Jari Tervo: Loiri

 ”Loiri teki 17-vuotiaana läpimurron elokuvassa (Pojat), 21-vuotiaana teatterissa (Lapualaisooppera), 23-vuotiaana televisiossa (Jatkoaika) ja 33-vuotiaana musiikissa (Eino Leino). Saavutus on suomalaisessa kulttuurielämässä ainutlaatuinen.”

Jari Tervon Loiri-kirja ilmestyi viime syksynä melkoisen kohun säestyksellä. Julkisuudessa on lähinnä puhuttu huumeista, viinasta, lähellä kuolemaa käymisestä ja sperman aiheuttamasta liukastumisesta. Tiiliskiven paksuinen kirja sekoilusta? Kyllä nyt  luulisi Loirin elämästä olevan muutakin kirjoitettavaa kuin örvellys ja sekoilu. 

Ja totta vieköön on. Jari Tervo on laittanut yhden ainutlaatuisen mahtimiehen elämän sanalliseen pakettiin.

Kirja kulkee eteenpäin kuin mikä tahansa elämänkerta: syntymästä kohti nykyisyyttä. Helsingissä kasvanutta pikku-Mattia ei juuri koulunkäynti kiinnostanut, kotonakin tuli selkään kuten 1940-luvulla oli vielä tapana. Lapsuudenkoti sai jäädä 17-vuotiaana, kun näytteleminen valtasi nuoren miehen elämää aina vain lisää. Tuli Pojat-elokuva ja loistava tulevaisuus. No, tulevaisuus ainakin, jonka sivuille on mahtunut monenlaisia ihmissuhteita, päihteitä, seksiä ja sekoilua, mutta myös valtava määrä työtä ja taidetta. 

Ja sitä taidettahan Loiri on tehnyt niin monenlaista, että henki salpautuu: teatteria, elokuvia, tv-sarjoja, hupailua, musiikkia. Pelkästään Uunoja on tehty 19 elokuvan verran. Puhumattakaan siitä miten taitava urheilija Loiri on, elämän varrella hän urheili nuorena huipputasolla jalkapallossa, nyrkkeilyssä, vesipallossa, jääkiekossa ja biljardissa. 

”Tosielämän ja roolitöitten rajan hämärtymisestä kärsivät eniten taiteilijan läheiset. Heidän oli vaikeata ymmärtää ja työlästä sietää, kun rakas ihminen yhtäkkiä reagoi arkipäiväiseen asiaan kuin muukalainen. Loirin perheen ruokapöytään Monan, Janin ja Vesa-Matin seuraan tuppautunut vieras oli lastenkodissa ja poikakodissa kasvattamatta jätetty, vankilassa ja armeijassa viimeistelty tykkimies Kauppala. Hän ei suhtautunut perhe-elämän mutkiin kivasti.”

Monella tavalla lahjakas Loiri ei kuitenkaan ollut kummoinen arjen asioissa: verot ovat jääneet hoitamatta, rahaa on löytynyt kotoa milloin mistäkin, laskut ovat jääneet maksamatta. Perheitä on hajonnut, mutta uusia on perustettu. Lapsia on syntynyt useampi. Mies on tulistunut milloin kenelle, myös omista kollegoista moni on saanut nyrkistä. Mielenterveyskin on järkkynyt. Kovien koettelemusten mies on tahtonut löytää vastauksia elämäänsä ja on kiinnostunut jälleensyntymisestä, teosofiasta ja buddhalaisuutta. Hän on käynyt jopa selvänäkijä Aino Kassisen vastaanotolla. Puhutteleepa myös ilmastonmuutos häntä ja siihen Loiri ottaa kirjassa vahvasti kantaa.

”Loiri innostui maanisuuteen saakka peleistä ja vedonlyönnistä, ja kuten kaikkia alan harrastajia, häntä kutkutti enenmmän jännitys kuin raha. Hän eli julkisuuden mukaan railakasta elämää, jonka täyttivät työ, naiset ja juhliminen. Hän pohti kuitennkin koko ajan Bodhisattvan lupausta. Milloin olen valmis antamaan sen?

Kumpi oli oikea Loiri? Värikuulilla sotiva lapsellinen keski-ikäinen mies vai olemassaolonsa eettisen perustan etsijä? Molemmat.”

Tervon kirja on paljon parempi kuin sen julkisuudessa saama maine. Vesa-Matti Loiri on niin hirvittävän paljon muuta kuin ne kirjasta repäistyt klikkiotsikot. Vaikka teos on varsinainen järkäle, sen järkälemäisyyden unohtaa lukiessa, koska Tervon tapa kirjoittaa on todella loistava. Kaikesta näkee, että Tervo on paneutunut aiheeseensa toimittajan ja kirjailijan rautaisella työotteella. Kirjasta myös huokuu molempien miesten paneutuminen asiaansa: Loiri on kertonut ja tullut kuulluksi.

Kirja on hurja läpileikkaus Loirin elämään. Seikkailua, päihteitä, urheilua,  työtä,  taidetta, ylä- ja alamäkiä. Niistä kirja kertoo. Elämästä isolla eellä. Paitsi, että se kertoo yhden miehen tarinan, se kertoo tarinan sodanjälkeisestä Suomesta. Ikäiselleni kirja on myös kurkistus lapsuuteen, me tämän ajan keski-ikäiset kasvoimme Uunon ja Nasse-sedän parissa. Siksikin halusin lukea kirjan ja kurkistaa Turhapuron taakse. 

Loiri ei ole todellakaan mikään turha ukko. Vaikka kirjasta sen ilmestymisen aikana nostettiin esiin kohu toisensa jälkeen, en toivoisi kirjaa niistä muistettavan. Kirja kertoo ennenkaikkea aivan äärimmäisen lahjakkaasta taiteilijasta, ja niistä lukuisista rooleista, lauluista ja esiintymisistä, joita Loiri on tehnyt. 

Ei näin värikkäästä elämästä voi muunlaista kirjaa saada kuin paksu elämänkerta, joka tekee kunniaa elämälle, joka on vertaansa vailla. 

”Loiria alettiin kutsua legendaksi, ikoniksi, kansallisaarteeksi. Hänelle olisi riittänyt taiteilijan titteli. Kiusallisilla luonnehdinnoilla tarkoitettiin hyvää. Samalla ne pyhittivät Loirin arvostelun yläpuolelle, omaan sarjaansa. Hän on sotienjälkeisen ja internetiä edeltävän suomalaisen yhtenäiskulttuurin ajan viimeinen ja kirkkain tähti. Kun hän kuolee, haudataan aikakausi.”

Jari Tervo: Loiri. Otava. 2019. 719s.