” - Lumpusta kaikki on kiinni, paperimestari selitti ystävällisesti. - Luutnantin valtakirjakin on alun perin ollut likainen räsy. ”
Mielenkiintoni tähän kirjaan heräsi
hitasti. Olin lukenut vuosien varrella Utrion kirjoja paljon.
Paperiprinssistä kertovan haastattelun olin YleAreenasta. Tarina
vaikutti ihan mielenkiintoiselta ja päätin lukea kirjan. Alkuun en
meinannut saada otetta tarinasta, jossa vilisti paperin tekemiseen
liittyviä asioita runsaasti ja kirjan henkilögalleria on kattava.
Hitaasti, mutta varmasti tarina alkoi avautua ja loppujen lopuksi se
paljastuikin aika klassiseksi: avioliittoikäinen neiti sekä
kartanon ja tässä tapauksessa myös ruukin omistava vanhapoika.
Tarinaa voisi luulla aika yllätyksettömäksi, mutta sitä se ei
ole.
”Wilhelmine oli liian vanha, varmaan kahdenkymmenenviiden. Hän oli köyhä ja kolme kyynärää pitkä ja sietmättömän itsevarma, ja hänen isänsä oli hirviö.”
Tarinan päähenkilö on Wilhelmine
Falkenstein, pitkä ja tanakka neiti. Vieläpä naimaton ja hirveän
itseriittoinen, reipas ja huomiotaherättävä ilmestys. Hän on
rohkeasti hoitanut kotiseudullaan olevan paperiruukin asioita jo
vuosia. Wilhelminen isä, vanha herra on ilkeä, mutta Wilhelmie
kestää ja hoitaa isäänsä ja ruukkia, kunnes sen omistaja
ilmaantuu.
Ruukin oikea omistaja on Sebastian
Roos, merenkulkija, joka oli lähtenyt maailmalle vuosia aiemmin. Hän
ilmestyy ruukilleen vakavan onnettomuuden jälkeen loukkaantuneena ja
syvästi masentuneena. Hänestä Wilhelmine on lähinnä vain tiellä
eivätkä sukulaiset oikein löydä yhteistä säveltä.
Isä Falkenstainin kuolema mullistaa
kaiken. Wilhelmine temmataan Helsinkiin kaukaisten sukulaisten luo
kauaksi rakkaasta ruukista. Tuona aikana nainen kun ei saanut itse
päättää kohtalostaan, elämä oli kovin rajattua ja siitäkin
miehet päättivät. Kaupungissa Wilhelmine tapaa joukon sukulaisia,
joista useimmat ovat tavalla tai toisella kaukana siitä mitä heiltä
odotetaan. Kohtalo heittää myös merikapteeni Rossin
helsinkiläisten seurapiirien keskelle, ja tulevan talven aikana
Sebastianin ja Wilhelminen ruukilla alkanut tuttavuus syvenee
entisestään. Se talvi muuttaa kummankin elämän lopullisesti.
”Herman von Staude arvosti porvaria, joka osasi ostaa ja myydä, ja käsityöläistä, joka osasi valmistaa satulan. Kunkin tuli tehdä sitä, mitä syntyperä määräsi hänet tekemään. ”Kirjan sivuhenkilökavalkadi on melkoinen, varsinkin Helsingissä. Kirjan yhtenä sivuhenkilönä voi pitää myös Helsinkiä, joka oli tuohon aikaan pikkukaupunkimainen, mutta kasvava kaupunki. Engel rakentaa pytingin toisensa perään ja kaupungilla liikkuu sulassa sovussa herrasväki ja rahvas. Tanssiaisia pidetään, kaunottaria juhlitaan ja naitetaan. Koulutus ja raha luovat uutta luokkaa aatelin ja rahvaan väliin. Kulttuurielämä voi hyvin ja Wilhelminekin pääsee tapaamaan aikansa monia merkkihenkilöitä.
Paperiprinssi on taattua Utriota, kaikin puolin näppärästi kirjoitettu tarina. Juoni kulkee ja tekstin sisään on ujutettu valtavasti historiallisia faktoja. Erityismaininnan saa paperin valmistuksen historia. Kirjan ajankuva on kiehtovaa ja se osataan kuvata tämän päivän lukijalle elävästi, mutta niin, että tarvittavat termit ja muu aikaan sidottu aukeaa. Kirjaan onkin saatu mahtumaan paljon 1800-luvun historiaa, erityismaininan ansaitsee paperin tekemisen ja kaikkeen siihen liittyvän kuvaaminen. Lisäksi kirjassa käsitellään Siperian tutkimusmatkoja ja yleisemminkin Suomen kehittymistä. Kaiken kaikkiaan Paperiprinssi on aikamatka parisataa vuotta taaksepäin, kiehtovaan aikaan, joka saa huokaisemaan monessa mielessä, että saa elää 2010-lukua.
” - Suomi on vain rahvaan kieltä, Gustava – serkku tuhahti Wilhelmineä vastapäätä. - En ymmärrä, mitä muuta se oisi olla, ja miksi pitäisi.Suomen kielen voima piilee siinä, että se ei ole ruotsia eikä venäjää, setä von Staude lausui juhlallisesti. - Kieli on pohja, jolle vouseva polvi rakentaa tämän maan.”
Kaari Utrio: Paperiprinssi. Amanita. 2015. 463 s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti