Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet

”Kysyn sen mitä olen ajatellut puoli vuotta. 

 - Haluaisitko sä lähteä? Meneekö sulla elämä tässä?
Katson Aadaa silmiin ja tiedämme molemmat, että jos tämä olisi käynyt toisinpäin, minä olisin lähtenyt. Pari viikkoa olisin pyöritellyt sormiani ja yrittänyt järjestellä pyörätuolille kääntymistilaa, sitten olisin soittanut Aadan vanhemmille ja pakannut reppuni.”

Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet on matka eri puolille Eurooppaa eri vuosikymmeninä. Tarinassa kohtaavat yksilöt, ihmismassat, historialliset tapahtumat ja tulevaisuuden maalailu.

Kirja alkaa 1980-luvun Euroopasta, aikana, jolloin Gdanskissa kiehui. Samaan aikaan Toma ja Johannes kohtaavat muualla Euroopassa. Johannes on kirjan keskeisimpiä henkilöitä, hänen ja hänen perheensä vaiheet vilahtavat kirjassa tämän tästä. Johanneksen perheen arkeen liittyy myös Fadumo, jonka seikkailut turvapaikanhakijana oli miltei kirjan mielenkiintoisin pätkä. Lukija tutustutetaan myös saksalaiseen Kariniin, kosovolaiseen Ediin, unkarilaiseen Andoriin, hollantilaiseen Elineen ja näiden perheisiin. Puikkonen vie lukijansa niin unkarilaisen ministerin kuin ruotsalaisen katujengiläisen mukaan. Euroopassa muurit murtuvat, maat hajoavat sodissa, kartat piirretään uusiksi ja pakolaiset virtaavat.

Matkan päätteeksi kurkataan tulevaisuuteen. Kirjan viimeinen tarina kokoaa langanpäät yhteen. Vuoteen 2027 sijoittuvassa luvussa Fadumon tytär niputtaa yhteen eurooppalaisten unet.

Eurooppalaiset unet on mielenkiintoinen, taitavasti kirjoitettu kirja. Alkuun eri aikakausiin, maihin ja eri ihmisiin liittyvät tarinat tuntuvat hiukan irrallisilta, mutta vasta kirjan luettuaan tajuaa miten ehjä kokonaisuus tarinoista muodostuu. Kirjan henkilöt ja tapahtumat nivoutuvat taitavasti yhteen eikä luvut jää toisistaan irralliseksi, vaikka niissä on eri henkilöt, paikka ja aika. Eurooppalaiset unet näyttävät, miten suurten mullistusten keskellä pienillä teoilla voi tehdä paljon ja kuinka pieni tämä maailmankolkkamme Eurooppa oikeastaan on.

”Hiljaisuus kuului kunnolla vasta kun auto oli mennyt Puut humisivat tuulessa uudella tavalla, Fadumo katsoi niiden latvoja ja mietti, tuleeko näistä tuttuja puita, oppiiko hän ne nimeltä samalla tavalla kun osasi isän kotikylän kasvit ja kivet. Valkoinen aine tarttui Fadumon pieniin kenkiin ja jalkapöydän päälle, jaloista paleli jo enemmän kuin koskaan. Fadumo oli nähnyt kuvia lumesta ja ajatellut että se on kuin suolaa.”

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet. WSOY, 2016. 173 s.