänkymmenenkahden eli
lähes kolmekymmentä vuotta minua vanhempi, mikä oli ihanteellista. Niin kuvailin ikäeroamme silloin: se oli mielestäni ihanteellinen. Oli mukava ajatella, että hän oli elänyt melkein kolme kertaa kauemmin kuin minä, ja hyvin helppoa kuvitella, että hänen sisäänsä mahtuisi kolme minua: yksi ympäröisi hänen aivonsa ja toinen sydämensä ja kolmas muuttuisi hänen suonissaan virtaavaksi vereksi.”
Eletään vuotta 2000. 15-vuotias Vanessa lähtee opiskelemaan yksityisenä lukiona toimivaan sisäoppilaitokseen. Hän on kiinnostunut kirjoittamisesta ja on myös hyvä siinä. Luonnollisesti hän valitsee kirjallisuuden yhdeksi pääaineistaan ja innostuu myös kirjoittajakerhosta. Sitä vetää hänestä mielenkiintoinen mies ja Vanessa huomaa kiinnostuvansa opettajastaan. Tässähän ei ole mitään ihmeellistä. Kuitenkin Vanessaa 27 vuotta vanhempi Jacob Strane alkaakin ruokkia nuoren naisen kiinnostusta: hän huomaa Vanessan lahjakkuuden ja alkaa hyödyntämään sitä lähestyessään nuorta opiskelijaansa. Vanessa tuntee olonsa yksinäiseksi ja on imarreltu kehuista ja huomiosta. Hän kokee saaneensa itselleen jotakin, joka häneltä on puuttunut.
Strane on hyvin tietoinen siitä mitä ja miten tekee. Hän saa Vanessan pauloihinsa ja vähän kerrassaan homma alkaa livetä hyvän maun ja rajojen väärälle puolelle. Vanessa ei näe touhussa oikeastaan mitään pahaa, ja suostuu sellaiseenkin, josta ei pidä ja joka tuntuu pahalle.
”Hän muistuttaa minua omista teoistani. Olen epäreilu, jos pidän itseäni syyttömänä. Minä palasin hänen luokseen, ilmestyin hänen ovelleen, kun olimme olleet kaksi vuotta erossa. Olisin voinut unohtaa hänet ja vain jatkaa elämääni.
”Miksi palasit, jos tein sinulle pahaa?” hän kysyy.
”Minusta tuntui, että jotain oli jäänyt kesken”, minä vastaan. ”Että olin vieläkin kiinni sinussa.””
No eihän suhde pysy piilossa ja Vanessa saa tuta mitä on, kun päätyy kiellettyyn suhteeseen. Strane varjelee uraansa ja kieltää ehdottomasti tapahtuneen. Vanessa joutuu lähtemään koulusta. Kaikesta huolimatta Strane säilyy Vanessan elämän keskipisteenä silloinkin kun he eivät ole missään tekemisissä. Lopulta Vanessa etsii miehen käsiinsä vuosien jälkeen ja homma jatkuu siitä, mihin se jäi. Omituinen suhde jatkuu läpi Vanessan opiskeluvuosien ja työelämään lähtemisen. Strane on kaikki vuodet jatkanut opettajana Vanessa entisessä koulussa. Vanessa on henkisesti riippuvainen Stranesta, mutta vaikka mies on Vanessan suuri rakkaus, Vanessa ei kehu Stranea millään tavoin.
Vuonna 2017 aikuinen Vanessa törmää uudella tavalla menneisyyteensä #metoo:n myötä eikä hän tahdo myöntää joutuneensa seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Miksi hän sitä olisi, Vanessasta kyse oli rakkaudesta. Hän teki kaiken omasta vapaasta tahdostaan. Alkaa kuitenkin paljastua, ettei Vanessa olekaan ainoa Stranen liehittelemä lukiolaistyttö. Media kiinnostuu asiasta. Vanessaakin yritetään saada kertomaan, mutta hän ei halua puhua asiasta, ei ainakaan julkisesti. Strane on yhä kuvioissa selittelemässä häneen kohdistuneita syytöksiä ja ahdistumassa tulevaisuudestaan. Strane poistuu fyysisesti kuvioista aika surullisesti ja Vanessa pääsee pikku hiljaa purkamaan koko vyyhtiä, joka on vaikuttanut hänen elämäänsä valtavasti.
Kate Elizabeth Russellin esikoisteos Vanessa on varmasti monen tytön tarina, ikävä kyllä, ja sen takia tärkeä kirja. Vanessa on myös kirja erilaisuudesta, massaan sopimattomuudesta tai sopeutumattomuudesta. Paljon on myös niitä Vanessoja, jotka eivät halua mahtua nuorisomuottiin ja löytävät kaverinsa itseään vanhemmasta seurasta. Siinä ei ole mitään väärää, kunhan se pysyy laillisuuden rajoissa. No, näin ei käy Vanessan kohdalla.
En oikein tiedä mitä kirjasta ajatella. Kirja oli samaan aikaan koukuttava ja ahdistava. Jotenkin sellainen, jonka loppumista odottaa, mutta ei halua jättää keskenkään. Pieni tiivistäminen olisi tehnyt kirjasta vielä paremman. Mietin, että olisiko jutusta saanut enemmän irti, jos olisi lukenut ensin Nabokovin Lolitan, johon kirjassa viitataan useasti.
Kirja on kahden henkilön kasvutarina, nuoren koukutetun tytön ja valtaansa väärin käyttävän miehen. Olisi niin helppoa lätkäistä hyviksen leima Vanessalle ja pahiksen leima Stranelle, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Mitkä ovat Stranen motiivit kaikelle, sitä ei kerrota. Oli se mikä tahansa, uskoisin, ettei kumpikaan heistä ole onnellisia. Eivät missään vaiheessa. Onko se oikein, se on jokaisen itse pääteltävä.
”Ajettuaan takaisin maantielle hän sanoo uudelleen: ”Sinä kyllästyt minuun.” Sitten hän lisää: ”Kuule, sinä särjet minun sydämeni eikä päinvastoin. Olen sinun pienissä käsissäsi.”
Minäkö särjen hänen sydämensä? Koetan uskoa, että pystyn tekemään niin, että hän on antanut sydämensä minulle ja että kykenen murskaamaan sen, mutta vaikka kuvittelen sen värisevän ja sykkivän käsissäni, se hallitsee minua, kuljettaa minua paikasta toiseen ja tempoo minua sinne tänne, koska takerrun siihen enkä voi päästää irti.”
Kate Elizabeth Russell: Vanessa. WSOY . 2020. 369s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti