keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Mark Logue & Peter Conradi: Kuninkaan puhe - Tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen

” Seuraavassa kuussa kuningas ilmaisi oman kantansa saamiinsa ylistyksiin puhujantaidoistaan vastatessaan onnittelukirjeeseen, jonka hän oli saanut vanhalta ystävältään Louis Greigiltä: ”Se oli toista kuin ennen vanhaan, jolloin puhuminen oli minusta helvettiä”, hän kirjoitti.”

Viime viikolla Englannin kuningatar Elisabet II ohitti esiäitinsä Viktorian ennätyksen maansa pisimpään hallinneena monarkina. Elisabet tunnetaan hillityn hienosta olemuksestaan ja taidokkaasta esiintymisestään. Toisin oli hänen isänsä kohdalla, Yrjö VI:lle esiintyminen oli painajaista.

Prinssi Albert eli tuttavallisemmin Bertie oli änkyttänyt lapsesta lähtien. Häntä oli sen vuoksi pidetty tyhmänä. Prinssi oli ujo, kärsi huonosta itsetunnosta ja kammosi mikrofoneja. Hän joutui asemansa takia pitämään paljon puheita ja esiintymään jjulkisuudessa. Lehdet revittelivät julmia otsikoita epäonnistuneiden puheiden jälkeen. Monet hoidot ja hoitajat kokeilleena prinssi alkoi olla epätoivoinen. Hänen vaimonsa houkutteli prinssin tapaamaan vielä yhtä terapeuttia, Lionel Logueta. 

Australialaissyntyinen Lionel Logue oli itseoppinut puheterapeutti. Hän oli opiskelut muun muasa ilmaisutaitoa ja näyttelemistä. Logue oli saanut menetelmillään mainetta kotimaassaan, mutta muutto Lontooseen mullisti hänen elämänsä. Vuonna 1926 potilaaksi ilmestyi silloinen Yorkin herttua, prinssi Albert. Hänellä oli väärä hengitystekniikka ja lapsuudessa koettu kiusaaminen oli jättänyt jälkensä. Herttuan oli erityisen vaikeaa ääntää hänelle arkipäiväisiä sanoja, kuten kuningas ja kuningatar. (king, queen) Logue halusi murtaa miesten väliset säätyerot ja tavata prinssiä vastaanotollaan, koska halusi heidän olevan samanarvoisia rennon suhteen muodostumisen takia.

Herttua oli ahkera potilas ja hän treenasi paljon. Mediakin alkoi kiinnittää huomiotaan hänen parantuneeseen puhetyyliin. Hämärän peitossa oli se, miten muutos oli mahdollista. Vähitellen Logue alkoi nimekkään potilaansa ansiosta saamaan Lontoossakin mainetta, mutten koskaan rikastunut praktiikallaan.

Herttuan isän kuoltua kuninkaaksi tuli tämän huikentelevainen veli, joka lopulta luopui kruunusta. Prinssi Albertista tuli vasten tahtoaan kuningas. Se tiesi lisää paineita, vastuuta – ja puheita. Logue sai suunnata palatsiin tämän tästä kuningasta tukemaan. Hän ei tyytynyt vain auttamaan puheiden pidossa, vaan puuttui myös niiden sisältöön. Toinen maailmansota vankensi entisestään Loguen roolia hovissa. Vuosien palvelus ei tuonut ritarin arvoa, mutta kuningasta 15 vuotta vanhempi Logue nautti kuningasperheessä valtavaa arvostusta.
Jälkeenpäin Logue kätteli kuningasta ja onnittelujen jälkeen kysyi, miksi tuo tietty kirjain oli ollut oniin ongelmallinen. Tein sen tahallani”, kuningas vastasi virnistäen. Tahallanne?” Logue kysyi epäuskoisena. Kyllä. Jos en tee virheitä, ihmiset eivät ehkä tiedä, että puhuja olen minä.””

Toinen kirjan kirjoittajista, Mark Logue, on Lionelin pojanpoika, joka alkoi vasta Kuninkaan puhe -elokuvan myötä tutkia isoisänsä vaiheita. Kirja perustuu pitkälti Loguen omiin muistiinpanoihin terapiasta ja kirjeisiin, mutta sisältää myös elämäkerrallista tietoa terapeutista ja hänen potilaastaan sekä historiallisista olosuhteista, jotka vaikuttivat tapahtumiin. Yrjö VI hallitsi hyvin synkkänä aikakautena ja hänen peräänantamaton otteensa sekä vastuuntuntonsa hänelle vastenmielistä asemaa kohtaan tekee tästä kirjasta erityisen kiinnostavan. Kirja nostaa kuninkaan hetkeksi jalustaltaan maan kamaralle olemaan yksi meistä. Mies, jonka kanssa aateliton, maahanmuuttajataustainen mies voi ystävystyä.
Punainen valo välähti neljä kertaa ja sammui sitten: aloitussignaali oli annettu. Kuningas otti kaksi askelta kohti pöytää, ja Logue puristi tätä käsivarresta hyvän onnen toivotukseksi. Ele paljasti paljon näiden kahden miehen suhteen läheisyydestä: kenelläkään ei ollut lupa koskettaa kuningasta käskemättä tuolla tavoin.”

Mark Logue & Peter Conradi: Kuninkaan puhe - Tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen,
Otava, 2011. 230 sivua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti