”Enpä arvannut silloin, että yli viiteentoista kuukauteen en kotiini palaa. Muistan se avuttoman hämmennyksen ja nolouden tunteen, kun minut nostettiin pyörätuoliin, lykättiin ensiapuun ja nostettiin tutkimuspöydälle.”
Syksyllä jossakin välissä katsoin hyvin puhuttelevan Perjantai-dokkarin. Se kertoi neliraajahalvaantuneesta ja puhekyvyttömästä Marja Korhosesta, joka näytti kauniilta ja säteilevältä, onnelliselta naiselta, ja josta huokui päättäväisyyttä ja tahtoa. Mielikuvani neliraajahalvaantuneista oli jotakin aivan muuta kuin mitä näin. Kun huomasin Storytelistä hänen kirjansa, niin olihan se ihan pakko kuunnella.
Marja Korhonen oli 42 -vuotias, kun hänen elämänsä muuttui totaalisesti.
Hän oli tuohon asti ollut urheilullinen erityisopettaja, kolmen lapsen äiti Saarijärveltä.
Marja oli tuntenut olonsa oudoksi jo jonkin aikaa. Lokakuun loppupuolella 2004 oli pakko lähteä lääkäriin ja sieltä matka jatkui kohti Jyväskylän sairaalaa. Siellä sinusta huolehditaan, oli Marjalle sanottu.
Kaikkea muuta. Lääkäreillä ja hoitajilla oli mukamas niin kiire, että Marjan oireet sivuutettiin. Hoito lopulta aloitettiin, mutta aivan liian myöhään.
Marjalla oli aivorunkotukos ja sen seurauksena hän on neliraajahalvaantunut ja puhekyvytön eli hänellä on locked in -tila.
Tuo tila olisi voitu estää ajoissa aloitetulla hoidolla. Kyseessä on selvääkin selvemmin hoitovirhe.
Lopulta Marja heräsi teho-osastolta kylläkin elossa, mutta elämä oli peruuttamattomasti muuttunut.
Mitä nyt sitten?
Marja tajusi, että ajatukset, järki ja tunteet pelaavat kuten ennenkin, mutta moni muu asia ei. Seurasi joukko kivuliaita jatkohoitoja.
Jonkin ajan päästä alkoi pitkä ja haastava kuntoutusjakso Kinkomaalla ja Käpylässä. Kinkomaalla hommat menivät vähän niin ja näin, mutta Käpylässä tartuttiin hommiin oikein olan takaa.
Marjalla oli koko ajan yksi ainoa päämäärä: hän halusi kotiin. Hänelle suositeltiin muuttamista palvelutaloon, mutta se ei tullut kuuloonkaan. Marja halusi päästä takaisin omaan kotiinsa lähelle lapsiaan.
Kotiin pääsy ei ollut todellakaan mitenkään helpon tien takana, ja moni laittoi hanttiin byrokratiaa myöten, mutta Marjapa on ollut sitkeämpi. En voi kuin ihailla omaksumisen taitoa ja periksi antamattomuutta tilanteessa, jossa kaikki täytyy aloittaa alusta ja oppia valtava määrä uusia asioita. Moni asia on tehtävä nyt jonkun toisen välityksellä tai avustamana, mutta viimeisen sanan sanoo Marja. Hän laittoi monenlaiset virkamiehet, epäilevät ja haluttomat, tekemään sen, minkä Marja katsoi parhaaksi itselleen. Onneksi Marjalla on ollut matkan varrella paljon ihmisiä, jotka ovat uskoneet häneen ja hänen selviytymiseensä.
”Näen taas punaisia pallukoita, kun luen tätä hyvää tarkoittavaa sontaa. Että Jyväskylästä hups vaan ilmestyisi minulle sopiva, koulutettu avustajajoukko? Ensinnäkään en tasan antaisi kenenkään muun kuin itseni valita minulle avustajia. Toiseksi, kukaan muu ei heitä pystyisi kouluttamaan kuin minä.”
Toinen sisukkuuden tulos kotiinpaluun lisäksi on miten Marja päätti hankkia kotipaikkakunnalleen Saarijärvelle kävelysimulaattorin, joka maksoi 65 000 euroa. Marja oli ennen halvaantumistaan ahkera urheilemaan ja on yhä edelleen . Liikunnan lisäksi Marjan rakkaimpia harrastuksia ovat musiikki ja matkustelu. Neliraajahalvaus ei ole este edes ulkomaanmatkoille.
Kommunikaatio on oma haasteensa, kun ei kykene puhumaan. Onneksi pikku hiljaa löytyi keinoja kommunikoida, Marja opetteli käyttämään tietokonetta otsahiiren avulla. Sen avulla on myös tämä kirjakin kirjoitettu. Marja puhuu myös kirjainlevyn välityksellä.
Häivähdyksiä on hieno ja monin tavoin puhutteleva kirja. Kirjassa pääsevät ääneen Marjan lisäksi hänen läheisensä, kollegansa ja moni muu. Vaikka aihe on välillä rankka ja byrokratiaan ja töpeksimiseen turhautuu, ei voi kuin ihailla Marjan mukautumiskykyä, sitkeyttä ja huumoria. Kirja on nimittäin monessa kohtaa hauskaa kuunneltavaa.
En voi kyllin kiittää Marjaa siitä, että hän on kirjoittanut tämän, ja pari muuta kirjaa. Ja sitä että hän on astunut julkisuuteen. Menit sitten muuttamaan minunkin ennakkoluulojani. Ja hyvä, että menit.
Elämä on asenteesta kiinni, olivatpa fyysiset rajoitukset millaisia tahansa.
”Aiempi vakaa uskoni lääkärien antamaan hyvään hoitoon on nyt romutettu. Luotan sen sijaan oman kehoni tuntemuksiin ja niiden mukaiseen hoitoon. Lääkäreitä toki kuuntelen, mutta näinä halvauksen jälkeisinä vuosina olen vihdoin tajunnut, miten yksilöitä me kaikki olemme, myös lääketieteellisesti.”
Marja Korhonen: Häivähdyksiä - erityinen elämäni. Äänikirja 2020. Myllylahti oy. Lukija: Heidi Hietanen. 7t11min.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti