Minna Keinänen & Harri Nyman: Kissojen Suomi – katit historian poluilla

”Hännännipukkani kääntyilee valppaasti. Olen tavallinen kissa, kesy mutta villi, ja jaan elämäni ihmisten kanssa. Mistä minä keskelle tätä laiskanpulskeaa arkea oikein tupsahdin,  noin vain hokkuspokkusko? Keitä ovat esi-isäni, joiden oivat hiirestystaidot olen perinyt ? Koska ja miksi he suvaitsivat saapua tähän kylmään maahan?”

Kissat, nuo pehmoiset liikkuvat rukit ja supertehokkaat hiirenpyydykset tulivat Suomeen reilu 1000 vuotta sitten. Suomalaiset alkoivat tuolloin olla riippuvaisia viljasadosta. Satoa uhkasi eräs piipittävä vaara: hiiri. Mutta ei hätää, kissa oli osoittautunut maailmalla jo varsin nopeaksi ja tehokkaaksi hiirenloukoksi.  Kissojen työpaikat vaihtelivat taloista ja kaduilta laivoihin. Laivojen hiirihommissa olleet kissat tassuttelivat Suomen kamaralle.

Suomeen kotiuduttuaan kissasta tuli suomalaisille korvaamaton kaveri. Kissoja oli joka talossa, mieluummin useita. Taloissa oli tupakissoja ja navettakissoja, vähän kuin herrasväki ja rengit. Tuvan kissat viettivät oikeita kissanpäiviä herkkuineen, kun taas navettakissat hiirestivät puolivilleinä maito- ja silakkapalkalla.  Kissoja varten aittoihin ja muihin rakennuksiin jätettiin omat sisäänkäyntikolot. Jos talosta puuttui kissa, uusi hankittiin pikimmiten. Paras suositus oli emokissan hiirestystaidot: hyvällä hiirestäjällä oli hyviä pentuja. Kissojen hiiriapajat eivät rajoittuneet vain navettoihin, aittoihin ja talleihin. Hyvä hiirikissa sai vielä pitkään pestin laivalta. Kujakissat huolehtivat hiirien päivistä kasvavissa kaupungeissa. Sittemmin navettojen hiirikissat joutuivat työttömiksi ja siirtyivät sisäkissoiksi.

1800 – luvulla lemmikkirotukissat tulivat muotiin. Muodin aloitti kuningatar Viktoria, joka otti luokseen kaksi persialaiskissaa Egyptissä tehtyjen kaivauksien innoittamana. Viktoria ei ollut ainoa rotukissoihin hurahtanut kruunupää. Angorakissa tassusteli sekin kuninkaallisiin saleihin, sellaisia silittelevät mm. Ludvig XVI ja Marie Antoinette. 1800 – luvulla syntyi myös eläinsuojeluliike, jota pidettiin säätyläisille sopivana harrastuksena. Rotukissojen mukana tuli myös kissanäyttelyt.

Kissat ovat hiirestystaitonsa takia olleet hyvin arvostettuja otuksia. Ovatpa jossakin päin maailmaa päässeet ihan jumaliseen asemaan. Mm. Egyptissä on palvottu kissakasvoista jumalaa. Kissat ovat päässeet vaikuttamaan uskontoihin muillakin tavoin, esim. profeetta Muhammadin lempieläin oli kissa.  Suomessakin kissojen arvostuksesta on jälkipolville kertonut mm. haudoista  on löydetty ihmisten luiden lisäksi kissan luita.  Rakas lemmikki tahdottiin ottaa mukaan tuonpuoleiseen. Ihan auvoinen kissan historia kuitenkaan ei ole. Kissan kehrääviin ja hiirentäyteisiin päiviin ilmestyi yksi suuri uhka: katolinen kirkko. Paavi Gregorius IX piti kissaa valeasuisena paholaisena. Muutkin paavit ”kunnostautuivat” tällä saralla ja kissa päätyi noitien kanssa roviolle.  Erityisen vaarallisena pidettiin mustaa kissaa.

Nämä monipuoliset hiirenpyydykset eivät ole vain tyytyneet olemaan söpöjä, vaan ne ovat innoittaneet eri alojen taiteilijoita tallentamaan kattinsa jälkipolville. Kuka tietää olisi Helene Scherfbeckistä koskaan tullut taiteilijaa, mutta yksi neliosainen kissoista tehty kuvasarja pelasti tilanteen: 10 – vuotias lonkkavikainen tyttö pääsi oppiin ja loput me tiedämme.  

Kissojen Suomi on jokaisen kissafanin ehdoton lukuelämys. Vajaaseen pariinsataan sivuun on niputettu kattitietoutta huima määrä. Kissojen menneen arjen lisäksi kurkistetaan kissamaisiin taideteoksiin ja lopuksi kattien elämää katsotaan myös nykyajan silmin ja pohditaan kissaihmisen olemusta. Tänä päivänä kissa on lain suojassa kehräävä lemmikki, jonka tassuterapia on nostettu aivan uuteen asemaan. Ehkäpä kissan uusin työsarka onki ihmisten auttaminen henkisellä puolella hiirenpyynnin vähennyttyä.

Kissa on kiehtova pakkaus, samassa paketissa hurja määrä itsenäisyyttä, päättäväisyyttä ja lempeyttä.  Kissan pyyteetön rakkaus on mitä hoitavinta, sen olemme nähneet mm. James Bowenin ja Bob-kissan tarinassa. Me ihmiset pidämme huolta rakkaista lemmikeistämme, mutta me voisimme oppia niiltä huomattavasti enemmän kuin tähän asti olemme oppineet.

Minna Keinänen & Harri Nyman: Kissojen Suomi – katit historian poluilla

SKS 2014, 175 sivua